Koska Jäämeren pyöräreissu ja siihen valmistautuminen täyttivät kalenterin alkukesästä, en ole ehtinyt juurikaan vesille. Onneksi melontakautta on vielä hyvin jäljellä, joten ehkä tässä pääsee vielä meloamaan ihan riittämiin.
Jännitti lähteä pidemmälle melonnalle ilman, että oli kesän aikana melonut muutamaa kilometriä enempää. Kestäisikö kroppa? Kuuden tunnin istuminen kajakissa vetää alaselän ja takareidet koville. Hankaumia ja rakkojakin voi tulla käsiin, kun iho ei ole tottunut ja kovettunut. Polte päästä vesille ja Skorvanin paratiisisaarelle oli kuitenkin sen verran suuri, ja kun retkiseuraakin oli tarjolla, niin ei reissusta voinut kieltäytyä.
Lähdimme perjantaina iltapäivällä Töölöstä kohti Porkkalaa ja melontaseuran vuokrasaarta Skorvania. Matkaa kertyi hieman vajaa 30 km ja aikaa kului kuusi tuntia yhden pysähdyksen taktiikalla. Mennessä vastatuuli hidasti matkaa, mutta aallokko oli maltillinen, joten ei tarvinut turvautua kiertämään suojaisempaa reittiä Suvisaariston läpi.
Perillä oltiin illan jo hämärtyessä, mutta ehdittiin vielä pystyttää leiri ennen auringon laskua. Saunominen puolestaan tapahtui jo myrskylyhdyn valossa ja pussipastan keittämistä avitti otsalamppu.
Lauantaina aurinko hätyytteli hereille lämmittämällä telttaa. Aamupuuroa keitellessä alkoi tulla jo ihan tosissaan kuuma ja piti laittaa aurinkorasvaa, koska mitään pohjaväriä iho ei ole tämän kesän aikana ehtinyt vielä saada. Aamupalan jälkeen vuorossa oli rankkaa lötköttelyä riippumatossa. Ai että kun mä välillä inhoan mun elämää!
Osa saarella olleista melojista lähti päivälenkille lähivesille. Päädyin itse pitämään saaripäivän, koska halusin lepuuttaa kroppaa ja säästellä voimia kotimatkalle. Oli aika kankea ja väsynyt olo melonnan jälkeen, mutta mitään suurempia kremppoja ei ollut havaittavissa. Riippumatossa loikoilun välissä kierrettiin saarta, syötiin lounasta ja kerättiin mustikoita.
Illemmalla saunottiin ja uitiin. Hämärän jo laskeutuessa kokoonnuttiin nuotiolle. Melontakaveri taikoi keräämistämme mustikoista makoisaa mustikkahyvettä. Kaurahiutaleet, sokeri ja voi paahdettiin kevyesti ja nautittiin mustikoiden sekä vaniljakastikkeen kera. Kevyttä paahtamista pitänee vielä harjoitella, mutta muuten jälkkäri oli herkullinen ja toimiva retkieväs.
Mustikoita jäi vielä yllin kyllin seuraavan aamun puuroa maustamaan. Aamupalan jälkeen koitti retken ankein osuus eli tavaroiden pakkaaminen. Viikonloppu meni nopeasti ja oli vähän haikea mieli telttaa purkaessa. Kajakin pakkaaminen oli kuitenkin helpompaa kuin lähtiessa, koska viikonlopun ruoat oli syöty ja vedet juotu, joten tavarat mahtuivat heittämällä kajakkiin.
Kotimatka sujui joutuisasti osittain sivutuulessa meloessa. Valitsimme niin sanotun ulkoreitin, koska vastatuuli ei ollut kiusana, emmekä tarvinneet saarten suojaa. Välillä oli ihan mukavan kokoista maininkia, joka huolehti siitä, että kotona nukkumaan mennessä keinutti, kun sulki silmät.
Pidimme lyhyehkön tauon Knapperskärin retkeilysaarella, joka oli täynnä veneilijöitä nauttimassa aurinkoisesta viikonlopusta. Espoon edustan retkeilysaaret ovat mainioita paikkoja, joista löytyy myös omaa rauhaa, jos ei ole liian kranttu telttapaikan suhteen eikä kaipaa keittokatosta. Pikainen evästauko Knapperskärissä oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, miksi Skorvan on niin mahtava paikka: saarella on vain melojia. On hauska huomata, miten harrastus nivoo erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä yhteen.
Loppumatkalle saimme mukavan myötätuulen taakse ja matka sujui joutuen. Kotilaiturissa retki viimeisteltiin tilaamalla pizzat ja saunomalla. Kylläisenä oli kivempi mennä kotiin purkamaan ja kuivattelemaan varusteita. Telttaa en vielä sullo vaatehuoneen perälle talvisäilöön, vaan elän toivossa, että sen saisi pian uudelleen pakata kajakin kyytiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti