Pikefoss-Palojärvi 100 km

Matkaseuralaiseni luuli aamulla, että nyt mulla oli mennyt hermot herran kamojen kanssa, kun urheilukassi löytyi puskasta parin metrin päässä teltasta. Lähempi tarkastelu kuitenki osoitti, että meidät oli yritetty ryöstää. Joku ötökkä oli raahannut kassin teltan eteisen liepeen alta syrjemmälle ja syönyt yhden kantohihnan poikki. Kovin terävä kaveri ei hammaskalustoaan lukuunottamatta ollut, koska kassin sisältöön voro ei ollut päässyt käsiksi. 

Tapahtuma todisti, että varusteemme eivät ole kovin hyvässä turvassa teltan eteisessä, koska kumpikaan ei laukun raahaamiseen herännyt. Omalla kohdalla unenlahjat tuli jo todistettua Hailuodossa, kun en yöllä herännyt edes viereen laskeutuneeseen helikopteriin. 

Hyttysten takia päivä ei lähtenyt käyntiin aamukahvinkeitolla, koska kumpaakaan ei huvittanut puuhailla mitään ylimääräistä pihalla. Syötiin vain leipää, pakattiin rivakasti kamat ja painuttiin tielle. 

Pyöräilyn suhteen päivä oli vaikea. Ei sillä, etteikö olisi rullannut hyvin, mutta alkoi vaan koko homma hiljalleen tympimään oikein huolella. Koska paluumatka on samaa reittiä kuin tulimmekin, niin ei ollut oikein mielenkiintoa seurata tutuksi tulleita maisemia. Kautokeino ei tuntunut lähestyvän sitten millään. Jatkuva ylä- ja alamäkien vuorottelu piti hereillä, mutta jotenkin sitä olisi kaivannut jo suorempaa tietä, jossa olisi voinut uppoutua yksitoikkoiseen jurnuttamiseen. 

Muutaman tunnin kamppailun jälkeen olimme Kautokeinossa ja saimme kahvia koneeseen. Ruokakaupan pihalla syödyn lounaan jälkeen lepuutimme vielä hetken auringosta ja hyttysten puutteesta nauttien. 

Loppumatka rajan yli ja perille Galdotievan leirintäalueelle Palojärvelle menikin sitten ihan leikiten. Palojärvellä ehdimme hetken iloita siitä, että viime vierailulla paikkassa ei ollut juurikaan hyttysiä. Eipä ole nytkään, mutta mäkäräisiä onkin sitten ihan mustanaan. Vähän on turhautunut ja väsynyt olo moisten kiusankappaleiden kanssa. Alkaa olla ikävä Helsinkiin.