28.7.-2.8.2020
Keväällä sain mieluisen puhelun, kun konkari retkenvetäjä soitti ja kysyi, että lähtisinkö mukaan ohjaajaksi Itäisen Suomenlahden kansallispuiston retkelle. Harkinta-aikaa ei juurikaan tarvittu ja sain lomankin järjestymään töistä. Kohde osoittautui hurjan mielenkiintoiseksi jo retken suunnitteluvaiheessa, mutta kevään aikana ajatukset olivat kieltämättä enemmän Saaristonauhan järjestelyissä.
Ennen lähtöä en ehtinyt liikoja stressata pakkailuja ja muutenkin oli hyvä fiilis, kun pääsi muutaman melomattoman viikon jälkeen vesille kuuden päivän reissuun. Tiesin entuudestaan kaikki retkelle osallistujat, joten oli myös kova luotto siihen, että tästä tulisi vallan mainio seuramatka.
Kokoonnuimme lähtöaamuna vajalla, pakkasimme kimpsut ja kampsut pakettiautoon sekä kajakit traileriin. Sitten alkoi köröttely kohti itärajaa.
 |
Ensimmäisenä päivänä meloimme vain muutaman leppoisan kilometrin, sillä suurin osa päivästä meni autoiluun. Leiriydyimme Suuri-Pisin saarelle, jolta löytyi hiekkarantaa sekä kalliota. Maisemat olivat taas kerran kohdillaan ja horisointti näkyvissä. Oli huojentavan rentouttavaa olla takaisin merellä ja työasiat unohtuivat hetkessä.
Opiskeluaikainen ystäväni tuli vielä illalla perheineen veneellä meitä moikkaamaan mökkisaareltaan. Saimme hyödynnettyä mökkiläisten paikallistuntemusta ja pohdimme yhdessä seuraavan päivän sääennusteita ja vaihtoehtoja leirisaarista. Oli erittäin piristävää tavata pitkästä aikaa ystäviä koronakevään eristyksen jälkeen.
Seuraava päivä oli sumuinen, mutta näkyvyyttä oli riittävästi, joten suunnistaminen ei tuottanut ongelmia. Lounastaukoon mennessä satoi jo ihan reippaasti ja naureskeltiin, että ruoka oli parempi syödä nopeasti, ettei termarin sisältö muutu keitoksi. Oli kuitenkin lämmintä, kuivapuku päällä sade ei haitannut ja tunnelma ei lässähtänyt.
Pieni jännitys oli päällä illaksi luvatun kovenevan tuulen vuoksi ja siksi kiirehdimme suojaiselle leiripaikalle ajoissa. Ulko-Tammion itäreuna antoi hyvän tuulensuojan, mutta telttapaikkojen suhteen ei voinut olla kovin kranttu.
Lähdettiin saarikierrokselle käppäilemään, mikä oli hyvä keino pysyä lämpimänä ja odotella sateen taukoamista ennen telttojen pystytystä. Pienessä lenkissä meni yllättäen kolme tuntia, vaikka emme jokaista saaren kolkkaa ehtineet kiertää.
Seuraavan päivän melonta hieman jännitti, kun tiedossa oli jonkunlaista aallokkoa. Huoleni osoittautui pian turhaksi, kun katselin retkeläisten melovan hyvällä fiiliksellä aaltojen seassa ja ryhmä pysyi nätisti kasassa. Loppupäiväksi tuuli hieman laantui ja Äljyssä pidetyn lounastauon jälkeen saimme meloa pidemmän selän hyvinkin leppoisassa kelissä.
Kilpisaaressa leiriydyttiin upealle paikalle ja torstain kunniaksi oli luvassa hernekeittoa sekä lettuja mansikkahillolla. En ollut aikaisemmin keitellyt purkkihernekeittoa, mutta uskon, että tulevilla retkillä hernaripäivästä saattaa kehittyä klassikko.
Haapasaari oli ollut retken suunnitelmissa tärkeä kohde, koska se olisi ainoa paikka, josta saisimme täydennettyä vettä. Toinen erittäin tärkeä asia oli, että siellä olisi kauppa, josta voisi saada vaikkapa jäätelöä tai munkkikahvit. Haapasaareen pääseminen ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys, vaan koko viikon sääolosuhteet määrittelivät sen, että ehditäänkö saareen ja sieltä pois. Nyt kuitenkin näytti siltä, että Haapasaari olisi saavutettavissa, koska pahimmat tuulet olivat ohi ja tuulen suunta oli muuttunut mantereen puoleiseksi. Valitettavasti netin mukaan näytti siltä, että kauppa ei olisi auki silloin kun olisimme saaressa.
Matkaan lähdettiin luottavaisin mielin edellisen päivän aallokkoharjoituksen jäljiltä. Alkumatkasta aallokko oli hieman edellistä päivää suurempaa, mutta vielä mentiin iloisella ja rennolla otteella ryhmän pysyessä hienosti muodostelmassa. Loppumatkasta aallokko oli jo maltillisempaa ja Haapasaareen rantautui tyytyväinen sakki.
Iloksemme kauppa avasi ryhmällemme ovet ja pääsimme täydentämään herkkuvarastoja. Kyllä oli hymy herkässä, kun saimme jäätelöt kouraan ja paistattelimme päivää kauniilla saarella merisäätä kuunnellen.
Haapasaari: lämpötila +18 astetta, pohjoistuulta 7 m/s, pilvistä ja näkyvyys 31 km. Söimme rannassa vielä pikaisesti lounaan ja lähdimme sitten takaisin kohti Kilpisaarta ja Koivuluotoa.
Oletimme, että tulomatkan aallokko olisi laantumassa iltapäivästä, mutta eteläisemmälle reittivalinnalle osui matalikkoa, joka nostatti aallonkorkeutta. Tunnelma porukassa muuttui ja aikaisemmasta rennosta melonnasta tuli jännittyneempää. Loppureissun aikataulussa oli hieman joustoa ja päätimme, että Koivusaaren sijasta paluu Kilpisaareen saisi riittää päivän melonnaksi ja ehtisimme seuraavana päivänä meloa enemmän paremmassa kelissä. Päätös lyhyemmästä päivämatkasta otettiin retkeläisten keskuudessa innolla vastaan.
Seuraava päivä menikin erittäin suotuisessa kelissä ja melonta oli kepeää lähes tyynessä säässä. Koivuluodon lounastauolla aika meni taas kuin siivillä ja olisi sitä voinut saaren nähtävyyksiin uppoutua pidemmäksikin aikaa. Suurella retkiporukalla tuppaa rantautumiset ja liikkeelle lähdöt aina viemään hieman enemmän aikaa kuin pienemmällä kokoonpanolla, jolloin tuntuu, että päivässä ei ole tarpeeksi tunteja.
Koivusaaresta navigoitiin Ulko-Tammioon lyhyelle maatauolle. Saaren länsipuolelta löytyi täydelliset kalliot kajakkien parkkeeraukseen ja selän oikaisuun. Lämpimälle kalliolle olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa lötköttelemään, mutta vielä oli matkaa illan majoitussaarelle.
Lanskeri kierrettiin paluumatkalla itäpuolelta, josta löytyi hyvä pikkukiviranta teknisen tauon pitämiseen. Paikka olisi myös ollut ihan passeli telttailulle tyynessä kelissä, mutta päivän päätepisteemme oli vielä muutaman kilometrin melontamatkan päässä.
Suur-Lankourin silokallioinen eteläpääty osoittautui upeaksi leiripaikaksi. Saimme viimeiselle illalle aitiopaikan auringonlaskulle ja tasaiset telttapaikat koko porukalle. Loput lettutaikinasta paistettiin ja oli kaikin puolin onnellinen olo. Toki hieman haikea, kun retki oli päättymässä, mutta taidettiin kaikki olla aika tyytyväisiä pärjäämiseemme.
Viimeisenä päivänä melontamatka soljui leppoisasti ja pian oltiinkin jo autoja pakkaamassa. Edessä oli vielä pitkä ajomatka, mutta sekin tuntui kaiken vaivan arvoiselta. Monta kokemusta rikkaampana suunnattiin tyytyväisinä kotimatkalle.
Itäisen Suomenlahden kansallispuisto tarjosi upean avoimen maiseman ja helppoa navigointia harvojen saarten lomassa. Avoimuus puolestaan toi omat haasteensa kelin ja reittivalintojen suhteen. Mielelläni palaan vielä samoille saarille uudemmankin kerran.
Kuvista kiitos retkeläisille, joiden keskuuteen annoin kamerani kiertämään. Karttakuva muokattu Timon kuvasta.
