Tähtäimessä Huippuvuoret 2016: Jääkarhunkierros 7. päivä

Viimeinen aamu meni rutiinilla. Rinkka oli kevyt eikä tavaroita tarvinnut erityisen huolellisesti sommitella paikoilleen vaan kaikki nyssäkät solahtivat rinkkaan ilman tunkemista. Telttapaikka oli ollut tuulen suojassa, joten ensimmäistä kertaa koko reissulla teltan välikattoon oli kertynyt kosteutta. Aamu oli muutenkin hiukan viileä, kun olimme vuorten varjossa. Muuten päivästä oli tulossa vaelluksen lämpimin ja ainoa, jolloin kävellessä pärjäsi pelkällä t-paidalla.

Kävelyä kertyi vain 6 km, mutta muuten päivä oli ehkä reissun raskain. Aluksi oli hieman tylsää kävellä samaa kivikkoista rinnettä takaisinpäin, mistä edellisenä päivänä oli tultu. Tiesi jo ennakkoon, että kivikko olisi hankala, mutta onneksi aurinko ja maalin häämöttäminen piristivät mieltä.

Lounastauon jälkeen maisemat alkoi olla kohdallaan kun Pyramidenin huippu näkyi vasemmalla ja Nordensjköldin jäätikkö hohti valkoisena edessä kimmeltävän meren takana.

Lähestyimme Pyramidenin kaivoskylää ja merkkejä ihmisten toiminnasta tuli enenevissä määrin vastaan ja viimeiset kilometrit tallusteltiin tietä pitkin.

Perillä aavekaupungissa suuntasimme oppaiden johdolla kaupungin hotelliin, joka toimi turistitoiminnan keskuksena. Satuimme paikalle hyvään aikaan, sillä käytävässä meitä vastaan leijaili tuoreen pullan tuoksu. 

Pullat masussa lähdimme parissa pienemmässä ryhmässä kiväärit turvanamme seikkailemaan hylättyyn kaupunkiin. Tässä vaiheessa kamerani akku loppui, joten olin kännykän kameran varassa.

Pyramidenin kaivoskaupunki perustettiin 1910 ruotsalaisten toimesta ja myytiin Neuvostoliitolle 1927. Eristyksissä olevassa kylässä asui parhaimmillaan 1000 asukasta ja sieltä löytyivät kaikki palvelut sairaalasta kouluihin. Oli kulttuuritalo, jossa oli mm. kirjasto, musiikkihuone, balettihuone, koripallokenttä ja elokuvateatteri. Lisäksi kylästä löytyi maailman pohjoisin uimahalli, flyygeli ja Lenin patsas.



Tuli vähän ahdistava olo, kun mietti pientä yhteisöä, talven pimeyttä, äärimmäisiä sääoloja ja jääkarhuja. Työolot olivat varmasti myös käsittämättömän rankat, mutta silti Pyramiden oli haluttu työpaikka, koska palkka oli hyvä ja kylän palvelut kuuluivat pakettiin eli asumiseen ei juurikaan kulunut rahaa. Kaivostoiminta ei itsessään ollut kovin kannattavaa, mutta Neuvostoliitto satsasi silti paljon Pyramidenin kylään ja esimerkiksi paikalle tuotiin tolkuttomat määrät multaa, jotta viljely olisi mahdollista ja viheralueiden ylläpitoon.

Kaivostoiminta loppui 1998 ja kylä autioitui puolessa vuodessa. Osa asukkaista muutti Barentsburgiin, joka on toinen noin 100 km päässä oleva kaivoskylä, osa muutti Longerbyeniin ja osa palasi Venäjälle. Vuodesta 2007 asti Pyramidenissa on herätelty kylään hieman eloa turistikierrosten muodossa ja hotellia on kunnostettu.

Me emme suinkaan olleet päivän ainoat vieraat Pyramidenillä. Onneksemme pääsimme turistiryhmän mukana käymään kulttuuritalolla. Muuten rakennuksiin oli kiellettyä mennä ilman opasta.

Kaupunkikierroksen jälkeen alkoi jo väsy painaa, mutta edessä oli vielä paluu Longyearbyeniin. Heitimme rinkat selkään ja marssimme satamaan, jossa venekyydit jo odottivat. Koska olin matkustanut vaelluksen alkupisteeseen laivan sisätiloissa, niin nyt olin etuoikeutettu tekemään paluumatkan Rib-veneellä kuivapuvussa.

Kyyti oli hurjaa, mutta hauskaa. Koko matkan taisi olla suu virneessä. Tosin selkävaivaisena sain olla tarkkana asennon kanssa, että sain kevennettyä aaltojen aiheuttamat hypyt jaloilla. Reilun tunnin matka alkoi puolenvälin jälkeen vähän kyllästyttää ja toki otti myös voimille.

Satamasta oli kyyditys Longyearbyenin keskustaan, josta tiemme erosivat vaeltajien kanssa, kun seuraavien kahden yön majoitukset oli jokainen retkeläinen hoitanut itse. Muutaman kaverin kanssa käytiin hakemassa iltapalatarpeita marketista ja sitten edessä oli ehkä rasittavin kilometri kylän reunalla olevalle hostellille. Koko reissun ainoa rakko kantapäähän tuli hankittua kyseisellä pätkällä, koska venekyydin jälkeen olin laittanut kengät hätäisesti jalkaan ja sukka oli jäänyt mykkyrälle.

Olimme jättäneet vaellukselle lähteissä kylälle säilytykseen siviilivaatteet ja muuta ylimääräistä rompetta. Hostellilla pääsi vihdoin suihkuun ja sai vaihtaa puhtaat vaatteet ylleen. Olin tyytyväinen, että kämppäkaverinani hostellihuoneessa oli englantia puhumaton vanhempi ranskalainen herra, niin ei tarvinnut olla sosiaalinen, kun ei ollut yhteistä kieltä. Olin sen verran nuutunut, että oli ihan kiva olla hetki vaan omissa ajatuksissaan. Pienen tankkauksen jälkeen oli edessä rinkan räjäytys. Levitin kamojani kuivumaan hostellin neljän hengen huoneeseen sen verran kun kehtasin. 

Illalla nähtiin vielä osan porukan kanssa läheisessä ravintolassa iltapalalla, mutta hipsin nukkumaan suhteellisen aikaisin. Hostellilla muut huonetoverini olivat jo nukkumassa ja sain hetken haeskella korvatulppia pimeässä. Kaikki huoneen kolme herraa kuorsasivat, mutta onneksi olin niin väsynyt, että nukahdin samantien.