Lähiretkeilyä: Halkolampi, Espoo

Kaitalammen valloituksesta innostuneena lähdimme samoille seuduille Espoon Luukkiin telttailemaan yhdeksi yöksi kaverini kanssa. Päätimme antaa kasvisnyyteille uuden mahdollisuuden, sillä edellisenä kertana onnistuimme osittain polttamaan kasvikset. Ruoka- ja reittisuunnitelmien ollessa jo tuttuja, oli helppo lähteä matkaan.

Halkolammella laitoimme ensin teltan pystyyn ja lähdimme tutustumaan alueen mustikka- ja sieniapajiin. Metsässä tuli samalla testattua, että iPhonen kompassilla voi heittää vesilintua. Itä oli milloin missäkin. Seuraavalla kerralla pakkaan mukaan tavallisen kompassin. Eksymisen vaaraa alueella, jossa on paljon ulkoilureittejä, opastetauluja ja autotietkin menevät vieressä, ei sinällään ole, mutta kompassin käyttöä on mukava treenata.

Mustikoita löytyi niin paljon, että pahaa teki jättää herkut metsään. Ämpäriä ei ollut mukana ja trangian kattila täyttyi nopeasti. Täytynee tehdä päiväretki fillarilla mustikkamättäille. Sieniä sen sijaan ei löytynyt kuin kourallinen. Hieman kanttarellejä, jokunen vaaleaorakas ja lampaankääpää. Kanttarellit ja orakkaat paistettiin iltapalaksi, mutta lampaankäävät vein kotiin tarkempaa lajimääritystä varten. Eviran neuvojen mukaan keittelin palan kääpää ja sienisaalis osoittautui typäskääväksi eli biopussin täytteeksi.

Jos ei ole varma, onko sienikopassa lampaan- vai typäskääpä, voi keittää pienen palan sientä: lampaankäävän malto kellastuu, lajitoverin ei. Lähde: Evira

Saimme vallattua keittokatoksen, mutta iltapalan valmistamisessa oli omat haasteensa. Keittokatoksen puut olivat tuoreita ja huonosti palavilla puilla oli vaikeaa ylläpitää tarvittavaa lämpöä nuotiossa. Kasvisnyytit eivät tällä kertaa siis kärähtäneet, vaan hautuivat muodikkaan hitaasti. Letut puolestaan jäivät raaoiksi tai tarttuivat pannuun kiinni. Syytämme surkeasta lettuonnesta lainassa ollutta kelvotonta paistinpannua ja kituvaa nuotiota.

Ihan täydellistä luonnonrauhaa ei Halkolammelta löytynyt. Keittokatoksilla oli ruuhkaa, mutta ei yhtä paljon kuin Kaitalammen puolella. Vieressä kulkeva Vihdintie takasin jatkuvan autojen huminan ja lentokoneiden jyly oli ajoittain huomattavaa. Olimme kuitenkin ainoat telttailijat alueella.

Aamulla lähteissämme bongasimme oudon kieltomerkin keittokatoksen nurkilta.

Vaikka kaikki ei mennyt tällä kertaa aivan putkeen, niin silti kotoa poistuminen kannatti. Onneksi reissuseura on myös huumorintajuista ja osaamme nauraa sähläämisellemme. En kyllä tiedä, että päästäisinkö meitä kahdestaan mihinkään suuremmille erämaille.

Kotona tuli vielä testattua rinkan vedenpitävyys. Epäonnen lettutaikinan jämät olivat lauenneet rinkan sivutaskuun säilytysastian korkin auetessa. Rinkka pääsi suihkuun.

Melontakauden avaus: Porkkala, Skorvan

Koska Jäämeren pyöräreissu ja siihen valmistautuminen täyttivät kalenterin alkukesästä, en ole ehtinyt juurikaan vesille. Onneksi melontakautta on vielä hyvin jäljellä, joten ehkä tässä pääsee vielä meloamaan ihan riittämiin. 

Jännitti lähteä pidemmälle melonnalle ilman, että oli kesän aikana melonut muutamaa kilometriä enempää. Kestäisikö kroppa? Kuuden tunnin istuminen kajakissa vetää alaselän ja takareidet koville. Hankaumia ja rakkojakin voi tulla käsiin, kun iho ei ole tottunut ja kovettunut. Polte päästä vesille ja Skorvanin paratiisisaarelle oli kuitenkin sen verran suuri, ja kun retkiseuraakin oli tarjolla, niin ei reissusta voinut kieltäytyä. 

Lähdimme perjantaina iltapäivällä Töölöstä kohti Porkkalaa ja melontaseuran vuokrasaarta Skorvania. Matkaa kertyi hieman vajaa 30 km ja aikaa kului kuusi tuntia yhden pysähdyksen taktiikalla. Mennessä vastatuuli hidasti matkaa, mutta aallokko oli maltillinen, joten ei tarvinut turvautua kiertämään suojaisempaa reittiä Suvisaariston läpi. 

Perillä oltiin illan jo hämärtyessä, mutta ehdittiin vielä pystyttää leiri ennen auringon laskua. Saunominen puolestaan tapahtui jo myrskylyhdyn valossa ja pussipastan keittämistä avitti otsalamppu.

Lauantaina aurinko hätyytteli hereille lämmittämällä telttaa. Aamupuuroa keitellessä alkoi tulla jo ihan tosissaan kuuma ja piti laittaa aurinkorasvaa, koska mitään pohjaväriä iho ei ole tämän kesän aikana ehtinyt vielä saada. Aamupalan jälkeen vuorossa oli rankkaa lötköttelyä riippumatossa. Ai että kun mä välillä inhoan mun elämää! 

Osa saarella olleista melojista lähti päivälenkille lähivesille. Päädyin itse pitämään saaripäivän, koska halusin lepuuttaa kroppaa ja säästellä voimia kotimatkalle. Oli aika kankea ja väsynyt olo melonnan jälkeen, mutta mitään suurempia kremppoja ei ollut havaittavissa. Riippumatossa loikoilun välissä kierrettiin saarta, syötiin lounasta ja kerättiin mustikoita. 

Illemmalla saunottiin ja uitiin. Hämärän jo laskeutuessa kokoonnuttiin nuotiolle. Melontakaveri taikoi keräämistämme mustikoista makoisaa mustikkahyvettä. Kaurahiutaleet, sokeri ja voi paahdettiin kevyesti ja nautittiin mustikoiden sekä vaniljakastikkeen kera. Kevyttä paahtamista pitänee vielä harjoitella, mutta muuten jälkkäri oli herkullinen ja toimiva retkieväs.

Mustikoita jäi vielä yllin kyllin seuraavan aamun puuroa maustamaan. Aamupalan jälkeen koitti retken ankein osuus eli tavaroiden pakkaaminen. Viikonloppu meni nopeasti ja oli vähän haikea mieli telttaa purkaessa. Kajakin pakkaaminen oli kuitenkin helpompaa kuin lähtiessa, koska viikonlopun ruoat oli syöty ja vedet juotu, joten tavarat mahtuivat heittämällä kajakkiin.

Kotimatka sujui joutuisasti osittain sivutuulessa meloessa. Valitsimme niin sanotun ulkoreitin, koska vastatuuli ei ollut kiusana, emmekä tarvinneet saarten suojaa. Välillä oli ihan mukavan kokoista maininkia, joka huolehti siitä, että kotona nukkumaan mennessä keinutti, kun sulki silmät. 

Pidimme lyhyehkön tauon Knapperskärin retkeilysaarella, joka oli täynnä veneilijöitä nauttimassa aurinkoisesta viikonlopusta. Espoon edustan retkeilysaaret ovat mainioita paikkoja, joista löytyy myös omaa rauhaa, jos ei ole liian kranttu telttapaikan suhteen eikä kaipaa keittokatosta. Pikainen evästauko Knapperskärissä oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, miksi Skorvan on niin mahtava paikka: saarella on vain melojia. On hauska huomata, miten harrastus nivoo erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä yhteen. 

Loppumatkalle saimme mukavan myötätuulen taakse ja matka sujui joutuen. Kotilaiturissa retki viimeisteltiin tilaamalla pizzat ja saunomalla. Kylläisenä oli kivempi mennä kotiin purkamaan  ja kuivattelemaan varusteita. Telttaa en vielä sullo vaatehuoneen perälle talvisäilöön, vaan elän toivossa, että sen saisi pian uudelleen pakata kajakin kyytiin.

Janakkala: Hakoisten linnavuori

Aina ei tarvitse lähteä Jäämerelle. Lähiseudulta löytyy kiinnostavia retkikohteita, jos viitsii vähän nähdä vaivaa ja tonkia internettiä. Retkipaikka.fi on aivan mahtava sivusto, johon on koottu mielenkiintoisia nähtävyyksiä kuten vesiputouksia ja hiidenkirnuja. Osa kohteista taas on ihmisen muokkaamia esihistoriallisia paikkoja kuten Hakoisten linnavuori.

Hakoisten linnavuori sijaitsee Janakkalassa ja kohoaa yli 60 metriin. Parkkipaikalta lähti hyvin merkitty polku vuorelle. Nousu ei ollut pitkä ja jyrkimmissä kohdissa oli rappuset. Extremeä retkestä teki se, että tutkimusryhmässämme oli mukana vauva kantorepussa ja kolme vuotias vesseli vapaalla jalalla. Toinen nukkui ja toinen vilisti minkä jaloistaan pääsi.

Vuoren päältä näki pitkälle. Maisemista olisi voinut nautiskella vähän paremmin ilman riehaantunutta pikkuväkeä, mutta oli hienoa päästä osalliseksi muksujen luontoseikkailusta. Aina ei tarvitse mennä Puuhamaahan, vaan voi myös innostua parkkipaikan kivistä tai keikkua kaatuneen kelon päällä. Ehkä seuraavalla kerralla voisi ottaa mukaan termarikahvit ja eväät.

Linnavuorella päällä ei ainakaan kesäaikaan näkynyt merkkejä vanhasta linnoituksesta, joka on paikalla sijainnut joskus 1200-1300 -lukujen tienoilla. Alemman esilinnoituksen perustus ja kaivon paikka näkyvät Retkipaikka.fi -sivuston mukaan, mutta kyseiset nähtävyydet menivät meiltä ohi. Ylhäällä polun päässä oleva hiidenkirnu sen sijaan ei jäänyt huomaamatta.

Kuva napattu parkkipaikan opastetaulusta.

Jänönapila kuvan oikeassa laidassa.

Kasvillisuus oli ylhäällä runsasta ja saimme suut makeaksi ahomansikoista ja vadelmista. Alueen harvinaisuuksista bongattiin jänönapila. Kyseinen rehu kuuluu muinaistulokaslajeihin, mikä tarkoittaa, että kasvi on levinnyt ihmisen toiminnan avittamana ennen 1600-lukua.

Linnavuoren lähellä on Janakkalan Laurinmäen luonto- ja kulttuurialue, mihin suuntasimme kahvitauolle. Vanhalla koululla toimii kesäkahvila ja alue on täynnä mielenkiintoista nähtävä. Luontopolku jäi seuraavaan kertaan, mutta ehdimme piipahtaa vanhassa torpassa ja tuulimyllyssä, jossa sai kirjoittaa terveiset käynnistään päreeseen.

Kahvilan pihan riippumattoon olisi helposti voinut nukahtaa. Rankkaa tämä retkeily!