keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Viikonloppu Saaristomerellä

Auton hankinta on ollut harkinnassa, mikä olisi normaali jatkumo kajakin oston jälkeen. Nyt vielä tyydyin vain hommaamaan kaverin kattotelineisiin sopivat kaaret kajakin kuljetusta varten ja päästiin viikonlopuksi kartoittamaan Saaristomerta. Hurautettiin tunnin ajomatkan päähän Paraisten portille ja päästiin vesille perjantaina iltayhdeksän aikaan.





Melottiin pari tuntia leppoisassa kelissä ja miltei autiolla merellä, kun veneilijät olivat jo edeltä kiiruhtaneet viikonlopun viettoon. Leiripaikaksi valikoitui ensimmäinen sopiva kohta Långsidanin rannalta. Nukkumaan ei olisi malttanut millään mennä, kun oli sen verran innoissaan retkestä ja olisi voinut vaan tuijotella merta läpi yön keskikesän sävyistä nauttien.

Seuraavana aamuna ei pidetty kiirettä, koska ei ollut sen ihmeellisempiä tavoitteita päivälle. Maisemat olivat uudet, joten oli aika sama mihin menisi. Tuulta oli vain nimeksi ja sekin vähä tyyntyi täysin iltaa kohden.



Kierreltiin saaria yhteensä 30 km edestä, pidettiin pitkä lounastauko ja piipahdettiin Sandössä, jonne oli leiriytynyt edellisen melontaseurani retkiporukka. Sandön oli kuitenkin sen verran kansoitettu, että jatkettiin takaisin Långsidanille vielä toiseksi yöksi.





Iltapalalla ihasteltiin auringon laskua ja kauempana näkyvää sumurintamaa. Ei mennyt montaa hetkeä, kun sumu nielaisi myös leiripaikkamme ja oli aika siirtyä unille.

Sumu ei ollut vielä haihtunut mihinkään, kun herätyskello piippaili vähän kuuden jälkeen. Oli täysin tyyntä, maagista ja lämmintä kaiken kastelevasta kosteudesta huolimatta. Näkyvyyttä oli alle 100 m (täysin hatusta vedetty arvio). Huolestutti, että miten pitkään sumua jatkuisi, koska oli tarkoitus olla puoliltapäivin takaisin Turussa.





Lähdettiin matkaan Långsidanin rannan vierustaa, jota pitkin matka taittui turvallisesti useiden kilometrien ajan. Sumu ei hälventynyt mihinkään. Oli mielettömän kaunista, kun valon säteet siivilöityivät sumuun puiden takaa. Aurinko piirsi meren puolelle valkoisen sumukaaren, jollaista en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Rannan tuntumassa vesi oli niin kirkasta, että saattoi nähdä lahnaparven uivan kajakin alla.

Långsidanin rannan alkaessa kaartumaan itään oli meidän käännettävä keulat kohti valkoista tuntematonta. Kartalta varmistettiin kohteeksi sopiva saarirykelmä, tarkistettiin väylien sijainnit ja otettiin kompassisuunta. Varmistuksena oli, että jos ei 1,5 km melonnan jälkeen törmätä tavoiteltuihin saariin, niin sitten tarkistetaan sijainti puhelimen karttasovelluksesta.



Montaa minuuttia ei ehditty meloa, kun saaret ilmestyivät näkyviin sumun reunan takaa ja maisema avautui aina Paraisten portille saakka. Jännitysnäytelmä oli ohi ennen kuin ehti alkaakaan.



Loppumatka sujui ripeästi tyynessä kelissä ja tavaroiden purku oli myös joutuisaa. Ensimmäinen omatoiminen Saaristomeren retki oli tehty ja jäljelle jäi hieman univelkaa, kasa pyykkiä ja annos läikehtivää onnellisuutta koetuista elämyksistä.

perjantai 8. kesäkuuta 2018

2017 Örö

Ennen dementoitumistani ja uusien retkien sekoittumista vanhojen muistikuvien päälle, tahdoin vielä raapustaa muistiin parit ajatukset syyskuun lopussa 2017 tehdystä melontaseuran retkestä Örön saarelle.

Aikaisemmat melontaretkeni olivat suuntautuneet lähinnä omatoimisesti tuttujen tyyppien kanssa Helsingin edustan saariin. En ollut osallistunut aikaisemmin melontaseuran retkille, jos Skorvanin juhannusreissuja ei lasketa, mutta muutto Turkuun toi uusia tuulia retkikulttuuriin. Nykyinen kotisatama on sen verran sumpussa saariston suojassa ja kaukana mielenkiintoisimmista retkikohteista, että täällä on tapana heittää kajakit auton katolle ja painella johonkin aavemmille vesille autokyydillä. Kaltaiselleni autottomalle hipille seuran kuljetuspalvelu tarjoaa mahdollisuuden päästä pois hiljalleen tutuksi käyvästä kotilaiturin tienoosta.

Kokoonnuimme perjantaina vajalle pakkaamaan kajakit kärryyn, jonka jälkeen hurautettiin puolentoista tunnin ajomatka Kasnäsin satamaan. Kajakkien purkamisen ja varusteiden pakkaamisen kanssa meni oma aikansa. Vesillä olimme klo 19 aikoihin ja ensimmäiselle melontatunnille riitti vielä hieman illan kajoa.













Onneksi keli oli aivan tyyni, niin pimeässä eteneminen ei aiheuttanut haasteita itse melonnalle. Kartalta kyllä putosin heti kun oli niin pimeää, että piti sytyttää otsalamppu, jonka punaisessa valossa en enää erottanut kartan saaria ja syvyyskäyriä toisistaan. Seuran retkellä on tässäkin etunsa, että homma ei jää omasta kartanlukutaidosta kiinni ja retkenvetäjät hoitivat pimessä suunnistamisen nätisti maaliin.







Kartta poikkesi paljon Helsingin edustalla käyttämästäni Porkkala-Pellinki vesiretkeilykartasta. Merimerkeissä oli myös ihmettelemistä niin kartalla kuin luonnossakin. Uutta olivat loistot ja valotunnuksilla varustetut viitat. Lisäksi opin myös suuntimalevyn ja kompassin käyttöä. Pirstaleisessa saaristossa meni äkkiä suunnista sekaisin ja muutenkin oli vaikeampi hahmottaa reittiä. Helsingin edustalla en ole keksinyt kompassille käyttöä, vaikka sellainen taskussa onkin ollut lähinnä merisumun varalta. Kartalla pysyminen on ollut helpompaa näkyvyyden olessa hyvä väljemmässä saaristossa ja aika pitkälle on saanut meloa ennen kuin Helsingin kaupungin maamerkit ovat kadonneet näköpiiristä.

Muutaman tunnin melonnan jälkeen saavuimme Örön saarelle ja illan päätteeksi rastina oli teltan pystytys ja itsensä ravitseminen. Sitten taisikin olla jo aika vetäytyä yöpuulle.

Seuraava aamu valkeni pilvisen harmaana, mutta en muista, että olisi ollut erityisen kylmä. Aamupalan jälkeen lähdimme melomaan lähistön saarisokkeloon ilman sen kummempaa päämäärää. Jos olisi ollut tyynempää, niin haaveissa olisi ollut meloa Bengtskäriin, mutta se jäi nyt seuraavaan kertaan.




Lounastauko pidettiin Kuggskäriltä. Märät melontavaatteet oli vaihdettava tauon ajaksi kuivaan vaatekertaan ja vähän sai taistella, että verenkierto säilyi varpaissa. Meloessa kyllä pysyy lämpimänä, kun alakroppa on tuulelta suojassa ja pelastusliivit vastaavat toppaliiviä.



16 km päivälenkin jälkeen palattiin Örön saarelle ja pienen tankkaustauon jälkeen lähdettiin kävellen kiertämään saarta asiantuntevan opastuksen kera. Yksi retkenvetäjistä oli ollut suunnittelemassa Örön virkistyskäyttöönottoa, kun sotilasalueena ja linnoitussaarena toiminut saari avattiin muutama vuosi sitten yleisölle.



Kävelyreissulla saatiin myös vähän sienisaalista, joka päätyi iltapalalla tortillalättyjen väliin.


Loppuillan ohjelmassa oli vielä saunomista ja munkkien paistoa, mutta suhteellisen varhain taisi makuupussi houkutella tälläkin kertaa.

Sunnuntai oli kuvista päätellen yhtä tasaisen harmaa päivä kuin edeltäjänsä, mutta aika tuuletonta taisi olla. Alkumatkasta retkueemme ryhmäkuri hieman unohtui ja jengi meloi vähän missä sattui. Onnekkaimmat sivummalle harhautuneet saivat tervehtiä hylkeitä.





Vesitiivis kamera on kätevä meloessa muutenkin, mutta nyt se pääsi tositoimiin, kun korvameduusoita oli paikoitellen sellaisia määriä, että en ollut ennen moista meduusakukinta nähnyt.


Paluumatkaa Kasnäsin satamaan kertyi 21 km ja välissä pidettiin vielä lounastauko. Loppukaffet ja pullat vielä satamassa, jonka jälkeen sama autoiluralli ja varusteiden puljaus kuin tullessakin.

Parasta reissussa oli hienot ja viisaat tyypit. Opin paljon ja ihastelin ihmisten tietämystä luonnosta ja elämästä. Reissun tsempeillä jaksoi taas pitkään ahertaa omaa arkea. 


maanantai 23. huhtikuuta 2018

2017 Padjelanta, Ruotsi

Kirjoitin heinä-elokuussa 2017 vaellusreissulla päiväkirjaa ja vihdoin sain lisättyä kuvat tekstiin. Oli mukava palata fiilistelemään edellistä retkeä, kun uusi on jo tulevaksi syksyksi suunnitteilla. Jospa siitä saisi päivityksen aikaiseksi ajallaan.


Perjantai 1. matkustuspäivä
Taksilla töihin rinkan kanssa. Päivän päätteeksi sähköpostiin automaattinen poissaoloviesti. Puolijuoksua asemalle ja junalla Turusta Pasilaan. Pasilassa vaihto yöjunaan kohti pohjoista. Siihen loppui kiire ja loma alkoi!

Lauantai 2. matkustuspäivä
Rikkonaisten yöunien jälkeen junasta putkahti kaksi mimmiä Kolarin aamuun. Auton purkaminen junasta oli ulkoistettu VR:lle, mikä oli stressittömämpi vaihtoehto kuskien huiman ajokokemuksen huomioiden. Koko päivä oli varattu siirtymiseen Ritsemiin, koska emme olisi kuitenkaan ehtineet Akkajärven ylittävään veneeseen saman päivän aikana.

Jopa minä uskaltauduin pitkästä aikaa rattiin ja vaihdeauton ajamisen liikeradat palautuivat jostain lihasmuistin syövereistä. Puhelimen navigaattori opasti meidät täydellisesti perille Ritsemin vaellusmajalle, jonka pihalla yövyimme ensimmäisen yön teltassa. Kymmenen euron maksua vastaan sai käyttää keittiötä, vessaa ja suihkuja.




Sunnuntai 1. vaelluspäivä
Seuraavana aamuna pakattiin kamat rinkkoihin ja kurvattiin Akkajärven rantaan odottamaan lauttaa. Lautta kulkee kolmesti päivässä ja vie järven yli kahteen eri paikkaan. Meidän valinta oli Vaisaluokta.




Vaisaluoktasta löytyi merkitty polku muutamien avuliaiden vastaantulijoiden avulla. Ensimmäiset kolme kilometriä oli nousua, mikä ajatuksena vähän jännitti etukäteen, kun rinkka oli alkumatkasta painavimmillaan. Kävelysauvat olivat hyödylliset, vaikka nousu ei ollut erityisen jyrkkä ja lopulta ylämäkiosuus meni helpommin kuin olin kuvitellut.

Kuva: Kaisa L.
Kuva: Kaisa L.



Loppupäivä oli tasaisempaa ja kertaakaan ei tarvinnut ottaa kenkiä pois purojen ylityksissä. Matkalle osui useita lumisia kohtia, mutta tallatuilla poluilla hanki kantoi hyvin, niin ei tullut lisärasitusta lumessa kahlaamisesta.
 

Ensimmäisen päivän saldoksi jäi 10 km, kun päätimme leiriytyä kahden laakson väliselle tuulisemmalle harjulle. Tässä vaiheessa olin jo suht hyvin hyttysten syömä, mutta illan sai hengailla aika rauhassa teltan edustalla.

Maanantai 2. vaelluspäivä
Rauhalliseen tahtiin hoidettiin aamupalat kevyttoppatakkiin verhoutuneena ja aloiteltiin päivän tallustelut. Maasto pysyi suht samana koko kanjonin ajan ja välillä kuljettiin pitkospuita pitkin.




Ennen lounasta viipotimme alamäkiosuuden suhteellisen haipakkaa ja selvisin kohtuullisesti läpi hyttysten kansoittamasta pusikkoisemmasta osuudesta. Sää selkeni ja aurinko alkoi lämmittää.



Taukoa pidettiin Ruotsin STF:n ylläpitämällä Kutjaurestugan-majalla, joka sijaitsi mahtavan vesiputouksen kohdalla. Kävimme ennen lounasta pulahtamassa putouksen sivussa olevassa laguunissa, jossa mittari näytti raikasta 8 *C:n lämpötilaa.

Tapasimme majaa ylläpitävän ruotsalaisen oppaan ja meidän kanssa samaan suuntaan vaeltavan tsekkiläis-puolalaisen pariskunnan.

Lounaan jälkeen koetin hetken kulkea kuorihousuissa hyttysten takia, mutta oli aivan liian kuuma. Paahtumisen sijaan valitsin huitomisen, pistot, paukamat ja kutinan.


Loppupäivä oli pitkospuita, suota ja pusikkoa. Polku oli helppokulkuinen ja alati lisääntyvä hyttysten määrä joudutti askeleita.




Matkalle osui muutama iso silta ja hulppeita maisemia, mutta oma huomio keskittyi hätistelemään hyttysiä sääristä. Ylävartalo sai olla rauhassa ötököiltä, mutta hikiset mustat trikoot vetivät itikoita puoleensa.

Viimeisillä metreillä meinasi jo itku tulla, mutta heti kun sai rinkan pois selästä ja kuorivaatteet päälle, niin elämä helpottui. Matkaa päivälle kertyi 16 km.



Ilta meni ruokaillessa ja telttaan siirtymistä jouduttivat hyttysten seuraan liittyneet mäkäräiset, joita eivät hyttyshattujen silmikot pidätelleet. Onneksi kuitenkin teltta piti önninkäiset loitoilla.
Koska yöksi ei ollut sateen uhkaa ja ilma oli lämmin, niin jätimme päällimmäisen telttakankaan laittamatta ja saimme nauttia teltasta käsin auringon laskusta sekä raikkaasta ilmasta.




Tiistai 3. vaelluspäivä

Aamutoimet leirissä menivät niin kauan hyvin, kun tuli aika vaihtaa kuorivaatteista vaelluskamoihin. Laitoin "hyttysmyrkkyn" lisäksi Perskindolia sekä iholle ja housejen päälle, siinä toivossa, että hyttyset karkottuisivat sitrus- ja yrttihöyryistä. Hetken näyttikin lupaavalta, mutta kohta oli taas itku lähellä. Ei auttanut muu kuin laittaa töppöstä toisen eteen ja yrittää siirtää ajatukset vitutuksesta maisemiin.

Polulla oli yllättävän paljon ruuhkaa. Tapasimme saman puolalais-tsekkiläisen pariskunnan kuin edellisenäkin päivänä ja pummin heiltä hyttysmyrkkyä. Sen teho helpotti loppupäivän vaellusta, vaikka uusilta paukamilta en säästynytkään.




Reitillä oli siistit maisemat. Lumihuippuisia vuoria, sinisiä järviä ja heinikkoista rinnettä. Vähän tuli Sound of music -fiilikset päivän etapilta.

Lounas nautittiin Kaloottireitin risteyksessä. Muut näyttivät suuntaavan eteenpäin Låddejåkkåstuganille, jota myös yhdet vastaantulijat suosittelivat näkymien puolesta. En innostunut parin kilometrin ylimääräisestä alamäestä ja takaisin könyämisestä, jonkun mainostetun hiekkabiitsin takia, joten päätettiin kääntyä lounaan jälkeen ns. vanhalle reitille Kisuristuganin suuntaan.

Kuva: Kaisa L.
Voi vitsi mikä tsägä kävikään, kun osuimme kanjonissa tuhatpäisen porolauman keskelle. Oli aika mahtavaa katsella niiden menoa ja semisti kuumottavaa kulkea lauman läpi. Porot näyttivät hakeutuvan joukolla ylemmäs rinteille lumilaikkuihin vilvoittelemaan.

Kuva: Kaisa L.
Pian porolauman ohituksen jälkeen aloimme vilkuilla telttapaikkaa ja sellainen valikoitui korkeammalta harjun päältä, johon kävi hyttyset hätistävä tuuli. Mittariin kertyi 13 km ja oli aika mahtava olo päivän setistä. Muutamia poroja vielä jolkotteli ohi, kun laitoimme leiriä pystyyn ja yksi utelias vasa kävi vielä ihmettelemässä leiriämme lähempää.


Ennen iltapalaa suunnattiin läheiselle purolle pesulle ja veden hakuun. Alettiin ihmetellä jatkuvaa helikopterin pörinää ja oudosti läheisessä laaksossa pyörivää kopteria. Ilmeni, että porolaumaa paimennettiin kopterista käsin ja juoksutettiin toisaalle.

Hemmetin kylmän purosuihkun jälkeen iltapala maittoi. Keittelyiden jälkeen vetäydyttiin telttaan syömään ja hengaamaan, koska mäkäräiset iskivät leiriin. Jätettiin taas ulkoteltta pois, vaikka seuraaville päiville oli sunnuntain ennusteiden mukaan vähän sateita luvattu. Vielä oli kuitenkin lähes pilvetöntä. Pientä tuulenvirettä olisi illemmaksi toivonut, mutta pian aurinko laski tunturien taakse ja ilma viileni nopeasti.

Yöllä heräsin ympäriltä kuuluviin ääniin ja nostin hieman päätäni nähdäkseni ulos. Porot lönkyttelivät teltan ohi muutamien metrien päästä. Toivoin, etteivät juoksisi telttaa päin ja käänsin kylkeä.

Keskiviikko 4. vaelluspäivä

Aamu alkoi hikisissä merkeissä. Leirissä ei käynyt pienintäkään tuulen virettä. Mikä tietysti tarkoitti sitä, että itikoita piisasi. Kuorivaatteissa paahtui elävältä ja mäkäräisiä/polttiaisia ei päässyt pakoon. Aamupalaleiri siirtyi hangelle, joka viilensi hieman fiiliksiä ja antoi rauhan ainakin polttiaisilta. Otettiin vielä normaaliakin rauhallisempi aamulähtö ja lököteltiin pitkään lumiparatiisissa.

Kuva: Kaisa L.
Päivämarssi suoritettiin varsin tuulettomassa säässä auringon helottaessa kirkkaalta taivaalta. Pilviä alkoi kuitenkin kerääntyä aikaisempaa runsaammin horisonttiin. Tälle päivälle oli ennustettu sadetta, mutta pilvet eivät vielä moista lupailleet.

Lounastauko pidettiin reitille osuneen Njierekin nyppylän rinteessä 900 metrissä. Lounaan jälkeen käytiin vielä taapertamassa ilman rinkkoja mäen laella 976 metrissä ja päästiin vähän kurkkaamaan Sarekin puiston puolelle.

13 kilometrin jälkeen arvottiin hieman leiripaikan suhteen. Äänestin mahdollisimman tuulisen paikan puolesta ja myös maisema voitti mukavuudenhalussa. Käytiin kuitenkin ensin pienellä järvellä uimassa ja pesemässä pyykkiä ennen kuin siirryttiin joitain metrejä ylemmäs rinteeseen.

Leiripaikka vaikutti aluksi mukavan tuuliselta, mutta nopeasti tuuli tyyntyi täysin ja hyttyset tunkivat iholle. Vähän harmitti, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, että riesana olivat vain hyttyset, jotka eivät päässeet kuorivaatteista läpi.



Tuuli kuitenkin yltyi uudelleen toisesta suunnasta sadepilvien rintaman johdosta. Pilvet onneksi tunkivat toisaalle, mutta saimme mahtavan puhurin leiriimme. Julistin illan koko reissun parhaaksi. Kyseinen hetki maisemineen kaikkineen oli juuri se syy miksi näitä reissuja tehdään. Kaikki oli täydellistä pussipastan kypsyysasteesta lähtien.



Illaksi laitoimme telttaan päällikankaan varmuuden vuoksi, koska sateen uhka oli olemassa. Jätimme kuitenkin eteiset auki, niin pystyi ihailla maisemia ennen nukahtamista.

Torstai 5. vaelluspäivä

Aamu alkoi harmaissa merkeissä, mutta onneksemme saderintamat ohittivat meidät. Pilvisesti alkaneesta päivästä tuli kuitenkin melko tyyni ja kuuma.



Aamupalan jälkeen pakattiin kamat rinkkoihin ja jätettiin tavarat Sjpietjavin juurelle. Ilman rinkkaa oli kevyehkö kulkea ja rinne oli suhteellisen helppokulkuinen. Sjpietjavin huipulla oli hulppeat näkymät 1040 metrissä. Nähtiin myös keltainen helikopteri, joka laskeutui Gisurin juurelle. Myöhemmin Gisuristuganilla saimme kuulla, että ambulanssikopteri oli noutanut Sarekissa jalkansa loukanneen naisen.



Huiputuksen jälkeen palasimme rinkoille ja jatkoimme matkaa lounaalle Gisuristuganille. Vedin suosiolla kuorihousuissa, kun pinna ei olisi enää kestänyt hyttysten huiskintaa ja aurinko oli aina välillä vähän pilvessä.

Kuva: Kaisa L.

Kuva: Kaisa L.
Gisuristuganilla koettiin hämmennyksen hetkiä, kun tuvan infotaululla olleet Ritsemiin menevän lautan aikataulut poikkesivat omista versioistamme. Onneksi paikalle sattunut poromies oli paremmin kartalla asioista kuin tuvan vartija ja saimme vahvistuksen, että seuraavalle päivälle suunnittelemamme aikataulu piti paikkansa. Samalla tuli korjattua infotaulun aikataulu, niin jospa seuraavat retkeläiset säästyivät ihmettelyltä.





Tuvalta jatkoimme matkaamme syvemmälle pöpelikköön muutaman kosken kautta. Tarkoituksena oli jatkaa niin pitkälle kuin fiilistä riittää ja sitä riitti neljän kilometrin verran. Teltta roiskattiin metrin päähän polusta ensimmäisen vähänkään välttävän näköisen mättään päälle. Paarmojen saattelemana sujahdettiin suht reippaasti telttaan lötköttelemään.



Päivän saldoksi kertyi 14 km, joten loppumatkaa jäi noin 10 km verran.

Perjantai 6. vaelluspäivä

Viimeiselle aamulle laitettiin herätyskellot varmistamaan, että päästään tarpeeksi ajoissa liikkeelle. Piti ehtiä illan viimeiseen venekyytiin ja varattiin matkaan useampi tunti ylimääräistä.

Päivän marssi sujui leppoisasti alamäkeen ja leveä hiekkapolku oli niin helppokulkuista, että ei tarvinut ihmetellä vastaan tulleen polkujuoksijan reittivalintaa. Koivikon suojissa oli hiukan viileämpää edetä kuin suorassa auringon paahteessa ja taisi siinä välillä joku tuulen puuskakin tuoda viileämpää ilmaa Akkajärveltä.

Ylitettävänä oli pienempiä jokia siltoineen ja reitin lopussa Vuojatädnon joki, joka vyöryi valtavalla voimalla kohti Akkajärveä. Muutaman pienemmän puron välistä löytyi kallioinen saareke, joka houkutti tauolle. Heitettiin kallion notkoon kumpikin tahollemme pitkäkseen (hyttyshuppu päähän) ja ei mennyt montaa hetkeä, kun päiväunet olivat käynnissä. Mielestäni täydellisellä retkellä nukuttaisiin ainakin yhdet päikkärit päivässä.



Kuva: Kaisa L.

Viimeisillä kilometreillä mielessä alkoi kummitella kotiin palaaminen. Parasta viihdykettä on fiilistellä, että mitä haluaisi syödä reissun jälkeen. Tietona oli, että Ritsemin tuvalla olisi pakastepizzaa tarjolla ja se houkutti kovasti pussiruokien jälkeen. Seuraavaksi aivot himoitsivat jotakin raikasta kuten ruokaisaa salaattia tai vaikka tuoretta lohileipää.



Ennen jääkaappien luokse siirtymistä oli kuitenkin edessä vielä yksi pussiruokahetki. Viimeiseksi lounaaksi osui Adventure foodsin papupata, joka oli ihan mun lemppareita heti Realin couscous-linssi-pinaatti-mössön jälkeen.


Parin hassun kilometrin jälkeen homma oli paketissa ja mittari näytti 11 km päivämatkaa. Laiva oli aikataulussa ja kohta oltiinkin jo autolla. Ritsemin majalla arvottiin hetki, että otetaanko majoitus sisätiloista, mutta päätettiin vielä laittaa teltta yhdeksi yöksi pystyyn. Lisäksi ostettiin ne pakastepizzat.

Lauantai 1. kotimatkapäivä

Aikainen aamu alkoi tuvan aamupalalla ja sitten oli ralliosuuden aika. Matkaa Kolariin kertyi 400 km, mikä näyttäisi olevan ihan riittävästi kahdelle kokemattomalle kuskille jaettuna. Kolariin saavuimme hyvissä ajoin ennen auton luovuttamista VR:lle junaan pakkaamista varten.

Yöjunassa matka taittui niin näppärästi, etten enää keksi mitään järkevää syytä ajaa autolla Lappiin. Ainakin kesällä hinnan puolesta autojuna on varsin järkevä vaihtoehto. Säästettiin itsemme ajon aiheuttamilta rasituksilta ja päästiin starttaamaan vaellusreissu suhteellisen hyvissä voimin. Lisäksi säästettiin aikaa, kun matka eteni nukkuessa.

Sunnuntai 2. kotimatkapäivä

Aamulla olimme perillä Pasilassa ja pääsin ilman suurempia odotteluita vaihtamaan Turun junaan. Puoliltapäivin olinkin jo kotona purkamassa rinkkaa ja pyörittämässä pyykkikonetta. Seuraavana päivänä pääsi jo sitten hyvin lomailleena ja kaiken arkisen unohtaneena takaisin töiden pariin.