Ystävä oli vastassa aamulla asemalla, kun juna kurvasi pyöräretken jälkeen Kolarista
Pasilaan. Pikaisesti heitettiin fillari kotiin ja paineltiin viereiseen hotelliin aamupalalle. Junassa huonosti nukutun yön jälkeen tämä rasti
oli parasta mitä saattoi kuvitella. Aamupalan ja kuulumisten vaihtamisen
jälkeen olin jo piristynyt sen verran, että kamojen purkaminen kotona sujui
kivuttomasti. Pyykkikone pyörimään ja teltta tuulettumaan.
Päiväunien jälkeen lähdin melontaseuran vajalle saunomaan. Kesäinen Helsinki, omalta tuntuva sauna ja pulahdus mereen tutulta laiturilta sinetöivät kotiinpaluun. Tuntui hyvältä olla niiden tyyppien ympäröivänä, jotka ovat mukana elämässäni. Piti mennä kauas, että näkee taas lähelle. Sydäntä lämmittää onnittelut Jäämeren valloituksesta, joita olen saanut halauksien, postikortin sekä tarjotun munkin kera.
Omaan arkeen palaamista pakoilin kuitenkin vielä viikon verran siskon perheen luona maaseudun rauhassa. Pyöräretken monotonisuus ei paljon tunnu poikkeavan lapsiperheen arjesta. Jokaisena päivänä suoriudutaan samoista rutiineista ja seuraavana päivänä homma alkaa alusta. Pyöräretki ei kuitenkaan kestänyt tällä kertaa kuin kuukauden, joten minun mielestä monen arki on suurempaa extremeä kuin muutaman hassun viikon kököttäminen pyörän satulassa.
Eilen palasin vihdoin omaan arkeen ja kuntosalille kuuden viikon tauon jälkeen. Rauta ei ollut kevyttä, mutta oli mahtavaa pitkästä aikaa rasittaa yläkroppaa. Tänään kuvioon on astunut hiipivä lihasarkuus, joka on huomenna todennäköisesti huipussaan. Pahempi jumitus yhdestä punttitreenistä kuin kuukauden fillaroinnista. Huomiselle on suunnitteilla vähän lisää salitreeniä ja illalla katsotaan, että tuleeko melomisesta enää mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti