sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Tähtäimessä Huippuvuoret 2016: Jääkarhunkierros 7. päivä

Viimeinen aamu meni rutiinilla. Rinkka oli kevyt eikä tavaroita tarvinnut erityisen huolellisesti sommitella paikoilleen vaan kaikki nyssäkät solahtivat rinkkaan ilman tunkemista. Telttapaikka oli ollut tuulen suojassa, joten ensimmäistä kertaa koko reissulla teltan välikattoon oli kertynyt kosteutta. Aamu oli muutenkin hiukan viileä, kun olimme vuorten varjossa. Muuten päivästä oli tulossa vaelluksen lämpimin ja ainoa, jolloin kävellessä pärjäsi pelkällä t-paidalla.



Kävelyä kertyi vain 6 km, mutta muuten päivä oli ehkä reissun raskain. Aluksi oli hieman tylsää kävellä samaa kivikkoista rinnettä takaisinpäin, mistä edellisenä päivänä oli tultu. Tiesi jo ennakkoon, että kivikko olisi hankala, mutta onneksi aurinko ja maalin häämöttäminen piristivät mieltä.




Lounastauon jälkeen maisemat alkoi olla kohdallaan kun Pyramidenin huippu näkyi vasemmalla ja Nordensjköldin jäätikkö hohti valkoisena edessä kimmeltävän meren takana.

Lähestyimme Pyramidenin kaivoskylää ja merkkejä ihmisten toiminnasta tuli enenevissä määrin vastaan ja viimeiset kilometrit tallusteltiin tietä pitkin.








Perillä aavekaupungissa suuntasimme oppaiden johdolla kaupungin hotelliin, joka toimi turistitoiminnan keskuksena. Satuimme paikalle hyvään aikaan, sillä käytävässä meitä vastaan leijaili tuoreen pullan tuoksu. 


Pullat masussa lähdimme parissa pienemmässä ryhmässä kiväärit turvanamme seikkailemaan hylättyyn kaupunkiin. Tässä vaiheessa kamerani akku loppui, joten olin kännykän kameran varassa.



Pyramidenin kaivoskaupunki perustettiin 1910 ruotsalaisten toimesta ja myytiin Neuvostoliitolle 1927. Eristyksissä olevassa kylässä asui parhaimmillaan 1000 asukasta ja sieltä löytyivät kaikki palvelut sairaalasta kouluihin. Oli kulttuuritalo, jossa oli mm. kirjasto, musiikkihuone, balettihuone, koripallokenttä ja elokuvateatteri. Lisäksi kylästä löytyi maailman pohjoisin uimahalli, flyygeli ja Lenin patsas.



Tuli vähän ahdistava olo, kun mietti pientä yhteisöä, talven pimeyttä, äärimmäisiä sääoloja ja jääkarhuja. Työolot olivat varmasti myös käsittämättömän rankat, mutta silti Pyramiden oli haluttu työpaikka, koska palkka oli hyvä ja kylän palvelut kuuluivat pakettiin eli asumiseen ei juurikaan kulunut rahaa. Kaivostoiminta ei itsessään ollut kovin kannattavaa, mutta Neuvostoliitto satsasi silti paljon Pyramidenin kylään ja esimerkiksi paikalle tuotiin tolkuttomat määrät multaa, jotta viljely olisi mahdollista ja viheralueiden ylläpitoon.





Kaivostoiminta loppui 1998 ja kylä autioitui puolessa vuodessa. Osa asukkaista muutti Barentsburgiin, joka on toinen noin 100 km päässä oleva kaivoskylä, osa muutti Longerbyeniin ja osa palasi Venäjälle. Vuodesta 2007 asti Pyramidenissa on herätelty kylään hieman eloa turistikierrosten muodossa ja hotellia on kunnostettu.

Me emme suinkaan olleet päivän ainoat vieraat Pyramidenillä. Onneksemme pääsimme turistiryhmän mukana käymään kulttuuritalolla. Muuten rakennuksiin oli kiellettyä mennä ilman opasta.







Kaupunkikierroksen jälkeen alkoi jo väsy painaa, mutta edessä oli vielä paluu Longyearbyeniin. Heitimme rinkat selkään ja marssimme satamaan, jossa venekyydit jo odottivat. Koska olin matkustanut vaelluksen alkupisteeseen laivan sisätiloissa, niin nyt olin etuoikeutettu tekemään paluumatkan Rib-veneellä kuivapuvussa.





Kyyti oli hurjaa, mutta hauskaa. Koko matkan taisi olla suu virneessä. Tosin selkävaivaisena sain olla tarkkana asennon kanssa, että sain kevennettyä aaltojen aiheuttamat hypyt jaloilla. Reilun tunnin matka alkoi puolenvälin jälkeen vähän kyllästyttää ja toki otti myös voimille.

Satamasta oli kyyditys Longyearbyenin keskustaan, josta tiemme erosivat vaeltajien kanssa, kun seuraavien kahden yön majoitukset oli jokainen retkeläinen hoitanut itse. Muutaman kaverin kanssa käytiin hakemassa iltapalatarpeita marketista ja sitten edessä oli ehkä rasittavin kilometri kylän reunalla olevalle hostellille. Koko reissun ainoa rakko kantapäähän tuli hankittua kyseisellä pätkällä, koska venekyydin jälkeen olin laittanut kengät hätäisesti jalkaan ja sukka oli jäänyt mykkyrälle.



Olimme jättäneet vaellukselle lähteissä kylälle säilytykseen siviilivaatteet ja muuta ylimääräistä rompetta. Hostellilla pääsi vihdoin suihkuun ja sai vaihtaa puhtaat vaatteet ylleen. Olin tyytyväinen, että kämppäkaverinani hostellihuoneessa oli englantia puhumaton vanhempi ranskalainen herra, niin ei tarvinnut olla sosiaalinen, kun ei ollut yhteistä kieltä. Olin sen verran nuutunut, että oli ihan kiva olla hetki vaan omissa ajatuksissaan. Pienen tankkauksen jälkeen oli edessä rinkan räjäytys. Levitin kamojani kuivumaan hostellin neljän hengen huoneeseen sen verran kun kehtasin. 

Illalla nähtiin vielä osan porukan kanssa läheisessä ravintolassa iltapalalla, mutta hipsin nukkumaan suhteellisen aikaisin. Hostellilla muut huonetoverini olivat jo nukkumassa ja sain hetken haeskella korvatulppia pimeässä. Kaikki huoneen kolme herraa kuorsasivat, mutta onneksi olin niin väsynyt, että nukahdin samantien.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Tähtäimessä Huippuvuoret 2016: Jääkarhunkierros 6. päivä

Nyt oltiin jo niin loppusuoralla reissua, että olisi voinut vaikka ryömiä retken päätepisteeseen Pyramidenin kaivoskylään. Tehtiin kuitenkin vielä pieni koukkaus toisaalle ja mentiin viimeiseksi telttayöksi hieman Pyramidenista ohi, kun aikaa kerran oli.

Päivän teemana oli vesiesteet, joista ensimmäisen laakson pohjan suistoalueen selvitimme kengät jalassa parhaita reittejä haeskellen.




Vaelluksen lounastauot olivat tunnin mittaisia, joten oli aikaa keittää vettä ruokailua varten. Lounaalla söin pääasiassa valmiita retkiruokia tai vaihtoehtoisesti nuudeleita ja pussitonnikalaa. Lounaan päälle hörppäsin aina myös murukahvia ja joku herkkupala kuului toki asiaan. Tässä vaiheessa oli hyvä tarkistaa juomapullojen täyttöaste ja tarvittaessa keittää vettä päivän lopulle patikointiosuudelle. Bensan säästämiseksi keitettiin vettä niin, että Trangian pienempi kattila oli alimmaisena ja suurempi sen päällä kantena, jolloin suuremman kattilan vesi tuli esilämmitettyä sillä aikaa kun pienemmän kattilan vesi kiehui.





Lounaan jälkeen matka jatkui ja seuraava laakson pohja olikin vielä edellistä märempi. Purot eivät olleet syviä, mutta käärin lahkeet, otin kengät kantoon ja vaihdoin crocseihin. Oppaillamme oli ylityksiä varten vähän järeämmät kahluulahkeet, koska edellisellä viikolla maasto oli ollut huomattavasti märempää kauttaaltaan.



Viimeisen leirin pystytyksessä oli jo vähän haikeutta mukana. Tasaiset telttapaikat olivat kortilla ja tällä kertaa teltat tulivat aika tiiviisti. Muutenkin viimeisen maastoillan tunnelma oli yhteisöllisempi ja energiaa riitti vielä pienen tankkauksen jälkeen lähteä tutkimaan geologien vinkkaamaa pengertä, josta voisi löytyä puiden fossiileita.



Olimme saaneet hyvät koordinaatit ja pystysuuntaiset puiden runkojen fossiilit (alla olevan kuvan keskellä) löytyivät joen törmästä pienen haeskelun jälkeen.




Fossiiliretken jälkeen maistuikin iltapala nro 2. viereisessä kasvissyöjien leirissä. Edellisen yön karhuvahdin vuoksi vähiin jääneet unet painoivat puntarissa ja vaikka muut jäivät vielä rupattelemaan, niin kömmin aikaisin makuupussin uumeniin. Ennen nukahtamista kuulin vielä, että leirin viereen oli tullut utelias naali pälyilemään, mutta en enää jaksanut kaivautua ulos teltasta asiaa tarkistamaan.





maanantai 19. syyskuuta 2016

Tähtäimessä Huippuvuoret 2016: Jääkarhunkierros 5. päivä

Lepopäivän ratoksi aamuherätys oli samainen klo 7 kuten muinakin aamuina. Pidempään olisi voinut köllötellä, mutta jonkun olisi pitänyt kuitenkin olla karhuvahdissa, joten käytännössä oli helpompi herätä totuttuun aikaan. Aamu oli normaalista poiketen kiireetön, koska leiriä ei tarvinut purkaa ja sulloa omaisuuttaan rinkkaan.

Rauhallisen aamupalan jälkeen lähdimme kevyin kantamuksin kipuamaan viereistä rinnettä ylös. Rinkan yläosan sai irrotettua vyölaukuksi, johon mahtui termarin ja vesipullon lisäksi lounastarpeet. Rinne oli sen verran jyrkkä ja pitkä, ettei rinkkaa tullut ikävä. Nousua tuli reilu 300 m. Päiväpyrähdys ei itsessään ollut ajallisesti eikä matkan puolesta kovin raskas, vaikka 7 km ja 5 tuntia oltiin reissussa.









Maisemat olivat upeat. Kaukaisuudessa Pyramiden vuoren takana näkyi sininen meri ja valkoisena hohtava Nordensjöldin jäätikkö. Pyramiden vuoren kupeessa tulisi olemaan vaelluksemme päätepysäkki parin telttayön jälkeen.






Koska illalla ei tarvinut pystyttää leiriä, niin aika oli ruhtinaallisesti käytettävissä sellaiseen luksukseen kuin kasvojen pesuun. Pääsin osalliseksi vaelluslikkojen spa-hetkeen, jossa hemmoteltiin hipiää kasvosaippualla ja lämpimällä vedellä! Olin alkujaan ajatellut, että kyllähän minä jossain lätäkössä käyn nassun ja kainalot huuhtelemassa, mutta lumien sulamisvesistä muodostuneiden purojen kylmä vesi, reilusti alle +10 asteinen ulkoilma ja jatkuva tuulen armoilla oleminen oli sellainen yhtälö, ettei edes sisäinen avantouimarini olisi ryhtynyt moiseen. Pesut tuli näissä oloissa muuten hoidettua kosteuspyyhkeillä.

Loppuillan rutiineihin kuului tavaroiden pakkaaminen aamua varten ja sitten olikin klo 1-3 karhuvahtivuoron odottelua. En mennyt nukkumaan ennen omaa vuoroa ja kävin vapauttamassa edelliset vahtijat jo aikaisemmin tehtävästään, kun olin saanut omat ilta-askareet hoidettua. Oli aika tylsät pari tuntia, kun ei näkynyt edes peuroja, mutta meni se aika omiin ajatuksiin uppoutuneena ja maisemia ihastellessa.





tiistai 30. elokuuta 2016

Jännittäviä juttuja: koskimelontaa Kymijoella ja yksin telttailua Pampskatanilla Porkkalanniemessä

Koskimelontaa


Sano enemmän kyllä ja voit päästä seikkailuun -fraasi vei minut tällä viikolla Kymijoelle koskimelontaseura Kohinan tiistaimelonnalle. Viime kesänä keksin kaikenlaisia tekosyitä, kun minua houkuteltiin koskelle, mutta nyt en antanut itselleni mahdollisuutta kieltäytyä. Sanoin reippaasti kyllä ja koetin olla ajattelematta koko touhua kunnes oli tiistai. Miksikö pitää sitten tehdä juttuja, jotka pelottaa ja joista ei ole ihan täysillä innostunut? Koska jälkeenpäin fiilis on aivan uskomattoman hyvä, kun on voittanut itsensä!


Tiistaina mukana oli konkareiden lisäksi myös muita koskimelonnan nöösejä, joten sain henkistä tukea kanssamelojilta. Lisäksi oli hyvä ja turvallinen fiilis, koska melontakaverini tietää ja tuntee minun melontataitoni ja luotan hänen arviointikykyynsä vesillä. Ei muuta kun kamat kasaan ja hermostuneen naurun saattelemana koskelle. Kajakkia vesille kantaessa korviin alkoi kantautua lähimmän Sittarännin kosken kohina. Vältin katsomasta koskea kun kävelimme sen ohi. Vesillä muutaman lossauksen jälkeen olo alkoi hiljalleen rentoutua, vaikka takaraivossa jyskytti vanhat muistot siitä, että voin hetkenä minä hyvänsä olla virran vietävänä ylösalaisin olevassa kajakissa.

Koskimelonta on paljon enemmän kuin kosken alas laskemista. Suurin osa ajasta itseasiassa kavutaan koskea ylöspäin. Aina ei löydy omalle haballe sopivia paikkoja, joista pääsisi melomalla ylävirtaan, joten kajakkia joutuu kantamaan monissa paikoissa.


Lopulta pääsimme Tormille, joka on suurin ja mahtavin pesukone kyseisellä alueella. Minulle riittää vielä haastetta Tormivirran läpi laskemisessa, eikä surffiaaltojen tavoitteleminen kyseisessä spotissa houkuta. Itsesuojeluvaistoni ei anna myöden, että saisin laskettua koskea takaperin surffin toivossa. Kaikessa hötäkässä ei tullut napattua yhtään kuvaa koskien kuohuista eli jääköön myös ahkerampi kuvien räpsiminen seuraavaan kertaan.

Keli oli mitä parhain ja hommassa tuli hiki täysissä neopreenivermeissä. Eskimokäännöstä ei ollut tullut tehtyä sitten kevään uimahallitreenien, joten viilennystä toimintaan sai kun kokeeksi teki parit eskimot. Treenailu tuli testattua myös käytännössä, kun virrasta poistuessa onnistuin kiepauttamaan kajakin nurin.



Kotimatkalla kosket laskettua halusin vielä vähän harjoitella eskimoita virtaavassa vedessä ja kaaduin tahallani Sittarännin laskun jälkeen. Jostain syystä eskimo ei kuitenkaan noussut parilla yrittämällä ja kolmannen kohdalla loppui voimat. Hetken mietiskelin, että mitäköhän sitä sitten tekisi kun happikin alkaa loppumaan ja tajusin viimein repäistä aukkopeitteen irtin. Takaisin kajakkiin olikin sitten haastavampi päästä, kun voimat oli aivan loppu. Kokonaisuudesta jäi kuitenkin hyvä fiilis ja voisin syksyn aikana lähteä toistekin koskelle. Karu totuus kuitenkin on, että olen ihan luokattoman huonossa kunnossa ja jos haluan nauttia harrastuksista, niin peruskunnosta huolehtimiselle täytyy alkaa löytyä aikaa.

Pampskatan, Porkkalanniemi


Rauli-myrskyn vuoksi viikonlopun melontaretki Porkkalan suuntaan piti perua. Taannoin kesällä tuli melottua Skorvaniin yli 7 m/s vastatuulessa, mikä oli rankkaa ja hommasta oli loppumatkasta hauskuus kaukana. Johonkin sitä kuitenkin piti päästä vielä telttailemaan, koska myrskytuulesta huolimatta oli luvattu aurinkoista ja lämmintä säätä. Pikaisella aikataululla en onnistunut rekrytoimaan retkiseuraa mukaan, joten päätin uskaltaa lähteä ensimmäistä kertaa yksin ulos yöpymään. Retkipaikka-sivustolta lukaisin erittäin hyvät infot Porkkalanniemen ulkoilualueista ja tuulensuojaisen itärannan telttapaikan toivossa valitsin kohteeksi Pampskatanin. Kauppareissun jälkeen lastasin fillarilaukut pyörän tarakalle ja suuntasin kohti Kirkkonummea.

Kun kerran Porkkalan melontareitille oli luvattu vastatuulta, niin ei se fillaroidessakaan myötäiseksi muuttunut. Kuntopyöräilyn jälkeen saavuin hikisenä vihdoin Porkkalaan. Hiekkatien päässä hyppäsin alas pyörän satulasta ja talutin lastattua pyörää pitkin leveää retkeilypolkua, joka olisi ollut hyvin ajettavissa maastopyörällä. Länsirannalla tuuli suhisi ja aallot löivät rantakallioon. Kalliolla olisi ollut tasaisia telttapaikkoja suuremmallekin joukolle ja nuotiokatos oli kansoitettu retkeilijöillä. Nautiskelin hetken maisemista, mutta lähdin etsimään rauhallisempaa paikka edempää niemestä.


Loppumatkasta oli vähän haastavampaa kalliota ja juurakkoa, mutta hetken taiteillessa pyörän kanssa eteenpäin löysin hyvän telttapaikan itärannalta, joka oli suojaisempi ja seuralaisina oli vain joutsenperhe.



Teltan pystytyksen ja iltapalan jälkeen olin liian väsynyt ihmetelläkseni enemmän Rauli-myrskyn rantakallioon saattelemia tyrskyjä ja tutustuakseni niemeen, joten päätin kömpiä telttaan pötköttämään ja katsomaan josko saisin unenpäästä kiinni. Aaltojen kohinassa ja tuulenpuuskien satunnaisesti ryskyttäessä telttaa ei paljon voinut kuulostella, että mahtaako teltan ulkopuolella hiippailla jotain mörköjä. Suhteellisin rennoin mielin vaivuin katkonaiseen uneen, jota häiritsivät vain ajoittain puutuvat jäsenet ja untuvapussin kuumuus. Jossain vaiheessa yötä heräsin käymään puskassa ja ihastelin hetken ihan mieletömän upeaa tähtitaivasta, jota ei kaupungin valosaaste pilannut.



Aamun aurinko herätti ja teki hetkessä teltasta saunan. Hipsin aamu-uinnille, jonka jälkeen kuivattelin kalliolla tovin nauttien tyyntyneestä säästä. Parin voileivän jälkeen lähdin kiertämään Porkkalanniemen kärkeä toiveissani saada marjoja aamupuuron päälle.



Olin ajatellut, että puolukoita nyt ainakin olisi, mutta minua onnisti heti alkuunsa ja löysin vadelmapensaita vanhan rakennuksen kivijalan viereltä. Olisi siinä ollut muutamia punaherukoitakin, mutta en raaskinut niitä poimia.


Pidemmältä löytyi vielä mustikoita ja puolukoita. Onneksi taskun pohjalta löytyi pieni muovipussi, koska edempää bongasin parit kanttarellit. Marjat sain laittettua pussiin ja kahvimukissa kuljetin sienet takaisin leiriin.





Puuron ja kahvin jälkeen paistoin sienet leivän päälle ja olin varsin tyytyväinen olooni ja elämääni sekä siihen, että olin tajunnut ottaa mukaan oivariinia sienisaaliin toivossa.







Onneksi uskalsin lähteä yksin retkelle ja sain nauttia kauniista elokuun viikonlopusta mahtavissa maisemissa. Pakkailin kamat rauhassa kasaan ja poljin onnellisena kevyin mielin sekä jaloin myötäisessä tuulessa kotiin.