keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Kevään kuulumisia

Viime vuosi meni hieman nihkeissä fiiliksissä, kun teloin polveni pienessä kiipeilytapaturmassa. Nyt olen viettänyt uuden eturistisiteen kanssa yhteiseloa vuoden verran ja alkaa tuntua siltä, että meistä on tulossa ihan hyvät kaverit. Hiljalleen unohtuu, että minkälaista oli kahlata hangessa kyynärsauvojen kanssa tai kuinka vaikeaa oli saada sukka jalkaan. Nyt sitä jo pääsee syväkyykkyyn ja ylös, kun malttaa hieman keskittyä.

Tällä hetkellä rutiinit pyörivät kuntosalin ja lenkkeilyn ympärillä. Tavoitteena on ollut päästä parempaan kondikseen ja karistaa muutama viime vuosina kertynyt kilo kyydistä. Avukseni otin henkilökohtaisen valmentajan ja en voisi olla paljon tyytyväisempi päätökseeni. Kuuden kuukauden ahkerointi keittiössä ja salilla on saanut aikaan sen, että sain vedettyä elämäni ensimmäisen leuan.


Pari melontaretkeä on tältä keväältä takana ja innolla odotan vesien hieman vielä lämpenevän, jolloin pääsisin eroon sormien ja varpaiden alituisesta palelusta. Retkeilystä tulee hieman nautinnollisempaa, kun on tuntoaisti ja toimintakyky kaikissa raajoissa. Keväisessä saaristossa on palelusta huolimatta omat puolensa ja erityinen tunnelma, kun luonnonrauha ennen veneilykauden alkua korostuu ja koko saaristo on yhtä lintujen valtakuntaa. Ensimmäiset pääskyset näin vappuna Vänön tietämillä ja hylkeitä oli jopa Airistolla Hirvensalon vieressä.





Koronakevät on mennyt pelottavan nopeasti nettikauppojen valikoimia selatessa ja luottokorttia vinguttaessa. Kesän retkille varustautuminen on kiivaasti käynnissä, vaikka kuinka luulin, että minulla on jo kaikki melontaan tarvittava varustus kasassa.

Seinälle olen teipannut kartan Suomenlahden rannikosta ja suunnittelu pidemmästä Saaristonauha -nimellä kulkevasta melontareitistä on meneillään. Tarkoitus on lähteä ennen juhannusta Kotkasta ja meloa Ahvenanmaan kautta Turkuun. Aikaa retkelle on käytettävissä 3-4 viikkoa. Saaristonauhan melonta on Suomen retkimelojien ylläpitämä haaste, jonka reitillä on pakollisia ja valinnaisia vierailukohteita esimerkiksi linnoja ja majakoita. Tarkoitus on pitää päiväkirjaa retken aikana ja julkaista päivityksiä blogin sekä Instan @liikutamua puolella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti