maanantai 29. kesäkuuta 2020

17. Bomarsundin linnoitus

Harmaa ja tuulinen aamu oli jotakin toista,  mihin ollaan tällä reissulla totuttu. Säät ovat suorastaan hemmotelleet meitä ja ollaan päästy nauttimaan matkanteosta myötätuuleen siivittämänä. 



Nyt oli kuitenkin luvassa sadepäivä, mutta onneksi illaksi lupailtiin selkenevää. Tieto sateen hetkellisyydestä piti yllä hyvää fiilistä. Sade ei meloessa haittaa, mutta leiriytyminen on mukavampaa kuivalla kelillä. 


Saaristonauhan toisena Ahvenanmaan rastina oli Bomarsundin linnoitus tai paremminkin se, mitä siitä oli enää jäljellä. 




Linnoituksen vartija tai oikeastaan omaa pesäänsä puolustanut tiira hyökkäsi kimppuuni ja sain pari kolme nokan iskua päähäni. Tästä edes otan tiirojen varoitukset tosissani. 


Matka jatkui ja alkoi sataa ihan huolella. Pian tehtiinkin päätös siirtyä pois vesiltä, kun ukkonen alkoi lähestyä. 





Onneksi ukkosrintama pyyhki nopeasti ohitsemme ja pääsimme jatkamaan matkaa Vårdön kaupalle. Rantauduimme rakenteilla olevaan vierasvenesatamaan ja kävelimme kaupalle parin kilometrin matkan. Nyt on kajakissa taas tuoretta leipää, maapähkinävoita, kasviksia, sipsejä, keksejä ja suklaata. 




Kauppareissun jälkeen melottiin vielä muutama tunti ja saatiin vielä pieni vesisade niskaan. Päivän saldoksi saatiin 30 melontakilometriä. 


Iltaruoaksi herkuteltiin kylmäsavulohella, sillillä ja uusilla perunoilla. Illasta tuli vielä tyyni ja aurinko porotti niin, että saatiin kaikki päivällä kastuneet varusteet kuiviksi. Lopulta täytyi vielä käydä pulahtamassa iltauinnilla juuri ennen unille siirtymistä, että sai helpotusta tukalan kuumaan oloon. 




2 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa, seurataan jännittyneinä matkaanne, loistavia kuvia!
    Raimo ja muut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raimo kun seuraatte! Terveiset välitetty seurueelle.

      Poista