Heinä-elokuu 2019

Kesäloman ensimmäisenä viikonloppuna oli tarkoitus mennä kaverin kanssa retkelle vajan lähivesille. Yllättäen saatiin retkelle lisää lähtijöitä sekä pari autoa. Nopealla aikataululla sumplittiin suunnitelmat ja lähdettiin perjantaina vasta iltamyöhään melomaan Paraisten Höglandiin. Oli tyyntä, leppoisaa ja kesä parhaimmillaan.

Toiseksi yöksi siirryttiin Dalskäriin. Matkalla oli maaginen kohta Vitharun ja Rödharun eteläpuolella, jossa näimme samaan aikaan kihuja, riskilöitä ja vihdoinkin varmuudella näin myös ruokkeja. Heti lintujen jälkeen bongattiin myös hylje. Ei siis yhtään hullumpi reissu.

Kesäloman jatkosuunnitelmat meni uusiksi flunssan vuoksi ja jouduin perumaan kauan odotetun viiden päivän Brändön retken. Olin ihan rikki, kun tuntui, että lomaan ei saanut järjestettyä niin paljon melontaa kuin olin ajatellut.

Tervehdyttyäni toinen extemporee pyrähdys järjestyi kuitenkin vielä nopeammalla aikataululla ja lähdettiin yhdeksi yöksi Kustavista Ahvenanmaan puolelle Greggoskäriin. Epävakaisesta ilmasta ja ukkosista selvittiin melonnan suhteen hyvin, eikä ennusteiden sumuinen keli sattunut kohdalle. Oli virkistävää päästä melomaan Kustavin vesille, kun sillä suunnalla ei ole vielä tullut juurikaan melottua.



Melontavajarit olivat loman loppumetreillä sen verran suuret, että päätin vielä lähteä viimeiseksi viikonlopuksi Inkooseen NIL Sea kayak campille. Kärsin pahasta itseluottamuksen vajeesta leirille lähtiessäni ja arvelin, että palaan kotiin vakuuttuneena omasta huonoudestani ja myyn melontavarusteet lopullisesti. Leiri kuitenkin yllätti positiivisesti ja välillä tuli sellaisia fiiliksiä, että jotakin on tässä vuosien varrella melonnasta oppinut.

Leiri alkoi perjantaina osallistujien ja leirin ohjelman esittelyllä. Vesille lähdettiin lauantaina aamujumpan jälkeen ja valittavissa oli eri kouluttajien parin tunnin kursseja. Ensimmäinen kurssi, jolle osallistuin, käsitteli pelastautumisia. Paripelastautuminen on tuttu juttu, mutta siihenkin sai taas pari uutta niksiä.

Päivän toisella kurssi käytiin läpi kontaktihinausta ja kolmannella kurssilla väännettiin eskimopyörähdyksiä. Vihdoin oivalsin, että mikä mun eskimossa on ollut pielessä, kun olen joutunut käyttämään siinä ihan liikaa voimaa. Päivän lopuksi oli vielä kisailua, mutta jätin skabat välistä sillä verukkeella, että en halunnut riehua polven kanssa kilpailun tiimellyksessä. Nukuin yön makoisasti ja muutenkin alun jännittynyt olo oli vaihtunut rentoon fiilikseen.



Sunnuntai aloitettiin kroppaa vetreyttävällä jumpalla. Melonnan ja telttailun jäykistämät lihakset heräsivät hiljalleen eloon ja liikelaajuudet avautuivat. Voi kun saisi kehonhuollon rutiiniksi myös omaan arkeen ja erityisesti melontaretkeilyyn.

Sunnuntain sää ei ollut paras mahdollinen aallokkomelonnan treenaamiseen, mutta pääsin kertaamaan tuulen hyödyntämistä kajakin ohjailussa ja yritettiin hieman hakea surffin ajoitusta. Siisteintä oli kuitenkin rock landing -harjoittelu eli rantautuminen uimalla kallioluodolle aaltojen pärskiessä kiville. Harjoituksessa saatiin treenattua hinausjärjestelmien käyttöä ja kalliolta pois pääsemisessä oli myös oma haasteensa.

Sitten leiri olikin jo ohi, vasta kun alkoi päästä vauhtiin. Olin todella tyytyväinen, että kaikesta surkeasta ennakkofiilistelystä huolimatta lähdin leirille. Oli kiva tutustua muiden seurojen melojiin ja sain mahdollisesti pari uutta melontakaveria.

Kökar-Utö-Jurmo 6.-9.7.2019

Huh huh mikä reissu! Olinpa onnekas kun pääsin kokeneempien mukaan ulkosaariston kierrokselle. Sääennusteita jännitettiin pitkin viikkoa, mutta lopulta tuulet olivat suotuisat ja saatiin sadetta niskaan vähemmän kuin uskalsin ennakkoon toivoa.

Retki alkoi lauantaina ja lähtöpaikkana oli tällä kertaa Pärnäisten lauttaranta, jonne jätimme autot. Kajakkien pakkaamisen jälkeen lähdimme melomaan varsin reippaasti kohti Galtbyn satamaa ja lauttaa. Tässä vaiheessa ajattelin, että jos koko retki melotaan samaa tahtia, niin joudun nöyrästi ilmoittamaan, että mun kunto ei moiseen kyytiin riitä. Hiljalleen kuitenkin selvisi, että muutkin pistelivät meloen parhaansa mukaan, koska aikataulu oli varsin optimistinen. Ehdimme juuri ja juuri lauttaan, jossa oli pari tuntia aikaa elpyä ja keräillä voimia. Lautalla ei valitettavasti saanut kasvisruokaa, joten lounaan korvasi osaltani munkkikahvit. Lautta vei meidät Kökariin Ahvenanmaalle ja alun urheilusuorituksen jälkeen nautiskeluretki pääsi alkuun.

Kökarista meloimme kolmisen tuntia etelään ja leiripaikaksi arpoutui Södra Skäred, joka palveli varsin hyvin tehtävässään. Uinnin ja vaatteiden vaihdon jälkeen oli vuorossa nopea iltapala ja sitten teltta jo kutsuikin lepuuttamaan alkumatkan kuormittamaa kroppaa.

Sunnuntaina aamupuuhat sujuivat leppoisasti ja toisen päivän reittisuunnitelma laitettiin uusiksi. Ensin lähdettiin tutustumaan Jukan ehdotuksesta Källskäriin, johon vapaaherra Görän Åkerhielm on 1965 alkaen rakennuttanut välimerellisen puutarhan patsaineen sekä krokettikentän. Lisää saaresta voi lukea Retkipaikasta. Saariretkestä tuli mainiota jumppaa leikatulle jalalle ja muutenkin kävely toimi vaihteluna kajakissa istumiselle.

Lounaan jälkeen matka jatkui Peterin valitsemalle Kokarsorenin pookille, jossa pidettiin pieni jaloittelutauko. Pookilta jatkettiin puolestaan Eskon haaveiden saarelle Mörskäriin, joka liittyy Ulla-Lena Lundbergin kirjoihin Kuninkaan Annasta. Kökarilaiset olivat aikoinaan pitäneet saaria tukikohtinaan syksyisessä silakanpyynnissä ja saaressa on vielä kalamajoja kertomassa paikan historiasta. Saari ja Eskon kertomat kuvaukset kirjoista tekivät vaikutuksen ja lukusuositukset laitettiin korvan taakse. Retken jälkeen itse kukin retkeläinen hamusi Lundbergin kirjoja kesälukemiseksi.



Västra Mörskäriltä löytyi myös hyvät telttapaikat ja leiri laitettiin pystyyn juuri ennen sadetta. Iltaruoat kokkailtiin tarppien alla sadetta pitäessä. Sateen tauottua kalliot olivat liukkaat, joten saarikierros jäi minulla turvallisuussyistä välistä. Ehkäpä pääsen joskus toisella kerralla tutustumaan paremmin Mörskärin saariin.





Yöllä satoi lisää, mutta aamupala saatiin syödä kastumatta ja teltat kuivatettua ennen pakkailuja. Kolmantena päivänä keulat suunnattiin kohti Utön majakkaa ja edessä oli yksitoikkoinen 13 km ylitys.



Muutamien ensimmäisten kilometrien jälkeen alkoi korviin kantautua ihmeellistä ujellusta. Mikrobiologin lisäksi matkassa oli myös ihan oikea biologi, joka tunnisti äänen hylkeiden lauluksi. Tylsästä ylityksestä tuli hetkessä jännittävää puuhaa, kun lähdimme etsimään hyljeluotoa, josta ääni kantautui.

Jonkun kilometrin jälkeen hylkeet jo löytyivät ja pääsimme läheltä seuraamaan niiden touhuja. Osa hylkeistä häiriintyi ja tuli uiskentelemaan kajakkien ympärille, mutta osa jatkoi kalliolla loikoilua. Oli aikamoinen elämys nähdä kerralla satakunta hyljettä niin läheltä. Voi olla, että jatkossa yksittäisen hylkeen näkeminen ei enää tunnu niin merkittävältä. Osa hylkeistä jatkoi jonkun matkaa perässämme vettä pärskien kun lopulta maltoimme jatkaa matkaa kohti Utötä.

Utössä söimme lounasta ja täydensimme vesivarastoja. Päiväkahvit jäi saarella saamatta, mutta uunituoretta pullaa sentään löytyi.



Seuraava siivu olikin suhteellisen pitkä ja puuduttava. Suuntana oli Jurmo, missä en ollut vielä ennättänyt käydä. Matkalla poikettiin Lil Gråharun pookilla ja melottiin upean Örskärs örenin hiekkasaaren ohi, joka oli aikamoinen kahlaajien lintukeidas. Sama meininki jatkui lintujen osalta Jurmon läntisessä hännässä, mutta keskittymiskyky maiseman ihailuun alkoi olla kortilla, kun  ajatukset alkoivat olla jo rantautumisessa.



Viimein 3,5 tunnin yhtäjaksoisen kajakissa istumisen jälkeen pääsimme rantautumaan ja pitämään teknistä taukoa. Tässä vaiheessa päivää oli kertynyt 32 melontakilometriä. Pohdittiin, että jatketaanko vielä reilu 10 km, jonka jälkeen edessä olisi vielä leirisaaren etsintä vai mennäänkö suosiolla vajaan 2 km päässä olevaan Sandvikharuun. Kannatin lyhyempää vaihtoehtoa.

Sandvikharussa oli vähän kehnosti telttapaikkoja, mutta lopulta kaikille löytyi jonkunlainen kallion kolo. Saarella oli kalamajoja, jotka tarjosivat sateen yllättäessa suojaa iltaruokailun ajaksi. Pienten kalastusmajojen konsepti oli kaltaiselleni sisämaan kasvatille uusi juttu ja ihastuin heti mökkeihin. Jos joskus olisin hankkimassa kesämökkiä, niin ulkosaariston pieni tönö olisi mieleen. Siihen asti voin kuitenkin "mökkeillä", vailla huolta kunnossapidosta ja rahan menosta, pystyttämällä telttani aina uuteen saareen.



Seuraava päivä oli tuulinen ja meloimme joitakin kilometrejä Jurmon liepeillä. Jurmossa saimme odottaa pari tuntia lauttakyytiä takaisin autoille. Esko lähti minulle saarioppaaksi, koska en ollut aikaisemmin saarella vieraillut ja kiersimme paikan nähtävyyksiä. Saaren historiasta kertova Agneta Anderssonin kirja Jurmon kylä -lähimpänä merta meni myös lukulistalle.

Lauttarannassa saimme vielä hieman jännittää, että mahdummeko kajakkien kanssa lautan kyytiin. Lopulta lautalla oli varsin runsaasti tilaa ja kotimatka pääsi alkamaan. Yhteisaluksella oli erittäin hyvät kalalautaset eli tällä kertaa sain lounasta syödäkseni. Lautalla laskimme kertyneitä melontakilometrejä ja lopputulokseksi saatiin 98 km. Jos olisimme tienneet saldon vesillä ollessamme, niin olisimme meloneet vielä pari kilometriä lisää.

Touko-kesäkuu 2019

Kevään ensimmäinen yhden yön telttaretki tuli tehtyä vappuna melontavajan lähivesillä. Reilun parin tunnin yhtenäinen melonta suuntaansa oli vielä riittävä koitos leikatulle polvelle. Haasteita oli myös leirielämässä ja esimerkiksi teltasta ylös pääsemisessä, puskasta nyt puhumattakaan, kun jalka ei vielä taipunut normaalisti eikä ponnistusvoimaa ollut. Varovaisesti piti maastossa edetä, mutta olipa siistiä päästä yöksi ulos ja selvitä retkestä ilman suurempia kolotuksia.

Toukokuun toinen reissu suuntautui myöskin lähivesille ja olin elämäni ensimmäistä kertaa yksin melomassa ja elämäni toista kertaa yksin telttailemassa. Pakkasin mukaan minimivarustuksen, jotta sain kamat kannettua bussipysäkille. Suurin haaste oli kajakin nostaminen yksin alas vajan hyllystä, mutta siitäkin suoriuduin yllättävän näppärästi.

Parin tunnin suhteellisen pitkäveteisen melonnan jälkeen olin yöpymissaarella ja hetkeä myöhemmin nautiskelin tapaksia Airiston laivaliikennettä ja merimetsoja seuraillen. Lopulta aika kävi vähän pitkäksi ja hyttyset hyökkäsivät, joten painelin telttaan katsomaan tv-sarjoja puhelimen näytöltä.

Yöllä ei pelottanut telttassa ja muutenkin olin todella tyytyväinen pärjäämiseeni. Jatkossa tiedän, että jos en satu saamaan retkiseuraa, niin voin ihan hyvin lähteä lähivesille yksikseni.

Kesäkuun alussa olin melontaohjaajakurssilla Saaristomerellä. Lähtö oli Paraisten portilta ja yövyimme kaksi yötä Höglandissa. Kurssilla opeteltiin opettamista, erilaisia pelastamistekniikoita ja hinauksia. Parasta antia olivat maissa käydyt keskustelut ohjaamiseen ja opettamiseen liittyen.

Kuva: B. Donner

Juhannuksena reissun kohteena oli Putsaari Uudenkaupungin edustalla. Pakattiin kaverin kanssa kajakit auton katolle ja hurautettiin Uuteenkaupunkiin, jossa seuraamme liittyi vielä kolmas retkeläinen, jolla oli paikallistuntemusta sikäläisistä vesistä.

Vajaan puolen tunnin melonnan jälkeen olikin jo lounasaika ja kävimme testaamassa juuri avatun ravintolan Iso-Haiduksen saaressa. Lounaan jälkeen matka jatkui Putsaareen, jossa jalkauduimme katsomaan saaren nähtävyyksiä.

Putsaaressa tapasimme paikallisia mökkiläisiä ja meitä houkuteltiin saunomaan ja grillaamaan parillekin mökille. Yllättävän avointa meininkiä ja leppoisaa juhannusfiilistä oli ilmassa. Kieltäydyimme kuitenkin kutsusta ja suuntasimme autiolle paratiisisaarelle omiin oloihimme.





Seuraavana päivänä ei tarvinnut lähteä mihinkään. Tuuli puhalsi 10 m/s voimakkuudella avomereltä ja nostatti aallokkoa. Mietiskeltiin kallion kolossa makoillessa, että on aikamoista luksusta vain olla tekemättä mitään. Sai nukkua päiväunet ja katsella tiirojen lentoa tuulessa ilman, että tuli tunne, että aika menee hukkaan. Tiirojen lisäksi nähtiin myös riskilöitä ja merikihuja sekä ihmeteltiin saaren kasvillisuutta ja kerättiin kipot täyteen metsämansikoita.



Iltaan mennessä tuuli laantui ja vaihdettiin saarta toiseksi yöksi. Uusi saari ei ollut ihan niin mieluisa kuin edellinen, mutta tunne saattoi myös johtua siitä, että oli pilvisempää. Ei edes houkuttanut mennä uimaan.



Aamulla päästiin nautiskelemaan tyynestä ja aurinkoisesta kelistä ja kotimatka taittui varsin sutjakkaasti.

Kesäkuulle mahtui vielä yhden yön retki Saaristomerelle. Tälläkin kertaa lähtö oli Paraisten portilta, josta suunnattiin länteen Dalskärille. Saarella oli saapuessamme yhdeksän purjevenettä, mutta onneksi löydettiin rauhallinen ja tuulelta suojaisa nurkkaus, johon pääsi helposti rantautumaan kajakilla. Leiriytymisen ja ruokailun jälkeen kierrettiin saari ympäri. Fysioterapeuttini suosittelikin minulle luonnossa kävelyä polven kuntouttamiseen, joten samalla tuli polvi jumpattua.

Seuraavana aamuna kierreltiin muutama tunti lähisaaria tyynessä kelissä ja palattiin takaisin Dalskärille lounaalle. Rauhallisen lounashetken ja uintitauon jälkeen lähdettiin kotimatkalle pienen myötätuulen saattelemina. Tältä reissulta uudeksi tuttavuudeksi jäi mustakurkku-uikku ja punajalkaviklo.

2019
Telttayöt 7 kpl
Melontakilometrit 230 km

Melontavuosi 2018

Ensimmäinen vuosi oman kajakin ja kuivapuvun kanssa meni jonkunlaisessa melontakiimassa. Exceliin kertyi ennätykselliset 860 melottua kilometriä, mutta vähän jäi harmittamaan, että maaginen tonni jäi vielä saavuttamatta.

Kuva: M. Kivikorpi

Kaikki lähti kajakin neitsytmatkasta kotivesillä Pitkäsalmessa, jossa kilometrejä kartutettiin arkena kavereiden kanssa kiitettävästi pitkin kesää. Lemppariksi lähivesillä muodostui 15 km lenkki Satavan kyläkaupalle, jonne melottiin tietenkin munkin kiilto silmissä.

Toukokuussa käytiin Naantalissa syömässä lounasta ja yövyttiin lähivesillä saaressa, josta löytyi sopiva kallioinen kulmaus ilman mökkejä. Samalle saarelle palattiin viettämään juhannuksen rippeitä myrskyn laannuttua.

Oma kajakki mahdollisti periaatteessa joustavammat lähdöt melontaretkille, mutta autottomana olen kuitenkin riippuvainen toisten aikatauluista. Onneksi löytyy ystäviä, joiden auton katolla on tilaa myös mun kajakille ja jotka lisäksi ovat ihan huippuseuraa retkillä. Ensimmäisestä omatoimisesta Saaristomerenretkestä kirjoitin jo aikaisemmin ja teksti löytyy täältä.

Kesäkuussa tein seuran talkoovelvoitteeni ja olin apuohjaajana parilla melontakurssilla. Heinäkuussa puolestaan olin itse oppilaana, kun käytiin parin kaverin kanssa Inkoossa Sea kayaker -kurssilla, joka on EPP2 melontataitotestiin valmentava koulutus. Syyskuussa suoritin kyseisen taitokokeen ja voin nyt edetä melontaohjaajan koulutukseen.

Heinä-elokuussa osallistuin kolmelle seuran järjestämälle retkelle. Muumiretkestä ja Ahvenanmeren retkestä on omat postauksensa ja niiden lisäksi oli vielä neljän päivän Saaristomeren retki Kasnäsistä. Saaristomeren retkestä jäi mieleen yksi erittäin huonosti nukuttu tuulinen yö, lehmät, jotka hyökkäsivät paikalle kesken puskapissan ja retken päätteeksi Kasnäsin satamassa herkuteltu sunnuntain saaristolaispöytä (5/5).







Monella retkellä kilometrit jäivät suunniteltua vähäisemmiksi ja reitteihin tuli muutoksia tuulisen sään vuoksi. Syyskuun Tammisaaren retki puolestaan jouduttiin kokonaan perumaan myrskyn vuoksi, mutta pienen porukan kanssa hyödynnettiin olosuhteet (17 m/s) ja mentiin Ruissalon kärkeen aallokkoon leikkimään. Pahimmillaan kajakin hallinta oli nollissa ja parhaimmillaan tuli kiljuttua riemusta, kun aallokosta löytyi pari lähemmäs 2 metristä aaltoa. Ilman asiantuntevaa seuraa ei olisi tullut mieleenkään lähteä vesille ja oli hienoa päästä haastamaan melontataitojaan kunnolliseen möyhyyn. Opin jotakin itsestäni ja kajakistani. Täältä löytyy satunnaisen ohikulkijan rannalta nappaamia kuvia tilanteesta.

Syyskuussa osallistuin seuran järjestämään kummitusmelontaan, jossa käytiin yöllä kääntymässä Seilin saarella eväsretkellä. Upea reissu, eikä olisi moista tullut omalla kaveriporukalla tehtyä. Oli hieman kuumottavaa meloa aallokossa, kun pimeässä ei nähnyt aaltoja. Uutena tuttavuutena reissulla olivat halkoisjalkaiset eli pienet äyriäiset, joiden silmät kiiluivat vedessä otsalampun valokiilassa. Oikeiden biologien kanssa retkeillessä oppii aina jotain uutta.

Olin koko kesän koettanut houkutella kavereita tutustumaan koskimelontaan, mutta epäonnistuin täysin kaikessa suostuttelussa. Lopulta olin seuran koskiviikonlopun ainoa "kurssilainen" kokeneempien koskimelojien joukossa. Reissu sisälsi sopivasti itsensä ylittämistä, kannustusta ja bonuksena mahtavaa seuraa.





Syksyllä iltalenkit kotivajalta olivat vähissä. Ei enää kiinnostanut nähdä vaivaa kamojen pakkailussa ja hinkata tuttuja rännejä pitkin. Lokakuussa tehtiin kesäkauden päättäjäis- ja syyskauden avausreissu Sandöhön. Retkestä voi käydä lukemassa Peterin blogista. jossa on myös paljon hyviä kuvia.

Lokakuun lopussa pääsin vielä yhden yön retkelle Konungskärin autiotuvalle, joka ei valitettavasti ollut autio visiittimme aikana, vaan mökin oli vallannut kalastusporukka. Syksyn hiljainen saaristo, nuotiolla paistetut letut ja pitkään taivaalla näkyneen komeetan bongaus jäivät erityisesti mieleen tältä reissulta.

Marras-joulukuussa ei tullut enää melottua luonnonvesillä, mutta melojien uimahallitreeneissä kävin pari kertaa eskimopyörähdystä harjoittelemassa.

Loppuvuosi toi mukanaan melojille tyypillisiä muita aktiviteetteja kuten haparoivia ensiliukuja retkiluistimilla ja kiipeilyllä itsensä nöyryyttämistä. Osoittautui, että minulta ei löydy kumpaankaan lajiin erityisiä lahjoja, mutta lajien mahdollinen sosiaalisuus kiehtoo yksinäisen salilla puurtamisen vastapainona.

Valitettava pieni lipsahdus kiipeilyseinällä tammikuussa 2019 aiheutti eturistisiteen katkeamisen, pari leikkausta ja pidemmän sairausloman. Kolmen kuukauden toipumisen jälkeen pääsin vihdoin takaisin kajakkiin ja ensimmäiset 10 km sujuivat suhteellisen hyvin, joten eiköhän tästäkin melontavuodesta  jää jotakin raportoitavaa.

2018 Ahvenanmeren valloitus?

Maaliskuussa vesisateen naputtaessa ikkunaa, tuntuu hieman epätodelliselta muistella elokuun retkeä ja kirjoittaa tätä postausta loppuun. Kevät on jo miltei nurkilla, mutta kesään on vielä aikaa. Uusia retkiä on jo merkittynä kalenteriin, mutta palataan hetkeksi 2018 helteisiin.

Pisimmillään olen aikaisemmin ollut kolmen yön melontaretkillä. Viikon yhtäjaksoinen melonta jännitti. Jaksanko? Mitä jos joku paikka prakaa? Mahtuuko tavarat kajakkiin? Kestänkö muita ihmisiä? Kyllästynkö muuten vaan?

Mukaan lähti onneksi hyvä ystävä, niin tiesin, että selviäisin reissusta henkisesti. Fyysisestä jaksamisesta olin suht vakuuttunut, koska melontakilometrejä oli kertynyt alkukesästä uuden kajakin kanssa ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pakkauspuoli oli täysin kysymysmerkki. En oikeasti tiennyt kuinka paljon tavaraa kajakkiini uppoaa. Ennen reissua kävin vajalla mittailemassa jalkatukien ja etulaipion välistä tilaa. Siihen sai sujautettua yhden ylimääräisen muovilaatikon, johon saisi laitettua sellaisia ruokatarvikkeita, joita ei halua runnoa muiden varusteiden sekaan mm. kanamunia ja tomaatteja. Ruokalaatikko osoittautui varsin näppäräksi kapistukseksi ja siitä tuli loppukesän melontaretkien vakiovaruste.

Lauantai
Edellisen illan myöhään venyneen pakkaamisen ja jännityksessä huonosti nukutun yön jälkeen kurvasin tavaroineni aamutuimaan taksilla vajalle, josta matka jatkui kajakkien traileriin lastaamisen jälkeen Kustaviin. Turusta lähtijöitä oli viisi ja loput neljä retkeläistä tulivat porilaisesta melontaseurasta.

Kustavissa alkoi sataa ja ripeän kajakkien pakkaamisen jälkeen siirryttiin valmiiksi kastuneina vesille. Sade loppui ennen lounastaukoa.

Alkumatkasta Kaisa otti ohjat käsiin suunnistamisesta. En ole ennen ollut retkellä, missä olisi ollut yhtä selkeät nuotit. Oli myös helppo itse pysyä kartalla, kun ryhmässä aktiivisesti keskusteltiin siitä, mihin oltiin menossa, eikä suunnistusvastuullinen vain yksin sooloillut kärjessä muun porukan seuratessa lampaina perässä.

Lounastaukoon mennessä lakkasi satamasta.

Ensimmäinen leiriytymissaari tarjosi tasaiset telttapaikat silokallioiselta rannaltaan. Yltyvä tuuli hieman arvelutti telttapaikan valintaa, mutta laiskuus voitti ja teltta sai jäädä mahdollisimman lähelle kajakkia, vaikka sisemmällä saaressa olisi ollut paremmin tuulelta suojassa olevia kohtia. Korvatulpat kuitenkin takasivat rauhalliset yöunet telttakankaan läpätyksestä huolimatta.

Sunnuntai
Seuraavana aamuna herätys oli klo 8, mutta trangioita sai alkaa kolistella klo 7, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että kaikki kuitenkin heräsivät klo 7.

Päivästä oli tulossa maltillinen tuulen suhteen, mutta tavoitteena oli suhteellisen pitkä melontamatka, jotta päästäisiin sopivan isoon saareen leiriytymään. Edessä oli seuraaviksi päiviksi kovia tuulia ja oli ajatuksena pitää leiriä pari päivää samassa saaressa.

Meidän amatöörien navigoidessa matka ei kuitenkaan edennyt ihan riittävän joutuisasti ja lopulta jouduimme tekemään nopealla päätöksellä rantautumisen lähimpään vähääkään välttävään saareen ukonilman vuoksi.

Ukkoskuuroa vietettiin evakossa tarppeihin kääriytyneinä. Sateesta huolimatta oli lämmintä ja tunnelma pysyi korkealla, vaikka saatiin tovi odotella sään selkeytymistä.

Kuva: KooValtonen

Kun leiri oli pystyssä ja iltaruoka syötynä, niin keräännyttiin jo perinteeksi muodostuneelle iltajumpalle, jossa kaikki keksivät vuorotellen venytyksiä ja kehonhuollollisia liikkeitä. Samalla pidettiin palaveria seuraavan päivän suunnitelmista.

Maanantai
Tuulisen sään jatkuessa ohjaajat olivat päätyneet siihen, että viettäisimme toisen päivän samassa saaressa. Säästyttiin yhdeltä telttojen purkamiselta ja pystyttämiseltä, mikä sopi minulle mainiosti. Päivästä tuli kuitenkin huikean ohjelmallinen ja päästiin myös vesille. 

Aamupäivä aloitettiin aallokkomelonnan teorialla, jota pähkäiltiin maissa ja havainnollistettiin luovilla apuvälineillä.

Kuva: KooValtonen

Teorian jälkeen siirryttiin saaren toiselle puolelle harjoittelemaan lossausta ja kääntymistä aallokossa sekä hieman surffausta. Harjoitusten lopuksi treenattiin vielä ryhmänä pelastautumia aallokossa, mikä osoittautui hieman kimurantimmaksi touhuksi kuin tyynellä vedellä tehtävä harjoittelu.

Pad thai

Lounaan jälkeen ohjelma jatkui. Näin jälkikäteen tätä postausta kirjoittaessa en enää muista missä järjestyksessä mitäkin tehtiin, mutta ehkä vuorossa oli navigoinnin opetusta. Kiipesimme karttojen ja kompassien kanssa saaren korkeimmalle kohdalle tähystämään maisemia ja yritimme yhdistää karttaa ja todellisuutta.

Kolmas saaripäivän spontaaneista työpajoista keskittyi eteenpäin melonnan tekniikan kertaukseen kuivalla maalla. Aluksi ajattelin, että taasko tätä asiaa hinkataan, mutta niin vaan jotakin uutta loksahti jälleen paikoilleen.

Saaripäivästä muodostui lopulta varsin toiminnallinen kokonaisuus, joka osaltaan ryhmäytti porukkaa vielä lisää.

Tiistai
Saaripäivän jälkeen oli kuitenkin mukava päästä vesille suuntasimme sisemmälle Saaristomerelle. Alkuperäinen reittisuunnitelma meni kokonaan uusiksi, koska tuulet eivät olleet suotuisat Ahvenanmeren puolella.  Meloimme keskittyneesti edellisen päivän melontatekniikan opiskelu tuoreena mielessä ja kaikki saivat vesillä vielä henkilökohtaista palautetta omasta melomisestaan. Saarten suojassa oli miltei tyyntä, joten pystyi hyvin keskittymään tekniikkaan. Toisaalta tekniikan ajatteleminen toi myös mielenkiintoa muuten hieman yksitoikkoiseen sileän veden melontaan.



Matkalle osui yksi hieman suurempi selkä, mutta aallokko siinäkin oli varsin leppoisa ja ryhmämme pystyi hyvin melomaan ylityksen yhtenäisessä muodostelmassa. Reittisuunnitelmien muuttuminen aiheutti sen, että putosin jossain vaiheessa kartalta, koska olin kopioinut mukaan vain alkuperäisen suunnitelman mukaiset kartat.


Leirisaari ei tällä kertaa tarjonnut silokalliota kajakin välittömässä läheisyydessä, mutta yhden yön pystyi telttailla vähän metsäisemmässäkin paikassa. Teltan pystytyksen jälkeen saarirutiinit jatkuivat uinnilla ja leirivaatteiden vaihdolla, minkä jälkeen olikin jo nälkä.

Linssejä ja kikherneitä kookoskastikkeessa

Keskiviikko
Aamu sujui rutiinilla ja melonta oli leppoisaa. Päivän kohokohta oli lounastauko Iniön saarella. Viimeisillä kilometreillä ennen rantautumista pään täyttivät ajatukset erilaisista lounasvaihtoehdoista. Tekisikö mieli pizzaa, raikasta salaattia vai ranskalaisia?

Lounaan jälkeen käytiin vielä kaupassa ja tuli ostettua suklaata, jota ilman retki olisi ollut osaltani täysin suklaaton. Näin jälkeenpäin on vaikea palauttaa mieleen retken aikana vallinnutta kuumuutta, joka jätti jälkensä kesän helletilastoihin. Suklaa, jota yleensä tulee pakattua kaikille retkille mukaan, ei siis ollut kätevä eväs heinäkuun kelissä ja oli ennenkuulumattomasti karsiutunut pois pakkauslistalta.




Iniöstä matka jatkui pohjoiseen ja hiljalleen suuntasimme takaisin kohti lähtöpaikkaamme. Saimme vähän myötätuulta loppumatkaksi ja löysimme taas yhden hienon saaren yöpaikaksi.

Pestopastaa ja kasviksia

Torstai
Aamu valkeni epävakaassa säässä. Sateen uhka muutti aamurutiineja ja pakkasin ensimmäisenä teltan kasaan ja heittelin muutenkin tavaroita kajakin suojaan.

Sade alkoi kuitenkin vasta kun olimme päässeet matkaan ja saimme alkumatkasta kahdesti kunnon ryöpyn vettä niskaamme. Ilma oli kuitenkin lämmin ja ilman takkia tarkeni meloa kastumisesta huolimatta. Lounastauolla piti sitten jo laittaa vähän enemmän vaatetta päälle.






Viimeisenä iltana vähän mietitytti, että miltä retken päättyminen tuntuu. Olin yllättynyt siitä, kuinka nopeasti viikko oli mennyt. Harvassa olivat olleet ne hetket, kun melonta olisi tuntunut puuduttavan tylsältä tai jatkuva kajakin pakkaaminen ja purkaminen olisi alkanut tympiä. Ainoastaan kerran oli joku synkempi hetki leirissä, kun tuntui, että kaikki kamat olivat hukassa ja mistään ei tule mitään. Silloin oli siis päässyt nälkä yllättämään ja fiilis korjaantui syömällä.

Perjantai

Huomenta maailma!

Parasta retken viimeisessä aamussa on se, ettei tarvitse tiskata puurokippoa, vaan sen voi seuraavan kerran pestä kotona tiskikoneessa. Muutenkin viimeisen aamun pakkailut sujuivat hyvin, kun kajakissa alkoi olla ruhtinaallisesti tyhjää eväiden vähetessä.

Meloimme myötätuulessa Katanpäähän lounastauolle ja tutustuimme saareen kävellen sillä aikaa, kun ravintola valmisti meille kalakeittoa.

Kotimatka olikin vähän kinkkisempi, koska saimme alkumatkasta taistella muutamia kilometrejä suhteellisen napakkaan vastatuuleen. Pienestä jännityksestä oli iloa, kun sai keskittyä melontaan, eikä ajatukset lähteneet liian aikaisin harhailemaan kotona odottaviin arkisiin asioihin.

Kuva: T. Kettunen

Vaikka Ahvenanmeri jäi tällä kertaa valloittamatta, niin se ei retken fiilistä haitannut. Reissusta jäi lämpöiset muistot ja 119 melontakilometriä tallennettavaksi exceliin.