 |
| Kuva: M. Kivikorpi |
Kaikki lähti kajakin neitsytmatkasta kotivesillä Pitkäsalmessa, jossa kilometrejä kartutettiin arkena kavereiden kanssa kiitettävästi pitkin kesää. Lemppariksi lähivesillä muodostui 15 km lenkki Satavan kyläkaupalle, jonne melottiin tietenkin munkin kiilto silmissä.
Toukokuussa käytiin Naantalissa syömässä lounasta ja yövyttiin lähivesillä saaressa, josta löytyi sopiva kallioinen kulmaus ilman mökkejä. Samalle saarelle palattiin viettämään juhannuksen rippeitä myrskyn laannuttua.
Oma kajakki mahdollisti periaatteessa joustavammat lähdöt melontaretkille, mutta autottomana olen kuitenkin riippuvainen toisten aikatauluista. Onneksi löytyy ystäviä, joiden auton katolla on tilaa myös mun kajakille ja jotka lisäksi ovat ihan huippuseuraa retkillä. Ensimmäisestä omatoimisesta Saaristomerenretkestä kirjoitin jo aikaisemmin ja teksti löytyy täältä.
Kesäkuussa tein seuran talkoovelvoitteeni ja olin apuohjaajana parilla melontakurssilla. Heinäkuussa puolestaan olin itse oppilaana, kun käytiin parin kaverin kanssa Inkoossa Sea kayaker -kurssilla, joka on EPP2 melontataitotestiin valmentava koulutus. Syyskuussa suoritin kyseisen taitokokeen ja voin nyt edetä melontaohjaajan koulutukseen.
Heinä-elokuussa osallistuin kolmelle seuran järjestämälle retkelle. Muumiretkestä ja Ahvenanmeren retkestä on omat postauksensa ja niiden lisäksi oli vielä neljän päivän Saaristomeren retki Kasnäsistä. Saaristomeren retkestä jäi mieleen yksi erittäin huonosti nukuttu tuulinen yö, lehmät, jotka hyökkäsivät paikalle kesken puskapissan ja retken päätteeksi Kasnäsin satamassa herkuteltu sunnuntain saaristolaispöytä (5/5).
Monella retkellä kilometrit jäivät suunniteltua vähäisemmiksi ja reitteihin tuli muutoksia tuulisen sään vuoksi. Syyskuun Tammisaaren retki puolestaan jouduttiin kokonaan perumaan myrskyn vuoksi, mutta pienen porukan kanssa hyödynnettiin olosuhteet (17 m/s) ja mentiin Ruissalon kärkeen aallokkoon leikkimään. Pahimmillaan kajakin hallinta oli nollissa ja parhaimmillaan tuli kiljuttua riemusta, kun aallokosta löytyi pari lähemmäs 2 metristä aaltoa. Ilman asiantuntevaa seuraa ei olisi tullut mieleenkään lähteä vesille ja oli hienoa päästä haastamaan melontataitojaan kunnolliseen möyhyyn. Opin jotakin itsestäni ja kajakistani. Täältä löytyy satunnaisen ohikulkijan rannalta nappaamia kuvia tilanteesta.
Syyskuussa osallistuin seuran järjestämään kummitusmelontaan, jossa käytiin yöllä kääntymässä Seilin saarella eväsretkellä. Upea reissu, eikä olisi moista tullut omalla kaveriporukalla tehtyä. Oli hieman kuumottavaa meloa aallokossa, kun pimeässä ei nähnyt aaltoja. Uutena tuttavuutena reissulla olivat halkoisjalkaiset eli pienet äyriäiset, joiden silmät kiiluivat vedessä otsalampun valokiilassa. Oikeiden biologien kanssa retkeillessä oppii aina jotain uutta.
Olin koko kesän koettanut houkutella kavereita tutustumaan koskimelontaan, mutta epäonnistuin täysin kaikessa suostuttelussa. Lopulta olin seuran koskiviikonlopun ainoa "kurssilainen" kokeneempien koskimelojien joukossa. Reissu sisälsi sopivasti itsensä ylittämistä, kannustusta ja bonuksena mahtavaa seuraa.
Syksyllä iltalenkit kotivajalta olivat vähissä. Ei enää kiinnostanut nähdä vaivaa kamojen pakkailussa ja hinkata tuttuja rännejä pitkin. Lokakuussa tehtiin kesäkauden päättäjäis- ja syyskauden avausreissu Sandöhön. Retkestä voi käydä lukemassa Peterin blogista. jossa on myös paljon hyviä kuvia.
Lokakuun lopussa pääsin vielä yhden yön retkelle Konungskärin autiotuvalle, joka ei valitettavasti ollut autio visiittimme aikana, vaan mökin oli vallannut kalastusporukka. Syksyn hiljainen saaristo, nuotiolla paistetut letut ja pitkään taivaalla näkyneen komeetan bongaus jäivät erityisesti mieleen tältä reissulta.
Marras-joulukuussa ei tullut enää melottua luonnonvesillä, mutta melojien uimahallitreeneissä kävin pari kertaa eskimopyörähdystä harjoittelemassa.
Loppuvuosi toi mukanaan melojille tyypillisiä muita aktiviteetteja kuten haparoivia ensiliukuja retkiluistimilla ja kiipeilyllä itsensä nöyryyttämistä. Osoittautui, että minulta ei löydy kumpaankaan lajiin erityisiä lahjoja, mutta lajien mahdollinen sosiaalisuus kiehtoo yksinäisen salilla puurtamisen vastapainona.
Valitettava pieni lipsahdus kiipeilyseinällä tammikuussa 2019 aiheutti eturistisiteen katkeamisen, pari leikkausta ja pidemmän sairausloman. Kolmen kuukauden toipumisen jälkeen pääsin vihdoin takaisin kajakkiin ja ensimmäiset 10 km sujuivat suhteellisen hyvin, joten eiköhän tästäkin melontavuodesta jää jotakin raportoitavaa.
