Kebnekaisen kierto, osa 3.

Torstai
Laitettiin kello soimaan vasta tuntia myöhemmin, mutta unta ei kuitenkaan riittänyt kovin paljon normaalia enempää. Tyyni järvi peilasi vuorimaisemaa ja aurinko lämmitti mukavasti. Otettiin aamu aivan rauhassa ja nautittiin näkymästä. Kirjoitin edellisestä päivästä muistiinpanot puhelimen muistiin ja keitettiin vielä päiväkahvit ennen lähtöä. 

Kuva: K. Lappi

Mihinkään ei ollut kiire, koska matkaa Nikkaluoktaan oli reilu 20 km ja aikaa vielä pari päivää. Etenimme huimat 6 km päivän aikana ja välissä pidettiin lounastaukokin.

Kuva: K. Lappi

Maisema etelästä Tarfalan suuntaan.

Maisemat olivat näyttävät ja voin kuvitella, että on vielä hienomman näköistä kävellä etelän suunnasta Tarfalaan kun hiljalleen vuorimaisema aukeaa edessä ja rinnalla kanjonissa kuohuu Darfaljohka-joki. Tarfalassa käynti, vaikka vain edestakaisena kävelynä Kebnekaisen majalta, on vaivan arvoinen.

Kuva: K. Lappi

Kuva: K. Lappi

Telttauduttiin ylärinteen puolelle lähelle Tarfalan, Nikkaluoktan ja Kebnekaisen polkujen risteystä ja oltiin taas takaisin ihmisvilinässä. Saatiin teltta kuitenkin hyvin jemmaan, joten polkujen läheisyys ei haitannut.

Perjantai

14 km taival kohti Nikkaluoktaan sujui leppoisasti. Pidettiin pieniä taukoja tunnin välein. Aurinko paistoi ja oli ihan kiva päästä kävelemään ja etenemään edellisen päivän hengailun jälkeen. Alkumatka oli kivikkoisempaa, mutta loppua kohden polku leveni kahden rinnakkain kuljettavaksi.

Telttapaikkoja oli kulutettu jokaiseen reitillä olevaan sopivan tasaiseen kohtaan. Leiriydyimme muutaman kilometrin päähän Nikkaluoktasta sateen saattelemina.

Kuva: K. Lappi

Omalta osalta reissu tuntui jo olevan päätöksessä, joten fiilis oli vähän lässähtänyt. Osittain varmasti johtui sateesta ja pusikosta, jossa en liiemmin viihdy teltan kanssa.

Lauantai

Herätys piti olla normaalista poiketen tuntia aikaisemmin, mutta kelloni olikin joitain päiviä sitten synkronoinut itsensä paikalliseen aikaan ja oltiin oltu Ruotsin ajassa vahingossa jo pari päivää. Kiirettä ei kuitenkaan tullut ja pakkailtiin kamat rauhakseltaan. Aamupala nautittiin vasta kolmen kilometrin kävelyn jälkeen Nikkaluoktan ravintolassa. Leipä, rieska, jogurtti ja oikea kahvi maistuivat vallan mainiolta viikon puuron ja murukahvin vetämisen jälkeen.

Kuva: K. Lappi

Ennen auton starttaamista törmättiin vielä neljän hengen seurueeseen, joka tavattiin aikaisemmin Guobirvaggen kanjonista. Tyypit olivat silminnähden iloisia nähdessään meidät hengissä. Kiiteltiin heitä vinkeistä ja vaihdettiin kokemuksia.  Jos seurueen naispuoleinen jäsen ei olisi kanjonissa valanut meihin uskoa ja sanonut, että selviämme reitistä, niin emme olisi lähteneet yrittämään rinteen ylitystä ja olisimme jääneet paitsi hienosta elämyksestä ja maisemista. Hauskaa, että törmäsimme vielä heihin sekä jo aikaisemmin respan naiseen ja saimme kertoa selvinneemme haasteesta. 

Kotimatka autoiluineen ja matkustus yöjunassa meni jo rutiinilla. Saa nähdä mihin seuraava reissu meidät taasen vie.

Kebnekaisen kierto, osa 2.

Tiistai

Yö oli ok. Tuulta ei ollut nimeksikään ja makuupussissa oli lämmintä. Herätyksen soidessa alkoi hiljalleen ripotella ja päätettiin köllötellä vielä hetki teltassa. Kuuro oli nopeasti ohi ja aamurutiinit kutsuivat. 

Aamupalan keittelyn aikana tihutteli vettä, mikä oli omiaan laittamaan toimintaan vauhtia. Puuro meni alas ilman sen suurempaa hauduttelua. Kamojen pakkailun aikana sää hieman kirkastui ja päästiin liikenteeseen ilman kuorivaatteita. 

Kuva: K. Lappi

Kuva: K. Lappi

Päivän suunnitelmana oli hilpaista 6-8 km pieni kanjoniosuus ylämäkeen helpohkosti ja säästellä voimia seuraavan päivän settiin. Todellisuudessa saatiin 8 km kilometrin osuudelle tuhlattua 8 tuntia taukoineen. Rakkakivikossa tasapainoilu ja askelten sovittaminen kiveltä kivelle hyppiessä vie yllättävän paljon energiaa. Minulle päivä kivikkoisineen nousuineen oli raskaampi kuin edellisen päivän tasainen 17 km jurnuuttaminen, mutta vaelluskaverilla asetelma oli toisinpäin ja tyyppi paineli kiveltä toiselle kumman kevyesti.

Kuva: K. Lappi

Päivällä vastaamme tuli yksi vaeltaja, joka oli tulossa Tarfalasta samaa reittiä kuin mitä olimme ajatelleen mennä. Saimme häneltä tärkeän vinkin, että reittimerkkejä ei saa hukata rinteessä, joka meillä oli edessämme. Hän oli jossain kohtaa harhautunut reitiltä ja oli ollut vaikeuksissa takaisin kääntymisen kanssa ajauduttuaan umpikujaan rinteessä. Jäätikköä hän ei ollut uskaltanut kulkea sen liukkauden vuoksi vaan oli päätynyt kiertämään ylhäällä olevan järven sen pohjoispuolelta.

Kuva: K. Lappi

Kuva: K. Lappi

Kanjonin perukoilta löytyi muutama telttapaikaksi sopiva tasainen ja kivetön spotti Guobirjavri-järven rannalta. Leiriydyttyämme katselimme neljän vaeltajan lasketumista laaksoon Tarfalan suunnasta. Oltiin innoissaan, että saataisiin haastateltua lisää tyyppejä ja jotain tiedon murusia siitä, että mitä meillä tulisi olemaan edessämme. Pienen odottelun jälkeen hahmot saavuttivat leirimme. Ensimmäinen sanoi, että ei kannata lähteä reitille meidän aikomaan suuntaan ja viimeinen sanoi, että selviäisimme. Näimme muutaman valokuvan nousuista ja saimme saman ohjeen kuin edelliseltäkin tyypiltä, että reittimerkkejä pitää seurata tarkasti. Seurue majoittui hiukan ylemmäs rinteeseen laakson toiseen soveliaaseen telttapaikkaan.

Kuva: K. Lappi

En käynyt nukkumaan kovin levollisin mielin. Paluu samaa rakkakivikkoista reittiä pitkin ei pahemmin houkuttanut, mutta edessä oleva tuntematon koitos pelotti, koska en osannut näillä taidoilla ja tiedoilla arvioida reitin riskejä. Mistä pääsin päättelyssäni siihen, että jos ei osaa arvioida riskejä, niin silloin olisi ehkä viisaampaa pakittaa suosiolla. Olisi ollut helpompaa, jos joku olisi tehnyt päätöksen puolestani.

Keskiviikko

Yöllä lämpötila meni pakkasen puolelle. Telttakankaaseen kerääntynyt kosteus oli jäätynyt, rantavesi oli saanut heiveröisen jääkuoren ja vähäiset sammaleet kiven koloissa olivat huurteessa. Lämpötila ei juurikaan noussut aamun aikana, koska ympärillä olevat vuoret pitivät laakson varjossa. 

Aamutoimien jälkeen lähdimme liikkeelle toisen telttakunnan vasta heräillessä. Märät kivet olivat paikoin liukkaita, mutta matka eteni kevyesti levänneillä jaloilla ja pienellä jännityksellä.

Suuntana kuvassa oikealla oleva kahden vuoren väli.

Ensimmäinen rinne ylöspäin oli haastava, koska kivikko oli suht isoa murikkaa ja ylämäki hapotti pohkeita. Painopiste ja katse oli pidettävä visusti edessä, ettei horjahtaisi taaksepäin rinkan kanssa. Onneksi rinkka oli jo keventynyt lähtöpainosta ja muutenkin kroppa oli tottunut kantamiseen. 

Lähtö järven tasolta ja nousua n. 200 m.
Kuva: K. Lappi

Eilinen seurue kertoi rinteen olevan ihan helppo ja vähän mietitytti, että mitä mahtaa olla edessä, jos moinen poluton jyrkkä kivimäki ei vaatinut heiltä ponnisteluja. Myös rinteen jälkeen piti olla helpompaa, mutta kivikkoa jatkui vielä muutama sata metriä. Täytettiin vesipullot lähimmästä purosta ja pidettiin pieni tauko. 

Matkan jatkuessa huomattiin, että ylävirran puolella oli kuollut poro. Jäljellä oli enää vain luuranko ja karvoja, joten elukan maallinen taival oli tainnut loppua jo jokunen tovi aikaisemmin. Vettä ei enää tehnyt mieli juoda juuri täytetyistä vesipulloista, mutta muutakaan ei ollut saatavissa, joten tällä mentiin.

Seuraavan harjanteen takaa avautui ensimmäinen haaste eli jäätikkö, joka päättyi viistosti järveen. Edellisenä päivänä vastaan tullut mies kertoi kokeilleensa kulkemista jäätiköllä, mutta päättäneensä kiertää järven toiselta puolelta. Neljän hengen seurue oli päätynyt ylittämään jäätikön ja he pohtivat, että saattaa riippua lämpötilasta, että milloin jää on ylitettävissä. 

Meidän mielestä jäätikkö näytti kuljettavalta. Ehkäpä sopivampi kuvaus olisi ollut, että rinteessä on lumen viipymä eikä todellinen jäätikkö. Sinistä jäätä ei ollut nimeksikään vaan pinta oli ennemminkin lunta. Kengät pitivät lumella hyvin ja vaellussauvoilla sai vielä lisäturvaa. Vähän ihmetytti, että tässäkö tämä ensimmäinen tiukka paikka oli vai olinko käsittänyt jotain vääriin. 

Jäätikön jälkeen piti etsiä reittimerkit, jotka löytyivät helposti ja niitä oli suht tiiviisti. Merkit johdattivat jyrkänteen yläpäähän. Heitettiin hetkeksi rinkat selästä ja käytiin tutkimassa reitin alkua. 

Tarkoituksena oli lähteä kuvan oikean laidan reittimerkin vierestä alas ja lopulta päätyä järven vastarannalle.

Alhaalla rinteessä olevia merkkejä ei meinannut erottaa ja meitä oli ohjeistettu, että reitiltä ei pidä poiketa. Maassa kuitenkin näkyi tuoreita jälkiä, kun irtosora oli liukunut askelten alla. Kovin pitkälle reittiä ei voinut ylhäältä tähystää, koska se kääntyi jäätikön reunasta ja jäi näkymättömiin. Käytiin hakemassa rinkat, heitettiin yläfemmat ja lähdettiin matkaan. 

Kaisa meni edeltä ja pidettiin hieman turvaväliä. Eteneminen tapahtui pitkälti käsillä tukien ja myös housujen takamus kului, kun hivuttautui alaspäin jyrkissä kohdissa. Ei kuitenkaan ollut turvaton olo, koska kokoajan sai pidettyä käsillä kiinni seinämästä. Jyrkin sorainen kohta oli pian ohi ja seuraava pätkä oli isompaa kiveä, mutta edelleen sen verran jyrkkää, että sai pitää viereisistä kivistä kiinni. 

Kuva: K. Lappi

Kuva: K. Lappi

Kuva: K. Lappi

Kuva: K. Lappi

Tätäkin jumppaa kesti vain hetki ja pääsimme harjanteelle, joka jatkui pitkälle kuin Kiinan muuri. Harjanteen päällä kulki sorainen polku, jota oli helppo kulkea sauvojen kanssa. Välillä polku kaartui harjan päältä reunemmalle, mutta sitä ei enää jaksanut jännittää.

Kuva: K. Lappi

Kuva: K. Lappi

Alhaalla pidettiin ansaittu lounastauko ja oltiin aika tyytyväisiä suoritukseemme. Mentiin yli että heilahti! Hilirimpsis vaan! Ehkäpä reitti oli lopulta helpompi tulla alaspäin kuin mitä ylös kapuaminen olisi ollut. Voin kuvitella, että olisi ollut haastavaa mennä toiseen suuntaan, kun pitkän ja väsyttävän ylämäen jälkeen olisi vielä ollut jyrkin ja vaikein osuus jäljellä. 



Loppumatka Tarfalan tuvalle oli osittain helpompaa kuljettavaa kuin Guobirvaggen kanjoni, mutta mahtui sillekin reitille vielä pari kivikasaa ja lumilippaa. Tuvalta ei löydetty tupavahtia, mutta kuultiin hieman sääennusteita ja että edempänä olisi joitakin telttapaikkoja. Tarfalan pihapiirissä olisi ollut vielä joitakin soveltuvia telttapaikkoja jäljellä, mutta väenpaljous ei inspiroinut. 

Kuva: K. Lappi

Jatkettiin eteenpäin ja matkalla vastaan tuli Kebnekaisen tunturiasemalla haastattelemamme nainen, jolta olimme kysyneet reittivalintamme järkevyyttä. Hän tunnisti meidät ja näytti hieman yllättyneeltä, että olimme tulleet reitin isojen rinkkojen kanssa. Saimme vielä hyvät vinkit seuraavista telttapaikoista ja leiriydyimme järven rantaan hieman syrjemmälle kulkureitistä. Vielä hämärän laskeuduttuakin ihmisiä vilisti Tarfalan suuntaan. 

Kuva: K. Lappi

Kebnekaisen kierto, osa 1.

Viime kesän reissu Padjelantaan tehtiin sen verran hyvällä konseptilla, että päätettiin toistaa sama setti siirtymien suhteen ja otettiin auto mukaan yöjunaan Kolariin. Edellisen kesän hyttyshelvetti Padjelantassa oli jo hieman väljähtynyt muistoissa, mutta mukaan lähti purkillinen offia ja muutenkin kannatin syksyisempää ajankohtaa reissun suunnitteluvaiheessa.

Lauantai

Katkonaisesti junassa nukutun yön jälkeen ajettiin Kiirunaan. Syötiin rauhassa pizzeriassa ja käytiin sen päälle vielä jälkiruokakaffella. Lopulta saavuttuamme Nikkaluoktaan kello olikin jo aika paljon, mutta varusteiden vaihdon jälkeen ehdittiin kipittää 8 km Kebnekaisen suuntaan vievää leveää polkua ja saatiin leirin kasaan ennen pimeää.

Semmoinen jännä ilmiö kuin kylmyys tuli vastaan heti auringon mentyä mailleen. Kontrasti kesän helteisiin ja saariston lämpötiloihin oli huima. Ei äkkiseltään muistunut mieleen, että milloin viimeksi olisi hengitys huurunnut. Jännitti, että oliko pakannut tarpeeksi vaatetta mukana. 

Sunnuntai

Herätys laitettiin aamutuimaan klo 6 (Suomen aikaa klo 7), mikä on meille unikeoille suht rapsakka aikataulutus. Aamutoimissa tuppaa kuitenkin menemään kolmisen tuntia, joten on parempi herätä ajoissa, jos meinaa jotain ehtiä päivän aikana touhuta.

Kuva: K. Lappi

Kuva: K. Lappi

Kuva: K. Lappi 

Reitistä ei ole paljon raportoitavaa. Nikkaluoktan ja Kebnekaisen tunturimajan välillä kulkee todella vilkas ja tylsähkö pusikkoinen polku. Vastaantulijoita oli lähemmäs satakunta. Kymmenisen kilometrin kävelyn ja lounastauon jälkeen saavuimme Kebnekaisen juurella sijaitsevalle tunturimajalle, jossa oli suht paljon väkeä.

Kuva: K. Lappi

Päivän mittaan reittisuunnitelmamme oli elänyt säätiedotusten vuoksi ja nyt päätimme huiputuksen sijaan käydä kiertämässä Kebnekaisen myötäpäivää. Kävimme kysymässä hotellin respasta vinkkejä suunnitellulle reitillemme ja tiskin takaa löytyikin nainen, joka oli muutama päivä sitten käynyt sillä seudulla, johon olimme suuntaamassa. Hän kertoi, että reitti on muuten käveltävissä, mutta Tarfalan pohjoispuolella oleva jäätikkö olisi helpompi ylittää jäärautojen kanssa. Lisäksi matkalle osuisi joku jyrkempi kohta, jossa tarvitsee käyttää myös käsiä kiivetessä, joten hän oli hieman epäileväinen, että kuinka kulkeminen onnistuu isojen rinkkojen kanssa.

Laskeskelimme hieman aikataulua, tarkistettiin säätiedotuksia ja googlattiin parit reittikuvaukset, minkä jälkeen päätettiin, että käytäisiin katsomassa tilanne ja käännyttäisiin takaisin, jos homma näyttäisi liian hurjalta.

Jatkettiin Kebnekaisen tunturimajalta vielä muutama kilometri Singistugornan majan suuntaan. Yltyvä tuuli hieman mietitytti, koska telttani ei ole kestävin vaihtoehto. Löydettiin suht tuuleton ja tasainen telttapaikka rinteestä. Teltan pystytyksen jälkeen alkoi sataa, mutta iltaruoka saatiin valmistettua tuulelta ja sateelta suojassa kiven takana. Ilma oli kaikesta huolimatta lämmin ja maisemissa ei ollut valittamista.

Kuva: K. Lappi

Kuva: K. Lappi

Maanantai

Aamu valkeni epävakaisena. Päivälle oli lupailtu tihkusadetta ja pilvet roikkuivat alhaalla törmäten viereisten vuorten huippuihin. Tihkusade alkoi kuitenkin vasta lounaan jälkeen kera kurussa yltyvän tuulen, joka kuitenkin loppui, kun pienen nousun jälkeen aloimme laskeutua alas Tjäktjavagge-laakson puolelle.

Kuva: K. Lappi

Kuva: K. Lappi

Kuva: K. Lappi

Päivä oli rankka jalkapohjille ja nilkoille. Kerrytimme 17 km mittariin, mikä on meille aikalailla maksimipäivä. Telttapaikka löytyi pienen arpomisen jälkeen tuulensuojan puolelta Guobirjohka-joen rannalta.

Kuva: K. Lappi

Kuva: K. Lappi

Illalla ei enää satanut, vaikka pilvet miltei viistivät maata. Yöksi oli luvattu Tarfalaan kovaa tuulta 21 m/s ja lämpötilan piti laskea miltei pakkasen puolelle. Juuri näiden sääennusteiden takia päätettiin kiertää tunturit myötäpäivään, joten nyt olimme jokseenkin tuulensuojan puolella. Kylmän yön pelossa panin varmuuden vuoksi pitkähihaisen merinopaidan päälleni kömpiessäni makuupussiin.