Sinne jäi rakas Ridley huoltoon. Toivottavasti kaikki menee
hyvin, koska saan pyörän takaisin vasta muutama päivä ennen lähtöä. Olen kyllä
huollattanut fillaria säännöllisesti ja kaikki osat ovat melko tuoreita, joten
ei pitäisi suurempia yllätyksiä tulla. Takavaihtajan rissat olivat jostain
syystä vaihdon tarpeessa jo vuoden ajon jälkeen ja toinen eturatas menee
uusiksi, jotta saan vähän pienempää välitystä ylämäkiä varten. Sopivia
varapinnoja ei löytynyt suoraan kaupan hyllystä eli niitä pitää vielä
metsästää, koska tuskin oikeanlaisia pinnoja sitten matkan varreltakaan löytyy
ihan joka pitäjästä. Toivottavaa tosin olisi, että kiekot kestäisivät reissun,
koska omissa mekaanikon taidoissa on vielä aika paljon parannettavaa.
Poljin pari
päivää sitten siskolle kylään lampaita moikkaamaan touring-renkailla ja vähän
suuremman kuorman kanssa. Ihan
turhaan jännitin uusien renkaiden toimivuutta. Hyvin rullaavat ja suodattavat
tärinöitä niin paljon enemmän kuin maantierenkaat. Kaupungissa ajo
reunakivetyksineen ja pyöräteiden halkeamien kera ei enää tunnu missään vaan
meno on varsin silkkistä. Lisäksi renkaat sujahtivat paikalleen ilman
asennuskiukkua, vaikka kyseiset kumit nettikeskustelujen perusteella eivät ole
ihan helpoimmasta päästä. Ongelmat alkoivat vasta sisäkumien kanssa, joiden
venttiilit eivät olleet tarpeeksi pitkät profiililtaan korkeampiin kiekkoihin.
Sopivia sisäkumeja onneksi löytyi kivijalkamyymälästä, mutta reissulle täytyy
varata muutamat ylimääräiset sekä paikkasarja.
Samalla reissulla nukuin yhden yön teltassa, jotta sain testattua viime kesänä hankkimaani makuupussia vähän viileämmässä kelissä. Tarkenin suhteellisen hyvin, mutta kerrasto olisi ollut kiva. Oli hyvä treenata myös teltan pystytystä talven jälkeen. Pystytyksessä apuna oli lapsityövoimaa, joten voi olla, että ajatukseni pääsi siinä hötäkässä vähän herpaantumaan. Myöhemmin katselin telttaa vähän kauempaa ja ihmettelin tuuletusikkunoiden saumoja ja sitä, etten ennen ole huomannut, että ne on jotenkin typerät sateen kannalta. Noh, ei niitä saumoja mitenkään huonosti oltu suunniteltu vaan kyseessä oli perinteinen user error. Olin laittanut päällikankaan väärinpäin. Vahvasti menee!
Viikko lähtöön. Enää ei voi paljoakaan tehdä mitään. Kunto on mitä on ja nyt vaan keskityn syömiseen sekä lepäämiseen. Varmaan olisi fiksua huoltaa myös omaa kroppaansa, joten joogaa, venyttelyä ja putkirullausta olkoon ohjelmassa vielä ennen matkan alkua!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti