2017 Kevätretki Salamajärven kansallispuistoon

Toukokuun lopussa tuntui, että kevään tulo oli päässyt livahtamaan ohitseni. Kiireet töissä olivat vieneet mehut, enkä uskonut viikon loman olevan riittävä pään nollaamiseen. Kuinka väärässä olinkaan! Metsäterapia toimi täydellisesti ja pääsin irti kuormittavista ajatuksista. Fyysinen ponnistelu rinkka selässä ja maasto, joka pakottaa keskittymään ainoastaan seuraavaan askeleeseen toimi reseptinä sielunhoidossa. Vielä kun matkasi 400 km pohjoiseen, niin sai menetetyn kevään kiinni.

Reissun ajankohta (vko 20-21) ja suunta tuli valittua kaverini kanssa muutamien sattumien summana, joihin näin jälkeenpäin voi olla tyytyväinen. Kohteeksi valikoitui Salamajärven kansallispuisto, josta ei kummallakaan ollut mitään ennakkokäsitystä.

Matka alkoi heti haasteilla, kun auto ei lähtenyt parkkipaikalta käyntiin. Vika oli onneksi vain tyhjentyneessä akussa ja pääsimme jonkun tunnin viiveellä liikkeelle Helsingistä. Kiirettäkään ei ollut, koska olimme menossa ensimmäiseksi yöksi Jyväskylään yhteisen ystävän luo kylään.

Jyväskylästä jatkoimme aamulla matkaa Salamajärvelle. Auto jätettiin Koirasalmen luontotuvalle parkkiin ja reitiksi valikoitui Hirvaankierros, joka on 58 km pitkä ympyräreitti. Kierrokselle mahtui kaikenlaista historiallista nähtävää, koska alueella oli ollut tervanpolttoa, tukinuittoa ja nevoilta oli niitetty saraa karjalle. Reitillä olisi voinut yöpyä autiotuvissa ja saunaankin olisi päässyt.

1. päivä
Koirasalmi-Sysilampi

Kuva K. Lappi

Ensimmäisenä päivänä käpöteltiin 10 km Sysilammelle, jossa oli autio- ja varaustuvat sekä varaussauna. Lähimmältä parkkipaikalta kohteeseen olisi ollut vain joitain satoja metrejä. Paikalla yöpyi lisäksemme myös lapsiperhe autiotuvassa, joten majoituimme suosiolla omaan telttaan.

2. päivä
Sysilampi-Ahvenlampi

Pitkälahti

Piiitkä pätkä veden vallassa olevaa polkua

Kuva K. Lappi

Uutta polun pohjaa. Pehmeässä hiekassa raahustaminen otti voimille.

Kuva K. Lappi

Kuva K. Lappi

Kuva K. Lappi

Toinen patikkapäivä oli vaihteleva reitiltään. Oli vähän heikompaa pitkospuuta, tulvivaa polkua ja hiekassa tarpomista. Päivämatka 13 km oli minulle ihan tarpeeksi, kun olin vähän tuskissani rinkan hiertäessä alaselkää. Tehtiin peliliike ja jäätiin yöksi Ahvenlammen laavulle, koska laskettiin, että edellemme kulkeva aamuvirkku perhe on todennäköisesti mennyt Valvattiin seuraavalle autiotuvalle.

Saatiin koko laavu omaan käyttöön ja jätettiin teltta rinkkaan. Käytiin pulahtamassa suolammessa, joka suorastaan kuhisi kurnuttavia rupikonnia. Loppuilta meni googlaillessa kaikkia kävellessä mieltä askarruttaneita asioita. Opiskeltiin Wikipediasta sammakkolajeja, selvitettiin hyönteisten verenkiertoa ja tarkennettiin lintuhavaintoja. Sellainen perusbilsan kertaaminen ei olisi pahitteeksi!

3. päivä
Ahvenlampi-Sääksjärvi

Kuva K. Lappi

Kolmantena päivänä rinkka alkoi jo asettua selkään. Reitille osui Valvatin pihapiirin ja Vähä-Valvatin nuotiopaikan lisäksi Iso-Valvatin lintutorni, jossa pistäydyimme. Tornissa ei ollut bongareita, joten saimme pärjäillä omilla tiedoillamme. Toisin oli ensimmäisenä päivänä, kun osuimme reitillä olevalle tornille samaan aikaan useamman lintuharrastajan kanssa. Oli hienoa kuulla heiltä päivän havainnoista ja saimme lainata kiikareita.

Päivän matkaksi kertyi 15 km ja epäonneksemme edellä kulkenut perhe oli valloittanut saman laavupaikan, johon tähtäsimme. Enempää emme kuitenkaan jaksaneet kävellä, joten ei auttanut muu kuin laittaa teltta pystyyn ja tyytyä tilanteeseen. Telttailu kuitenkin osoittautui onneksemme, koska alueella viihtyivät lisäksemme myös hyttyset. Illan mittaan laavusta alkoi kuulua tuskastunutta mutinaa hyttysistä ja keskustelua siitä, että kuka oli unohtanut ottaa hyttysverkon mukaan.

4. päivä
Sääksjärvi-Pyydyskoski

Matkaa Pyydyskoskelle tuli 16 km ja päivä oli aika rankka. Jalkapohjat olivat vähän muussina ja mietin, että vaelluskenkien vaihto taitaa olla paikallaan lähitulevaisuudessa. Loppu kuitenkin häämötti, joten fiilis oli hyvä, kun tiesi, että selvisi retkestä ilman suurempia kremppoja.

Pyydyskosken taukopaikalla oli muutakin väkeä, mutta taukopaikka oli suht laaja, joten saimme olla omassa rauhassa.

5. päivä
Pyydyskoski-Koirasalmi

Viimeinen päivä ei tuonut uutta tiellemme ja loput 4 km taittuivat leppoisasti. Parkkipaikalla auto starttasi ilman ongelmia ja pääsimme kotimatkalle.

Kaikkiaan retki oli erittäin opettavainen. Näköjään helpossakin maastossa 15 km päivässä on tälle retkueelle aivan riittävästi. Verkkainen tahtimme vähän kaikessa toiminnassa syö hyvin tunteja päivästä ja eipä se vaelluskuntokaan itselläni kestäisi pidempiä päivämatkoja.

Toukokuu oli ajankohtana aivan mainio ja oli hienoa tehdä aikahyppy takaisin kevään alkuun matkaamalla vähän pohjoisemmaksi. Kotimatkalla etelään ajellessa ei mennyt tuntiakaan, niin puissa alkoi näkyä jo silmut ja maisema muuttui vihreämmäksi. Ehdottomasti ens keväänä uudestaan!

Tähtäimessä Huippuvuoret 2016: Jääkarhunkierros 7. päivä

Viimeinen aamu meni rutiinilla. Rinkka oli kevyt eikä tavaroita tarvinnut erityisen huolellisesti sommitella paikoilleen vaan kaikki nyssäkät solahtivat rinkkaan ilman tunkemista. Telttapaikka oli ollut tuulen suojassa, joten ensimmäistä kertaa koko reissulla teltan välikattoon oli kertynyt kosteutta. Aamu oli muutenkin hiukan viileä, kun olimme vuorten varjossa. Muuten päivästä oli tulossa vaelluksen lämpimin ja ainoa, jolloin kävellessä pärjäsi pelkällä t-paidalla.

Kävelyä kertyi vain 6 km, mutta muuten päivä oli ehkä reissun raskain. Aluksi oli hieman tylsää kävellä samaa kivikkoista rinnettä takaisinpäin, mistä edellisenä päivänä oli tultu. Tiesi jo ennakkoon, että kivikko olisi hankala, mutta onneksi aurinko ja maalin häämöttäminen piristivät mieltä.

Lounastauon jälkeen maisemat alkoi olla kohdallaan kun Pyramidenin huippu näkyi vasemmalla ja Nordensjköldin jäätikkö hohti valkoisena edessä kimmeltävän meren takana.

Lähestyimme Pyramidenin kaivoskylää ja merkkejä ihmisten toiminnasta tuli enenevissä määrin vastaan ja viimeiset kilometrit tallusteltiin tietä pitkin.

Perillä aavekaupungissa suuntasimme oppaiden johdolla kaupungin hotelliin, joka toimi turistitoiminnan keskuksena. Satuimme paikalle hyvään aikaan, sillä käytävässä meitä vastaan leijaili tuoreen pullan tuoksu. 

Pullat masussa lähdimme parissa pienemmässä ryhmässä kiväärit turvanamme seikkailemaan hylättyyn kaupunkiin. Tässä vaiheessa kamerani akku loppui, joten olin kännykän kameran varassa.

Pyramidenin kaivoskaupunki perustettiin 1910 ruotsalaisten toimesta ja myytiin Neuvostoliitolle 1927. Eristyksissä olevassa kylässä asui parhaimmillaan 1000 asukasta ja sieltä löytyivät kaikki palvelut sairaalasta kouluihin. Oli kulttuuritalo, jossa oli mm. kirjasto, musiikkihuone, balettihuone, koripallokenttä ja elokuvateatteri. Lisäksi kylästä löytyi maailman pohjoisin uimahalli, flyygeli ja Lenin patsas.



Tuli vähän ahdistava olo, kun mietti pientä yhteisöä, talven pimeyttä, äärimmäisiä sääoloja ja jääkarhuja. Työolot olivat varmasti myös käsittämättömän rankat, mutta silti Pyramiden oli haluttu työpaikka, koska palkka oli hyvä ja kylän palvelut kuuluivat pakettiin eli asumiseen ei juurikaan kulunut rahaa. Kaivostoiminta ei itsessään ollut kovin kannattavaa, mutta Neuvostoliitto satsasi silti paljon Pyramidenin kylään ja esimerkiksi paikalle tuotiin tolkuttomat määrät multaa, jotta viljely olisi mahdollista ja viheralueiden ylläpitoon.

Kaivostoiminta loppui 1998 ja kylä autioitui puolessa vuodessa. Osa asukkaista muutti Barentsburgiin, joka on toinen noin 100 km päässä oleva kaivoskylä, osa muutti Longerbyeniin ja osa palasi Venäjälle. Vuodesta 2007 asti Pyramidenissa on herätelty kylään hieman eloa turistikierrosten muodossa ja hotellia on kunnostettu.

Me emme suinkaan olleet päivän ainoat vieraat Pyramidenillä. Onneksemme pääsimme turistiryhmän mukana käymään kulttuuritalolla. Muuten rakennuksiin oli kiellettyä mennä ilman opasta.

Kaupunkikierroksen jälkeen alkoi jo väsy painaa, mutta edessä oli vielä paluu Longyearbyeniin. Heitimme rinkat selkään ja marssimme satamaan, jossa venekyydit jo odottivat. Koska olin matkustanut vaelluksen alkupisteeseen laivan sisätiloissa, niin nyt olin etuoikeutettu tekemään paluumatkan Rib-veneellä kuivapuvussa.

Kyyti oli hurjaa, mutta hauskaa. Koko matkan taisi olla suu virneessä. Tosin selkävaivaisena sain olla tarkkana asennon kanssa, että sain kevennettyä aaltojen aiheuttamat hypyt jaloilla. Reilun tunnin matka alkoi puolenvälin jälkeen vähän kyllästyttää ja toki otti myös voimille.

Satamasta oli kyyditys Longyearbyenin keskustaan, josta tiemme erosivat vaeltajien kanssa, kun seuraavien kahden yön majoitukset oli jokainen retkeläinen hoitanut itse. Muutaman kaverin kanssa käytiin hakemassa iltapalatarpeita marketista ja sitten edessä oli ehkä rasittavin kilometri kylän reunalla olevalle hostellille. Koko reissun ainoa rakko kantapäähän tuli hankittua kyseisellä pätkällä, koska venekyydin jälkeen olin laittanut kengät hätäisesti jalkaan ja sukka oli jäänyt mykkyrälle.

Olimme jättäneet vaellukselle lähteissä kylälle säilytykseen siviilivaatteet ja muuta ylimääräistä rompetta. Hostellilla pääsi vihdoin suihkuun ja sai vaihtaa puhtaat vaatteet ylleen. Olin tyytyväinen, että kämppäkaverinani hostellihuoneessa oli englantia puhumaton vanhempi ranskalainen herra, niin ei tarvinnut olla sosiaalinen, kun ei ollut yhteistä kieltä. Olin sen verran nuutunut, että oli ihan kiva olla hetki vaan omissa ajatuksissaan. Pienen tankkauksen jälkeen oli edessä rinkan räjäytys. Levitin kamojani kuivumaan hostellin neljän hengen huoneeseen sen verran kun kehtasin. 

Illalla nähtiin vielä osan porukan kanssa läheisessä ravintolassa iltapalalla, mutta hipsin nukkumaan suhteellisen aikaisin. Hostellilla muut huonetoverini olivat jo nukkumassa ja sain hetken haeskella korvatulppia pimeässä. Kaikki huoneen kolme herraa kuorsasivat, mutta onneksi olin niin väsynyt, että nukahdin samantien.