Viikonloppu Saaristomerellä

Auton hankinta on ollut harkinnassa, mikä olisi normaali jatkumo kajakin oston jälkeen. Nyt vielä tyydyin vain hommaamaan kaverin kattotelineisiin sopivat kaaret kajakin kuljetusta varten ja päästiin viikonlopuksi kartoittamaan Saaristomerta. Hurautettiin tunnin ajomatkan päähän Paraisten portille ja päästiin vesille perjantaina iltayhdeksän aikaan.





Melottiin pari tuntia leppoisassa kelissä ja miltei autiolla merellä, kun veneilijät olivat jo edeltä kiiruhtaneet viikonlopun viettoon. Leiripaikaksi valikoitui ensimmäinen sopiva kohta Långsidanin rannalta. Nukkumaan ei olisi malttanut millään mennä, kun oli sen verran innoissaan retkestä ja olisi voinut vaan tuijotella merta läpi yön keskikesän sävyistä nauttien.

Seuraavana aamuna ei pidetty kiirettä, koska ei ollut sen ihmeellisempiä tavoitteita päivälle. Maisemat olivat uudet, joten oli aika sama mihin menisi. Tuulta oli vain nimeksi ja sekin vähä tyyntyi täysin iltaa kohden.



Kierreltiin saaria yhteensä 30 km edestä, pidettiin pitkä lounastauko ja piipahdettiin Sandössä, jonne oli leiriytynyt edellisen melontaseurani retkiporukka. Sandön oli kuitenkin sen verran kansoitettu, että jatkettiin takaisin Långsidanille vielä toiseksi yöksi.





Iltapalalla ihasteltiin auringon laskua ja kauempana näkyvää sumurintamaa. Ei mennyt montaa hetkeä, kun sumu nielaisi myös leiripaikkamme ja oli aika siirtyä unille.

Sumu ei ollut vielä haihtunut mihinkään, kun herätyskello piippaili vähän kuuden jälkeen. Oli täysin tyyntä, maagista ja lämmintä kaiken kastelevasta kosteudesta huolimatta. Näkyvyyttä oli alle 100 m (täysin hatusta vedetty arvio). Huolestutti, että miten pitkään sumua jatkuisi, koska oli tarkoitus olla puoliltapäivin takaisin Turussa.





Lähdettiin matkaan Långsidanin rannan vierustaa, jota pitkin matka taittui turvallisesti useiden kilometrien ajan. Sumu ei hälventynyt mihinkään. Oli mielettömän kaunista, kun valon säteet siivilöityivät sumuun puiden takaa. Aurinko piirsi meren puolelle valkoisen sumukaaren, jollaista en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Rannan tuntumassa vesi oli niin kirkasta, että saattoi nähdä lahnaparven uivan kajakin alla.

Långsidanin rannan alkaessa kaartumaan itään oli meidän käännettävä keulat kohti valkoista tuntematonta. Kartalta varmistettiin kohteeksi sopiva saarirykelmä, tarkistettiin väylien sijainnit ja otettiin kompassisuunta. Varmistuksena oli, että jos ei 1,5 km melonnan jälkeen törmätä tavoiteltuihin saariin, niin sitten tarkistetaan sijainti puhelimen karttasovelluksesta.



Montaa minuuttia ei ehditty meloa, kun saaret ilmestyivät näkyviin sumun reunan takaa ja maisema avautui aina Paraisten portille saakka. Jännitysnäytelmä oli ohi ennen kuin ehti alkaakaan.



Loppumatka sujui ripeästi tyynessä kelissä ja tavaroiden purku oli myös joutuisaa. Ensimmäinen omatoiminen Saaristomeren retki oli tehty ja jäljelle jäi hieman univelkaa, kasa pyykkiä ja annos läikehtivää onnellisuutta koetuista elämyksistä.

2017 Örö

Ennen dementoitumistani ja uusien retkien sekoittumista vanhojen muistikuvien päälle, tahdoin vielä raapustaa muistiin parit ajatukset syyskuun lopussa 2017 tehdystä melontaseuran retkestä Örön saarelle.

Aikaisemmat melontaretkeni olivat suuntautuneet lähinnä omatoimisesti tuttujen tyyppien kanssa Helsingin edustan saariin. En ollut osallistunut aikaisemmin melontaseuran retkille, jos Skorvanin juhannusreissuja ei lasketa, mutta muutto Turkuun toi uusia tuulia retkikulttuuriin. Nykyinen kotisatama on sen verran sumpussa saariston suojassa ja kaukana mielenkiintoisimmista retkikohteista, että täällä on tapana heittää kajakit auton katolle ja painella johonkin aavemmille vesille autokyydillä. Kaltaiselleni autottomalle hipille seuran kuljetuspalvelu tarjoaa mahdollisuuden päästä pois hiljalleen tutuksi käyvästä kotilaiturin tienoosta.

Kokoonnuimme perjantaina vajalle pakkaamaan kajakit kärryyn, jonka jälkeen hurautettiin puolentoista tunnin ajomatka Kasnäsin satamaan. Kajakkien purkamisen ja varusteiden pakkaamisen kanssa meni oma aikansa. Vesillä olimme klo 19 aikoihin ja ensimmäiselle melontatunnille riitti vielä hieman illan kajoa.

Onneksi keli oli aivan tyyni, niin pimeässä eteneminen ei aiheuttanut haasteita itse melonnalle. Kartalta kyllä putosin heti kun oli niin pimeää, että piti sytyttää otsalamppu, jonka punaisessa valossa en enää erottanut kartan saaria ja syvyyskäyriä toisistaan. Seuran retkellä on tässäkin etunsa, että homma ei jää omasta kartanlukutaidosta kiinni ja retkenvetäjät hoitivat pimessä suunnistamisen nätisti maaliin.

Kartta poikkesi paljon Helsingin edustalla käyttämästäni Porkkala-Pellinki vesiretkeilykartasta. Merimerkeissä oli myös ihmettelemistä niin kartalla kuin luonnossakin. Uutta olivat loistot ja valotunnuksilla varustetut viitat. Lisäksi opin myös suuntimalevyn ja kompassin käyttöä. Pirstaleisessa saaristossa meni äkkiä suunnista sekaisin ja muutenkin oli vaikeampi hahmottaa reittiä. Helsingin edustalla en ole keksinyt kompassille käyttöä, vaikka sellainen taskussa onkin ollut lähinnä merisumun varalta. Kartalla pysyminen on ollut helpompaa näkyvyyden olessa hyvä väljemmässä saaristossa ja aika pitkälle on saanut meloa ennen kuin Helsingin kaupungin maamerkit ovat kadonneet näköpiiristä.

Muutaman tunnin melonnan jälkeen saavuimme Örön saarelle ja illan päätteeksi rastina oli teltan pystytys ja itsensä ravitseminen. Sitten taisikin olla jo aika vetäytyä yöpuulle.

Seuraava aamu valkeni pilvisen harmaana, mutta en muista, että olisi ollut erityisen kylmä. Aamupalan jälkeen lähdimme melomaan lähistön saarisokkeloon ilman sen kummempaa päämäärää. Jos olisi ollut tyynempää, niin haaveissa olisi ollut meloa Bengtskäriin, mutta se jäi nyt seuraavaan kertaan.

Lounastauko pidettiin Kuggskäriltä. Märät melontavaatteet oli vaihdettava tauon ajaksi kuivaan vaatekertaan ja vähän sai taistella, että verenkierto säilyi varpaissa. Meloessa kyllä pysyy lämpimänä, kun alakroppa on tuulelta suojassa ja pelastusliivit vastaavat toppaliiviä.

16 km päivälenkin jälkeen palattiin Örön saarelle ja pienen tankkaustauon jälkeen lähdettiin kävellen kiertämään saarta asiantuntevan opastuksen kera. Yksi retkenvetäjistä oli ollut suunnittelemassa Örön virkistyskäyttöönottoa, kun sotilasalueena ja linnoitussaarena toiminut saari avattiin muutama vuosi sitten yleisölle.

Kävelyreissulla saatiin myös vähän sienisaalista, joka päätyi iltapalalla tortillalättyjen väliin.

Loppuillan ohjelmassa oli vielä saunomista ja munkkien paistoa, mutta suhteellisen varhain taisi makuupussi houkutella tälläkin kertaa.

Sunnuntai oli kuvista päätellen yhtä tasaisen harmaa päivä kuin edeltäjänsä, mutta aika tuuletonta taisi olla. Alkumatkasta retkueemme ryhmäkuri hieman unohtui ja jengi meloi vähän missä sattui. Onnekkaimmat sivummalle harhautuneet saivat tervehtiä hylkeitä.

Vesitiivis kamera on kätevä meloessa muutenkin, mutta nyt se pääsi tositoimiin, kun korvameduusoita oli paikoitellen sellaisia määriä, että en ollut ennen moista meduusakukinta nähnyt.

Paluumatkaa Kasnäsin satamaan kertyi 21 km ja välissä pidettiin vielä lounastauko. Loppukaffet ja pullat vielä satamassa, jonka jälkeen sama autoiluralli ja varusteiden puljaus kuin tullessakin.

Parasta reissussa oli hienot ja viisaat tyypit. Opin paljon ja ihastelin ihmisten tietämystä luonnosta ja elämästä. Reissun tsempeillä jaksoi taas pitkään ahertaa omaa arkea.