Lähiretkeilyä: Kaitalampi, Espoo

Kärsin lievistä vieroitusoireista telttailun suhteen. Lisäksi on pieni paniikki siitä, että kesä loppuu ja nyt pitäisi olla mahdollisimman paljon ulkona. Sienimetsäkin houkuttaisi. Onneksi lähipiiristä löytyi opiskelukaveri reissuseuraksi pikaiselle yhden yön retkelle. Kohteeksi valikoitui Kaitalammen ulkoilualue, minne pääsee bussilla vajaassa tunnissa Helsingin keskustasta.

Matkaan lähdettiin illalla, joten minulla oli koko päivä aikaa odottaa, että tulisi kiire pakkaamisen kanssa. Lojuin sängyllä potien pientä migreeniä. Muutenkin olo oli aivan hakattu, koska pitkän kuntosalitauon jälkeen jalkojen treenaamisesta seurasi armoton lihaskipu. Lopulta olikin enää vartti aikaa sulloa kamat rinkkaan ja rynnätä Keskuspuiston läpi bussipysäkille. Mitään kovin oleellista ei kuitenkaan jäänyt matkasta ja kehnosta köpöttelystä huolimatta ehdin vielä bussiinkin. Mitä tästä opimme? Emme yhtään mitään.

Kaitalammilla meitä tervehtivät kansoitetut uintilaiturit ja grillikatokset. Porukka kuitenkin näytti olevan vain päiväretkellä, joten saimme yöpyä rauhassa. Laitoimme teltan hieman sivummalle ja tyydyimme kokkaamaan iltapalaa kaasukeittimellä. Herkuttelimme paputäytteisillä wrapeillä, joiden idean sain Viiden tähden vaellus -keittokirjasta. Mainio kirja, jonka takana on tutustumisen arvoinen Tunturikeittiö-blogi. Yhden yön reissulla ei tarvinut grammaviilata tai miettiä liikaa ruokien säilyvyyttä, joten resepti muokkautui tilanteen mukaan. 

Retkiwrapit papumuhennoksella

• Käyttövalmiita mustapapuja (Gogreen)
• Herne-maissi-paprika -pakaste
• Kvinoaa
• Annospussi tomaattikeittoa
• Täysjyvä wrappejä
• Smetanaa

Lämmitä herne-maissi-paprikat ja mustapavut kattilassa. Lisää vettä, tomaattikeittoaineet ja kvinoa. Anna kiehua pienellä lämmöllä kvinoan keitto-ohjeen mukaan. Lämmitä wrapit paistinpannulla. Lisää papumuhennos ja smetanaa. Rullaa wrappi ja koita syödä sotkematta.

Reippaimmat avovesiuimarit olivat jo Kaitalammella kroolaamassa, kun seuraavana aamuna vihdoin kömmimme ulos teltasta. Pulahdimme myös aamu-uinnille, jonka jälkeen retkeilyalue alkoi hiljalleen täyttyä muista lomalaisista. Aamupalat värkättiin taas omassa leirissä, koska grillikatoksen ehti  jo valloittaa kaljatölkein varustautunut seurue.

Lämmin Kuppi -mustikkakeitolla ja pähkinöillä tuunatun puuron jälkeen lähdettiin kiertämään Kaitalampea kanttarellien ja mustikoiden toivossa. Maisemat ja sää olivat kohdillaan. Näimme närhen sulan, hassuja tunnistamattomia kasveja, jänniä sieniä ja sammakon. Pääkipu oli poissa ja lihasarkuus oli onneksi lieventynyt edellisestä päivästä, joten käveleminen oli jo suhteellisen siedettävää. 

Innostuimme löytäessämme kanttarelleja ja suuria mustikoita. Kuljimme katse maata viistäen ja välillä kallioilla kiipeillen. Jossain vaiheessa järvi sivullamme katosi, kun keskityimme metsän antimiin. Palatessamme järven rannalle emme enää hahmottaneet, että olimmekin jo päätyneet järven toiselle laidalla. Putosimme kartalta ja saimme makeat naurut, kun tilanne lopulta selvisi. Onnistuu se eksyminen näköjään lähiretkelläkin.

Teltalle päästyämme alkoi hieman sataa ja keräsimme kimpsumme ennen lounaalle siirtymistä. Grillikodalla askarreltiin kasvisnyyttejä fetajuuston kera ja keitettiin kanttarellikastiketta. Kasvisnyytit onnistuttiin kypsentämään vähän liiankin hyvin, mutta hiiltyneiden perunan palojen seasta löytyi silti tarpeeksi syömäkelpoista rehua.

Kotoa lähteminen kannattaa aina!

Ihanaa olla kotona!

Ystävä oli vastassa aamulla asemalla, kun juna kurvasi pyöräretken jälkeen Kolarista Pasilaan. Pikaisesti heitettiin fillari kotiin ja paineltiin viereiseen hotelliin aamupalalle. Junassa huonosti nukutun yön jälkeen tämä rasti oli parasta mitä saattoi kuvitella. Aamupalan ja kuulumisten vaihtamisen jälkeen olin jo piristynyt sen verran, että kamojen purkaminen kotona sujui kivuttomasti. Pyykkikone pyörimään ja teltta tuulettumaan.

Päiväunien jälkeen lähdin melontaseuran vajalle saunomaan. Kesäinen Helsinki, omalta tuntuva sauna ja pulahdus mereen tutulta laiturilta sinetöivät kotiinpaluun. Tuntui hyvältä olla niiden tyyppien ympäröivänä, jotka ovat mukana elämässäni. Piti mennä kauas, että näkee taas lähelle. Sydäntä lämmittää onnittelut Jäämeren valloituksesta, joita olen saanut halauksien, postikortin sekä tarjotun munkin kera.

Omaan arkeen palaamista pakoilin kuitenkin vielä viikon verran siskon perheen luona maaseudun rauhassa. Pyöräretken monotonisuus ei paljon tunnu poikkeavan lapsiperheen arjesta. Jokaisena päivänä suoriudutaan samoista rutiineista ja seuraavana päivänä homma alkaa alusta. Pyöräretki ei kuitenkaan kestänyt tällä kertaa kuin kuukauden, joten minun mielestä monen arki on suurempaa extremeä kuin muutaman hassun viikon kököttäminen pyörän satulassa.

Eilen palasin vihdoin omaan arkeen ja kuntosalille kuuden viikon tauon jälkeen. Rauta ei ollut kevyttä, mutta oli mahtavaa pitkästä aikaa rasittaa yläkroppaa. Tänään kuvioon on astunut hiipivä lihasarkuus, joka on huomenna todennäköisesti huipussaan. Pahempi jumitus yhdestä punttitreenistä kuin kuukauden fillaroinnista. Huomiselle on suunnitteilla vähän lisää salitreeniä ja illalla katsotaan, että tuleeko melomisesta enää mitään.

Äkäslompolo-Kolari 40 km

Aurinko herätti kuuden jälkeen. Kävin avaamassa teltasta tuuletusluukkuja ja totesin toisen eteisen telttakankaan saaneen osumaa helmaansa. Ärsytti, enkä saanut enää unta. 

Koska pikakahvi oli loppu, pakattiin kamat nopsaa noustuamme ja paineltiin Jounin kaupalle kahville ja aamiaiselle. 

Matka Kolariin meni hujauksessa. Reitti myötäili Äkäsjokea ja oli kaunis. Suolammilla tuoksui suolta ja hillat kukkivat. Tarkeni t-paidassa. Kuvia ei enää huvittanut ottaa. Olihan noita jokia ja lätäköitä jo muutama nähty. 

Kolarissa saatiin vinkki VR:n työntekijältä, että viereiseen hotelliin voisi päästä suihkuun. Muutamalla eurolla sai huuhtoa hiet viemäriin ja oli mukavaa pukea puhtaat vaatteet junamatkalle. Tai niin puhtaat kuin kuukauden pyörälaukun pohjalla lojuneet farkut nyt ovatkaan. 

Viiden tunnin odottelun jälkeen juna lähti kolisuttelemaan kohti Helsinkiä.  Käsittämätöntä, että aamulla on kotona. 

Loppusummausta Jäämeriprojektista on tulossa myöhemmin. Puran kuvat pokkarikamerasta ja katsotaan sitten, että pystyykö retkestä sanomaan vielä jotain tähdellistä. Nyt on aika väsynyt olo ja toivoisi jo olevansa omassa sängyssä.  

T: Huojentunut, onnellinen ja uusista retkistä haaveileva Leena

Äkäslompolo: Kiirunankieppi

Aamuaurinko herätteli porottamalla teltan kuumaksi. Oli tulossa lämmin päivä. Mäkäräiset jouduttivat pakkailua ja pian oltiin liikkeellä. 

Fillaroimme Ylläksen luontokeskus Kellokkaalle ja lähdimme sieltä kävelemään Kiirunankieppiä. Reitti oli noin 12 km pitkä ja aikaa saimme kierrokseen kulumaan nelisen tuntia. Tällä kertaa evästä ja juotavaa otettiin tarpeeksi mukaan. 

Maisemat olivat kapuamisen arvoiset. Kulkiessa sai katsoa tarkasti jalkoihinsa, koska reitti oli suurelta osin kivikkoista. Pysähtyessä kimppuun hyökkäsivät vaihteeksi paarmat. 

Paluumatkalla mukaan tarttui paikallisesta urheiluliikkeesta Haglöfsin L.I.M. -sarjan kevyet tossut kolmellakympillä. Vähän kompensoi sitä, että Haaparannan Haglöfs outlet jäi reitiltä Kemistä Pellon suuntaan lähdettäessä. 

Raikkaat tossut pääsevät huomenna jalkaan junamatkalle. Fillarikengät alkaa olla sen tasoista ongelmajätettä, että en tiedä huolisiko edes Ekokem niitä polttoon. 

Äkäslompolo: sadepäivä

Auts, selkähän tässä tulee makoillessa kipeäksi. Helpommalla pääsisi jos olisi fillarin satulassa. Tänään oli sen verran epävakaista, että pidettiin löhöilypäivä. Jounin kaupasta evästä ja luettavaa, niin kului se päivä teltassakin. 

Pienet annospakkaukset voita on aikamoista luksusta, kun muuten leivänpäälliset reissussa ei ole ollut paljolti ylähuulta kummempaa. Juustoa on kyllä ostettu ja kuljetettu mukana muutamia päiviä, mutta margariinirasia olisi vähän liian ällö pyörälaukuissa. Rieska on onneksi niin hyvää, että sitä saa syötyä ilman päällisiäkin. 

Sateen tauottua käytiin pizzalla. Kylällä on suhteellisen paljon elämää, koska tänään alkoi Ylläs soikoon -tapahtuma. Muutenkin maastopyöräilijöitä ja retkeilijöitä näkyy raitilla. 

Huomiseksi on luvattu parempaa ilmaa, joten jospa sitä kapuaisi Ylläksen päälle maisemia ihailemaan. 

Jotenkin on vaikea ymmärtää, että reissu alkaa olla takanapäin. Ajatukset kyllä harhailevat jo paljon kotiaskareissa ja tulevissa retkissä. Päällimmäisenä on kuitenkin hyvä ja rento olo siitä, että kaikki sujui mainiosti ja on valmis palaamaan kotiin. 

Raattama-Äkäslompolo 80 km

Jee, tänään meni 2000 km rikki! Olisin mielelläni juhlinut hetkeä vaikka pullakahvilla, mutta reitille ei osunut ainuttakaan kahvilaa. 

Raattama ei ollut kymmenen vuotta sitten tehdyn hiihtoreissun jälkeen muuttunut. Ainoan kyläkaupan valikoima oli pieni, mutta onneksi maitorahkaa löytyi. Pallastunturilla oli vielä lunta. 

Tänään viimeisteltiin aurinkolasien rusketusrajat ja muutenkin tarkeni polkea t-paidassa. Vähän oli tylsähköä maastoa, mutta aina jostain mäkien välistä pilkistelevät tunturit toivat hieman vaihtelua ja mielenkiintoa maisemaan. 

Matkalla poikkesimme Äkäsmyllylle, joka oli Äkäsjoen varrella. Mylly oli vielä 60-luvulle asti käytössä ja nykyiselläänkin se on toimintakunnossa, toisin kuin paikan kahvila. 

Päädyimme Kittilän sijasta Äkäslompoloon, missä hengailemme todennäköisesti muutaman päivän leirintäalueella lauantaista Kolarin junaa odotellen. Kolarissa kun ei ole juurikaan nähtävää, mutta Ylläksellä voisi vaikka käydä vähän luontopolkuja kävelemässä. 

Jotain muuta kuin pyöräilyä, kiitos!

Palojärvi-Raattama 93 km

Parin päivän paluumatka samoja teitä takaisipäin väsytti pääkoppaa ja teki pyöräilystä tylsistyttävää. Koska meillä ei ole kiirettä Kolariin paluujunalle, niin päätimme muuttaa reittisuunnitelmia ja suuntasimme Muonion sijasta Raattamaan. Pyöräilymatka pitenee ainakin yhdellä päivällä, joten junan odotteluaika Kolarissa lyhenee. 

Laiskan aamun jälkeen lähdimme kohti Hettaa. Paikallisessa leipomossa herkuttelimme leivoksilla ja leipää hamstrattiin evääksi. Lounas hoidettiin K-kaupan pihalla auringon lämmittäessä asfalttia. Sitten suuntasimme uusiin maisemiin ja mieli oli pirteä. 

Toinen tauko pidettiin peltojen keskellä bussipysäkillä, koska aukealla paikalla tuuli puhalsi kevyesti ja karkotti hyttyset hetkeksi kimpusta. Pilvetön taivas lisäsi hyvää mieltä. 

Etelässä on kuulemma ollut kurjat kesäkelit. Olemme onnekkaasti selvinneet viimeiset kuusi päivää ilman sateita ja aurinkoisia päiviä pitäisi olla vielä muutama edessä. Lämpötila on ollut retkipyöräilyyn varsin mainio ja olemme nautiskelleet 15 *C päivälukemista. Öisin puolestaan on ollut vähän viileämpää, jotain 5-10 *C väliltä, mutta makuupussissa ei ole vielä tullut kertaakaan kylmä. 

Saavuimme Raattamaan illalla totetamaan, että kylän ainoa kauppa oli mennyt jo viideltä kiinni. Onneksi evästä ja vettä oli tarpeeksi mukana. Bongasimme infotaulun kartasta läheisen uimarannan ja pienen hakemisen jälkeen osuimme oikealle paikalle. Hiet huuhtoutuivat Ounasjoen virtaan ja saimme teltaan taas kerran aivan mahtavalle paikalle. 

Paikalta löytyi myös kota polttopuineen, joten saatiin reissun ensimmäiset fiilistelytulet tehtyä. Parasta leiripaikassa kuitenkin on, että hyttysiä ja mäkäräisiä ei liiemmin ole. Huominen reittisuunnitelma on vielä vähän auki. Mennäkkö Kittilän vai Äkäslompolon kautta?

Pikefoss-Palojärvi 100 km

Matkaseuralaiseni luuli aamulla, että nyt mulla oli mennyt hermot herran kamojen kanssa, kun urheilukassi löytyi puskasta parin metrin päässä teltasta. Lähempi tarkastelu kuitenki osoitti, että meidät oli yritetty ryöstää. Joku ötökkä oli raahannut kassin teltan eteisen liepeen alta syrjemmälle ja syönyt yhden kantohihnan poikki. Kovin terävä kaveri ei hammaskalustoaan lukuunottamatta ollut, koska kassin sisältöön voro ei ollut päässyt käsiksi. 

Tapahtuma todisti, että varusteemme eivät ole kovin hyvässä turvassa teltan eteisessä, koska kumpikaan ei laukun raahaamiseen herännyt. Omalla kohdalla unenlahjat tuli jo todistettua Hailuodossa, kun en yöllä herännyt edes viereen laskeutuneeseen helikopteriin. 

Hyttysten takia päivä ei lähtenyt käyntiin aamukahvinkeitolla, koska kumpaakaan ei huvittanut puuhailla mitään ylimääräistä pihalla. Syötiin vain leipää, pakattiin rivakasti kamat ja painuttiin tielle. 

Pyöräilyn suhteen päivä oli vaikea. Ei sillä, etteikö olisi rullannut hyvin, mutta alkoi vaan koko homma hiljalleen tympimään oikein huolella. Koska paluumatka on samaa reittiä kuin tulimmekin, niin ei ollut oikein mielenkiintoa seurata tutuksi tulleita maisemia. Kautokeino ei tuntunut lähestyvän sitten millään. Jatkuva ylä- ja alamäkien vuorottelu piti hereillä, mutta jotenkin sitä olisi kaivannut jo suorempaa tietä, jossa olisi voinut uppoutua yksitoikkoiseen jurnuttamiseen. 

Muutaman tunnin kamppailun jälkeen olimme Kautokeinossa ja saimme kahvia koneeseen. Ruokakaupan pihalla syödyn lounaan jälkeen lepuutimme vielä hetken auringosta ja hyttysten puutteesta nauttien. 

Loppumatka rajan yli ja perille Galdotievan leirintäalueelle Palojärvelle menikin sitten ihan leikiten. Palojärvellä ehdimme hetken iloita siitä, että viime vierailulla paikkassa ei ollut juurikaan hyttysiä. Eipä ole nytkään, mutta mäkäräisiä onkin sitten ihan mustanaan. Vähän on turhautunut ja väsynyt olo moisten kiusankappaleiden kanssa. Alkaa olla ikävä Helsinkiin. 

Alta-Pikefoss 84 km

Pyöräilytapahtuma Hullun polkasun päätepysäkki oli eilen samaisella campingalueella, kuin missä me pidimme leiriämme. Pyhäsalmen kohdilla tapaamamme tanssilavojakin kiertävä pyöräilevä herra oli silminnähden onnellinen saavuttua maaliin. 

Monet tapahtuman osallistujat kävelivät hieman vaikean oloisesti satulassa vietettyjen kilometrien jälkeen. Viimeinen päivä oli kuulemma ollut rankka vastatuulen vuoksi. 

Aamulla bussit tulivat noutamaan hullut pyörineen. Me normaalit polkijat sen sijaan pakkasimme telttamme tarakalle ja suuntasimme sinne, mistä olimme tulleetkin -Altan kanjoniin. 

Liikennemerkit varoittivat: 6 km 8 % nousua. Itselläni ei ollut käsitystä, että minkälaista ponnistelua mäkien prosentit vaativat. Nyt kokemuksen kautta tiedän, että moinen nousu on aika rankka 20 kg varusteet mukana, mutta ei mahdoton. 

Selvisinme kanjonista taluttamatta. Pidimme kahvitauon tutussa kakkupaikassa Suolovuobmi fjellstuessa 50 km päässä Altasta. Koska ei ollut mihinkään kiire, niin ehti sitä vähän loikoilla nurmikollakin. 

Seuraava tauko oli tarkoitus pitää Mazessa, mutta Norjassa on vähän heikosti kauppat auki sunnuntaisin. Kurvasimme Mazesta takaisin 93-tien varrella olevaan Tourist centeriin, jonka takapihalta menomatkalla saimme täytettyä vesipullomme. Nyt kioski oli auki ja pääsimme jätskille. 

Illaksi päädyimme tutulle Pikefossin vesiputoukselle, jossa itseasiassa telttailu on kielletty tundran kulumisen vuoksi. Valitsimme tällä kertaa teltan paikan jo valmiiksi hyvin tallatulta alueelta, joten tuskimpa teimme kovin suurta rikosta. Maisemat on kohdillaan!

Alta: Jäämeri n. 20 km

Aamupuuron jälkeen kirjoitin eilisen päivän blogipostauksen. Sitten olikin vuorossa riisillä jatkettua pussipastaa lounaaksi. Hiilariähkyn jälkeen oli pakko vetää pieni välikuolema teltassa. 

Kylläisinä ja levänneinä lähdimme etsimään uimarantaa. Oli aika suorittaa viimeinen tehtävä Altassa. 

Alta: Sautso kanjoni 50 km

Saatiin suomalaisilta motoristeilta vinkki, että leirintäalueen lähellä on hieno näköalapaikka kanjoneille. Kuulemma tietä pitkin pääsisi aika lähelle ja sitten olisi 4 km kävelyä. Leirintäalueen toimistosta saimme tarkemmat ohjeet ja totuus alkoi hieman paljastua. Vaelluspolun alkuun olisi 25 km matkaa ja valittavana olisi myös 7 km patikointi vielä paremmalle näköalapaikalle. Pikainen summaus päässä, että aikaa reissuun tulisi kulumaan reilusti eli pakkasin mukaan evästä ja vettä. 

Vähän epäilytti, että mihin suuntaan hieman tukkoinen oloni oli menossa, mutta ainahan voisi kääntyä takaisin, jos olo menisi pahemmaksi. 

Nuha kuitenkin helpotti ja puuskutimme mäkiä ylös fillareilla. Matkalle osui yksi monista vesiputouksista, joita täällä on joka notkossa. 

Aika yllättävää, että hieno näköala tarkoittaa yleensä ylämäkien selvittämistä. Loput 4 km olivat jyrkkää hiekkatietä, jota oli näillä reisillä mahdotonta ajaa. Ylhäällä maisemat olivat kuitenkin vaivan arvoiset.

Hikisen ja rankan pyöräilyn jälkeen tuntui, että olisi parempi valita pitempi vaellusreitti ja paremmat maisemat, sen kerran kun oli nähty vaivaa paikalle pääsemiseksi. Reitille osui kolme ylitettävää jokea ja märkiä suoalueita. Aluksi koetimme hyppiä mutalätäköiden yli, mutta lopulta päädyimme ottamaan kengät suosiolla jalasta ja kahlaamaan myös suossa. Virranylitykset vähän jännitti, mutta niistäkin selvittiin uimatta. 

Viiden tunnin reippailun jälkeen pääsimme Soutsan kanjonille. Näkymä oli ehkä lievä pettymys, koska Altaan pyöräillessä olimme jo nähneet henkeä salpaavia kanjoneita. 

Vaellus oli kuitenkin vaivan arvoinen, koska sellaista maisemaa, joka ympäröi meitä tundralla kävellessä, en ollut koskaan nähnyt. Onneksi aurinko paistoi vielä yölläkin ja valaisi neljän tunnin paluumatkan.

Perillä leirintäalueella täytyi vetää pari pussia nuudelia kitusiin energiavajeen peittoamiseksi ja pikaisen suihkun jälkeen ei tarvinut paljon nukkumattia odotella. Blogipostaus jäi siis aamupuhteeksi. 

Päätimme jäädä vielä yhdeksi yöksi Altaan. Tämän päivän tärkein tehtävä on syöminen, lepääminen ja uintireissu Jäämeressä. Huomenna on edessä pitkä nousu Altan kanjonista ylös eli koko matkan rankin päivä. 

Pikefoss-Alta 97 km

Täällä ollaan! Jäämerellä, Altassa, perillä. Miltä tuntuu? Hienolta, mutta matka ei ole vielä ohi! Yhdeksän päivää jäljellä ja taustalla on pieni paine siitä, että olisi kiva ehtiä junaan. Ehkä suuremmat fiilikset tulee sitten kotimatkalla junassa tai viimeistään kotona. Vaikka on ollutkin mukavaa olla reissussa, niin vähän jo odottaa aikaa, kun ei tarvitse säätää niinkin arkisten asioiden kuin syömisen, juomisen ja vessassa käynnin kanssa. 

Tänään oli vähän jännitystä juomaveden suhteen. Olimme katsoneet, että alkumatkasta tielle osuisi Maze niminen kylä, jossa saattaisi olla kauppa tai kioski. Kylä oli hieman syrjässä päätieltä ja poikkesimme reitiltä aamukahvin toivossa lähes tyhjine juomapulloinemme. Kymmenisen talon muodostaman rykelmän jälkeen Maze tuntui olevan nähty. Ei liikehuoneistoja. Vain yksi punakettu vilahti autioituneen talon pihamaalla. Muuten kylä vaikutti tyhjältä. 

Mutustimme muutaman keksin tien laidassa ja päätimme palata päätielle. Ehkä saisimme pummattua vettä joltain levähdyspaikoille pysähtyneiltä karavaanareilta. 

Muutaman sadan metrin jälkeen vastaan tuli leirintäalue, mutta iloitsimme liian aikaisin, sillä kioski oli kiinni puolille päivin. Se siitä kahvista ja tuoreista paakkelsseista. Talon takaa onneksi löytyi vesihana, joten saimme täytettyä edellisen illan ja aamun kokkailuissa kulutetut vesivarastot. 

Seuraava keidas osui reitille muutaman tunnin ajon jälkeen, kun kurvasimme mökkikylän pihaan, jota ei ollut merkitty karttaan. Tunnelmallisessa pirtissä oli tarjolla itse leivottuja kakkuja ja ystävällistä palvelua. Suklaakakun ja jäätelön voimin jatkoimme matkaa. Päätimme jättää nuudelilounaan kokkailut tienposkessa väliin ja syödä tukevammin vasta perillä Altassa. 

Ylimääräistä niskajumppaa ei tänään tarvinut ajaessa tehdä. Maisemien ihailu takasi, ettei pää ollut staattisessa asennossa turhan pitkään. Taivaalla kaarteli haukkoja, vesi solisi puroissa ja kohisi isommissa putouksissa. 

Luulimme, että olimme jo niissä hehkutetuissa maisemissa, mitä luvattiin Norjan puolella olevan. Olimme kuitenkin väärässä. Todellinen nähtävyys oli vasta edessä. Altaan johtavan kanjonin alkaessa pieni ihminen meni joksenkin sanattomaksi. Kapeana mutkittelevassa alamäessä ei juurikaan viitsinyt jäädä kameraa kaivelemaan ja sanat eivät riitä kuvaamaan näkymiä. Menkää itse katsomaan! Huh huh, melkein tuli itku, kun oli niin upeaa. 

Silmä voi kostua myös takaisin palatessa, koska sama kanjoni pitää kiveetä ylös. Edessä on arviolta 30 km eli useampi tunti pelkkää nousua. Sillä siis fiilikset tänne pääsemisestä eivät vielä ole ihan huipussaan, koska tiukin pyöräilyosuus on vasta edessä. 

Huiman kanjonin jälkeen maisema muuttui radikaalisti. Tunturit olivat hetkessä takana ja olimme taas mäntykankaiden keskellä. Hetken kuluttua sukelsimme maalaismaisemaan ja niitetyn heinän tuoksuun. Kaikkea kuitenkin ympäröivät vuoret. Korkeimpien rinteillä näkyy vielä lunta. 

Majoituimme leirintäalueella Altan liepeille. Pussipastan ja teltan pystytyksen jälkeen suuntasimme Jäämeren rannalle. 

Enontekiö-Pikefoss 93 km

Ehkä tähän asti paras pyöräilypäivä. Jalat rullasivat kevyesti ja polkemista olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Yleensä kun fillarointi on helppoa, niin syy siihen löytyy tuulesta ja tämä päivä ei ollut poikkeus. Emme olleet lepopäivänä saaneet supervoimia vaan myötätuulen ansiosta saimme nauttia kevyistä kilometreistä.

 

Heti aamusta ylitimme Norjan rajan. Netit kiinni puhelimista ja jäimme sosiaalisen median pimentoon. Sivistyksestä emme kuitenkaan olleet kaukana ja parin tunnin kuluttua olimme Kautokeinossa. Pitkästä aikaa pääsimme isoon ruokakauppaan hankkimaan eväitä. Löysin Nutellaa annospakkauksissa <3

Kylän jälkeen tie seuraili Kautokeinojokea. Vaarat laaksoineen ja pienet purot tarjosivat mielenkiintoista katsottavaa. Kauempana näkyi paikoin vielä lumisia laikkuja joidenkin tuntureiden rinteillä. Kumpuileva maasto kasvoi tunturikoivua. 

Tie ylitti vesivoimalan Kautokeinon jälkeen. Käytiin räpsimässä kuvia. Veden pauhu oli mahtava, mutta vielä näyttävämpää kohinaa oli luvassa. 

Leiriydyimme Pikefossin vesiputoukselle miljoonan hyttysen ja mäkäräisen iloksi. Putoksen tasaiseen kohinaan on mukava nukahtaa, niin ei kuule hyttysten ininää. Huomenna jatketaan Altaan ja Jäämeri on enää vajaan 100 km päässä.