sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

8. Snappertuna, Raaseporin linna

Päivän teemana oli reipas myötätuuli, joka kuljetti meitä 42 km verran eteenpäin. Samalla tuli minulle ennätys päivämatkan pituudessa. Aivan ilmaiseksi kilometrit eivät tulleet, koska myötäaallokko ei ole minulle helppoa melottavaa kajakin ajautuessa milloin vasemmalle ja milloin oikealle. Välillä päästiin melomaan jo ihan kiitettävän isoa aaltoa avoimemmilla paikoilla. 

Lounasta söimme päivän puolivälissä Bärösundissa pöytiin tarjoiltuna. Satama oli selvästi jakautunut kahtia. Rahvas istui alempana rantabaarissa ja fiinit purjehtijat omassa ravintolassaan. Yllättäen burgerpaikka oli valintamme läpimärissä melontavaatteissa. 



Kauppareissun jälkeen matka jatkui maltillisessa aallokossa parilla lyhyellä pysähdyksellä, kunnes aloimme tähyillä sopivaa leiripaikkaa Snappertunan linnan lähistöltä. Tilanne näytti huolestuttavalta, mutta kohtalainen pikkusaari löytyi. Jatkoimme kuitenkin vielä käymään linnalla, joka on yksi Saaristonauhan pakollisista käyntikohteista. 



Linnalle johti kapea kaislikon reunustama uoma, joka enteili taas mutaista rantautumispaikkaa. Perillä oli onneksi laituri, joten tällä kertaa ei tarvinut haeskella sandaaleita mutavellistä. 

Linnan kiertämisen jälkeen palasimme leirisaarelle ja vuorossa oli iltapala kauppareissun antimista. Paistettiin haloumia, mustapapupihvejä ja kajakin uumenista löytyneitä kasviksia. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti