Pikefoss-Alta 97 km

Täällä ollaan! Jäämerellä, Altassa, perillä. Miltä tuntuu? Hienolta, mutta matka ei ole vielä ohi! Yhdeksän päivää jäljellä ja taustalla on pieni paine siitä, että olisi kiva ehtiä junaan. Ehkä suuremmat fiilikset tulee sitten kotimatkalla junassa tai viimeistään kotona. Vaikka on ollutkin mukavaa olla reissussa, niin vähän jo odottaa aikaa, kun ei tarvitse säätää niinkin arkisten asioiden kuin syömisen, juomisen ja vessassa käynnin kanssa. 

Tänään oli vähän jännitystä juomaveden suhteen. Olimme katsoneet, että alkumatkasta tielle osuisi Maze niminen kylä, jossa saattaisi olla kauppa tai kioski. Kylä oli hieman syrjässä päätieltä ja poikkesimme reitiltä aamukahvin toivossa lähes tyhjine juomapulloinemme. Kymmenisen talon muodostaman rykelmän jälkeen Maze tuntui olevan nähty. Ei liikehuoneistoja. Vain yksi punakettu vilahti autioituneen talon pihamaalla. Muuten kylä vaikutti tyhjältä. 

Mutustimme muutaman keksin tien laidassa ja päätimme palata päätielle. Ehkä saisimme pummattua vettä joltain levähdyspaikoille pysähtyneiltä karavaanareilta. 

Muutaman sadan metrin jälkeen vastaan tuli leirintäalue, mutta iloitsimme liian aikaisin, sillä kioski oli kiinni puolille päivin. Se siitä kahvista ja tuoreista paakkelsseista. Talon takaa onneksi löytyi vesihana, joten saimme täytettyä edellisen illan ja aamun kokkailuissa kulutetut vesivarastot. 

Seuraava keidas osui reitille muutaman tunnin ajon jälkeen, kun kurvasimme mökkikylän pihaan, jota ei ollut merkitty karttaan. Tunnelmallisessa pirtissä oli tarjolla itse leivottuja kakkuja ja ystävällistä palvelua. Suklaakakun ja jäätelön voimin jatkoimme matkaa. Päätimme jättää nuudelilounaan kokkailut tienposkessa väliin ja syödä tukevammin vasta perillä Altassa. 

Ylimääräistä niskajumppaa ei tänään tarvinut ajaessa tehdä. Maisemien ihailu takasi, ettei pää ollut staattisessa asennossa turhan pitkään. Taivaalla kaarteli haukkoja, vesi solisi puroissa ja kohisi isommissa putouksissa. 

Luulimme, että olimme jo niissä hehkutetuissa maisemissa, mitä luvattiin Norjan puolella olevan. Olimme kuitenkin väärässä. Todellinen nähtävyys oli vasta edessä. Altaan johtavan kanjonin alkaessa pieni ihminen meni joksenkin sanattomaksi. Kapeana mutkittelevassa alamäessä ei juurikaan viitsinyt jäädä kameraa kaivelemaan ja sanat eivät riitä kuvaamaan näkymiä. Menkää itse katsomaan! Huh huh, melkein tuli itku, kun oli niin upeaa. 

Silmä voi kostua myös takaisin palatessa, koska sama kanjoni pitää kiveetä ylös. Edessä on arviolta 30 km eli useampi tunti pelkkää nousua. Sillä siis fiilikset tänne pääsemisestä eivät vielä ole ihan huipussaan, koska tiukin pyöräilyosuus on vasta edessä. 

Huiman kanjonin jälkeen maisema muuttui radikaalisti. Tunturit olivat hetkessä takana ja olimme taas mäntykankaiden keskellä. Hetken kuluttua sukelsimme maalaismaisemaan ja niitetyn heinän tuoksuun. Kaikkea kuitenkin ympäröivät vuoret. Korkeimpien rinteillä näkyy vielä lunta. 

Majoituimme leirintäalueella Altan liepeille. Pussipastan ja teltan pystytyksen jälkeen suuntasimme Jäämeren rannalle.