Kökar-Utö-Jurmo 6.-9.7.2019

Huh huh mikä reissu! Olinpa onnekas kun pääsin kokeneempien mukaan ulkosaariston kierrokselle. Sääennusteita jännitettiin pitkin viikkoa, mutta lopulta tuulet olivat suotuisat ja saatiin sadetta niskaan vähemmän kuin uskalsin ennakkoon toivoa.

Retki alkoi lauantaina ja lähtöpaikkana oli tällä kertaa Pärnäisten lauttaranta, jonne jätimme autot. Kajakkien pakkaamisen jälkeen lähdimme melomaan varsin reippaasti kohti Galtbyn satamaa ja lauttaa. Tässä vaiheessa ajattelin, että jos koko retki melotaan samaa tahtia, niin joudun nöyrästi ilmoittamaan, että mun kunto ei moiseen kyytiin riitä. Hiljalleen kuitenkin selvisi, että muutkin pistelivät meloen parhaansa mukaan, koska aikataulu oli varsin optimistinen. Ehdimme juuri ja juuri lauttaan, jossa oli pari tuntia aikaa elpyä ja keräillä voimia. Lautalla ei valitettavasti saanut kasvisruokaa, joten lounaan korvasi osaltani munkkikahvit. Lautta vei meidät Kökariin Ahvenanmaalle ja alun urheilusuorituksen jälkeen nautiskeluretki pääsi alkuun.

Kökarista meloimme kolmisen tuntia etelään ja leiripaikaksi arpoutui Södra Skäred, joka palveli varsin hyvin tehtävässään. Uinnin ja vaatteiden vaihdon jälkeen oli vuorossa nopea iltapala ja sitten teltta jo kutsuikin lepuuttamaan alkumatkan kuormittamaa kroppaa.

Sunnuntaina aamupuuhat sujuivat leppoisasti ja toisen päivän reittisuunnitelma laitettiin uusiksi. Ensin lähdettiin tutustumaan Jukan ehdotuksesta Källskäriin, johon vapaaherra Görän Åkerhielm on 1965 alkaen rakennuttanut välimerellisen puutarhan patsaineen sekä krokettikentän. Lisää saaresta voi lukea Retkipaikasta. Saariretkestä tuli mainiota jumppaa leikatulle jalalle ja muutenkin kävely toimi vaihteluna kajakissa istumiselle.

Lounaan jälkeen matka jatkui Peterin valitsemalle Kokarsorenin pookille, jossa pidettiin pieni jaloittelutauko. Pookilta jatkettiin puolestaan Eskon haaveiden saarelle Mörskäriin, joka liittyy Ulla-Lena Lundbergin kirjoihin Kuninkaan Annasta. Kökarilaiset olivat aikoinaan pitäneet saaria tukikohtinaan syksyisessä silakanpyynnissä ja saaressa on vielä kalamajoja kertomassa paikan historiasta. Saari ja Eskon kertomat kuvaukset kirjoista tekivät vaikutuksen ja lukusuositukset laitettiin korvan taakse. Retken jälkeen itse kukin retkeläinen hamusi Lundbergin kirjoja kesälukemiseksi.



Västra Mörskäriltä löytyi myös hyvät telttapaikat ja leiri laitettiin pystyyn juuri ennen sadetta. Iltaruoat kokkailtiin tarppien alla sadetta pitäessä. Sateen tauottua kalliot olivat liukkaat, joten saarikierros jäi minulla turvallisuussyistä välistä. Ehkäpä pääsen joskus toisella kerralla tutustumaan paremmin Mörskärin saariin.





Yöllä satoi lisää, mutta aamupala saatiin syödä kastumatta ja teltat kuivatettua ennen pakkailuja. Kolmantena päivänä keulat suunnattiin kohti Utön majakkaa ja edessä oli yksitoikkoinen 13 km ylitys.



Muutamien ensimmäisten kilometrien jälkeen alkoi korviin kantautua ihmeellistä ujellusta. Mikrobiologin lisäksi matkassa oli myös ihan oikea biologi, joka tunnisti äänen hylkeiden lauluksi. Tylsästä ylityksestä tuli hetkessä jännittävää puuhaa, kun lähdimme etsimään hyljeluotoa, josta ääni kantautui.

Jonkun kilometrin jälkeen hylkeet jo löytyivät ja pääsimme läheltä seuraamaan niiden touhuja. Osa hylkeistä häiriintyi ja tuli uiskentelemaan kajakkien ympärille, mutta osa jatkoi kalliolla loikoilua. Oli aikamoinen elämys nähdä kerralla satakunta hyljettä niin läheltä. Voi olla, että jatkossa yksittäisen hylkeen näkeminen ei enää tunnu niin merkittävältä. Osa hylkeistä jatkoi jonkun matkaa perässämme vettä pärskien kun lopulta maltoimme jatkaa matkaa kohti Utötä.

Utössä söimme lounasta ja täydensimme vesivarastoja. Päiväkahvit jäi saarella saamatta, mutta uunituoretta pullaa sentään löytyi.



Seuraava siivu olikin suhteellisen pitkä ja puuduttava. Suuntana oli Jurmo, missä en ollut vielä ennättänyt käydä. Matkalla poikettiin Lil Gråharun pookilla ja melottiin upean Örskärs örenin hiekkasaaren ohi, joka oli aikamoinen kahlaajien lintukeidas. Sama meininki jatkui lintujen osalta Jurmon läntisessä hännässä, mutta keskittymiskyky maiseman ihailuun alkoi olla kortilla, kun  ajatukset alkoivat olla jo rantautumisessa.



Viimein 3,5 tunnin yhtäjaksoisen kajakissa istumisen jälkeen pääsimme rantautumaan ja pitämään teknistä taukoa. Tässä vaiheessa päivää oli kertynyt 32 melontakilometriä. Pohdittiin, että jatketaanko vielä reilu 10 km, jonka jälkeen edessä olisi vielä leirisaaren etsintä vai mennäänkö suosiolla vajaan 2 km päässä olevaan Sandvikharuun. Kannatin lyhyempää vaihtoehtoa.

Sandvikharussa oli vähän kehnosti telttapaikkoja, mutta lopulta kaikille löytyi jonkunlainen kallion kolo. Saarella oli kalamajoja, jotka tarjosivat sateen yllättäessa suojaa iltaruokailun ajaksi. Pienten kalastusmajojen konsepti oli kaltaiselleni sisämaan kasvatille uusi juttu ja ihastuin heti mökkeihin. Jos joskus olisin hankkimassa kesämökkiä, niin ulkosaariston pieni tönö olisi mieleen. Siihen asti voin kuitenkin "mökkeillä", vailla huolta kunnossapidosta ja rahan menosta, pystyttämällä telttani aina uuteen saareen.



Seuraava päivä oli tuulinen ja meloimme joitakin kilometrejä Jurmon liepeillä. Jurmossa saimme odottaa pari tuntia lauttakyytiä takaisin autoille. Esko lähti minulle saarioppaaksi, koska en ollut aikaisemmin saarella vieraillut ja kiersimme paikan nähtävyyksiä. Saaren historiasta kertova Agneta Anderssonin kirja Jurmon kylä -lähimpänä merta meni myös lukulistalle.

Lauttarannassa saimme vielä hieman jännittää, että mahdummeko kajakkien kanssa lautan kyytiin. Lopulta lautalla oli varsin runsaasti tilaa ja kotimatka pääsi alkamaan. Yhteisaluksella oli erittäin hyvät kalalautaset eli tällä kertaa sain lounasta syödäkseni. Lautalla laskimme kertyneitä melontakilometrejä ja lopputulokseksi saatiin 98 km. Jos olisimme tienneet saldon vesillä ollessamme, niin olisimme meloneet vielä pari kilometriä lisää.