lauantai 27. kesäkuuta 2020

15. Sottunga

Aamulla auringon noustessa tuli teltassa hyvin nopeasti hiki. Onneksi vedet ovat olleet jo pari päivää kirkkaita ja aamu-uinnille oli ihanaa pulahtaa. 



Päivästä tuli kuuma ja lähes tyyni. Alkumatkasta oli aivan upeita sorasta muodostuneita saaria muun muassa Örland ja Långskars revet, joiden rannoilla kasvoi merikaalia. Rantojen pienet kahlaajalinnut olivat arkoja ja jäivät harmillisesti tunnistamatta. 



Iloksemme näimme jo eilen ensimmäisen ruokin ja tänään saimme ihastella erikoisen linnun esiintymistä lähietäisyydeltä. 


Osa seurueesta oli erittäin innoissaan myös vähän isompien ilmestysten bongailusta. Reittimme ristesi laivaväylän kanssa ja trafiikkia riitti. 




Iltapäivästä rantauduimme Sottungan satamaan ja kävimme täydentämässä vettä, virtapankkeja ja vatsalaukkuja. Kesän ensimmäiset uudet perunat tuli syötyä, mutta täytynee kotiin palattua kiriä uusien pottujen sesonkia vähän kiinni. Valmis annos pöytään tarjoiltuna oli taas aikamoista luksusta. 



Kuumuus vei mehut, mutta takaisin kajakkiin istuutuessa oli taasen jo hyvä fiilis jatkaa matkaa leirisaaren etsintään. Päivälle tuli matkaa 33 km. 




Retkueemme leiri on hiljentynyt ja teltan edustalla istuessa voi seurailla tyllien ja meriharakoiden touhuiluja samalla, kun kirjoittaa päivitystä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti