torstai 2. heinäkuuta 2020

20. Seili

Sääennusteet pettivät taas ja saimme luvatun sateen sijaan purkaa leirin rauhassa kastumatta. Aamu oli kuitenkin reissun ehkä viilein ja jätin aamu-uinnin väliin. 



Päivällä koimme myös retken raskaimman melontaosuuden, kun saimme puskea parin kilometrin aukon ylityksen 8 m/s vastatuulessa. Muutenkin päivä meni enimmäkseen vastatuulessa ja sitä mietti, että meidän retki olisi ollut hyvin erilainen, jos myötätuulien sijaan olisi vedetty koko matka vastaiseen. Todennäköisesti päivämatkat olisivat olleet lyhyempiä ja kroppa väsyneempi. 



Saavutimme Saaristonauhan toiseksi viimeisen käyntikohteen eli Seilin saaren iltapäivällä ja kävimme syömässä myöhäisen lounaan. En ollut aikaisemmin käynyt Seilissä muutoin kuin yömelonnalla, joten kävin myös katsomassa päärakennuksessa olevan näyttelyn. 




Sateisessa säässä jatkoimme Seilistä vielä lyhyen matkaa kohti Turkua. Päivälle kertyi 34 km, joten huomiselle kotimatkalle jäi arviolta 30 km läpsyteltävää varsin vauhdikkaassa myötätuulessa, mikäli ennusteet tällä kertaa pitävät paikkansa. 



Kannatti jäädä vielä kalliolle värjöttelemään blogin kirjoittamisen kanssa telttaan kömpimisen sijaan, niin onnistuin näkemään hylkeen, joka tuli tuhisemaan veden pinnalle. 

1 kommentti:

  1. Casino - DrmCD
    Casino. This site 인천광역 출장샵 uses cookies. You agree to this by 영천 출장안마 using this page. You can find 강릉 출장마사지 information about our 평택 출장안마 use of cookies in this section. Accepted. 대구광역 출장샵 Please choose

    VastaaPoista