maanantai 15. elokuuta 2016

Tähtäimessä Huippuvuoret 2016: Jääkarhunkierros, 3. päivä

Aamu käynnistyi nihkeästi teltan kattoon ropisevan sateen yhä laskiessa fiiliksiä. Aamupuuro ja -kahvi hautui illalla termariin keitetystä vedestä ja kamojen pakkailut suoritettiin mahdollisimman pitkälle ulkoteltan suojissa. Päivän taipaleelle lähdettiin kevyen tihkusateen saattelemina.





Ensimmäinen tauko vietetiin jo lupaavammassa kelissä, mutta vielä ei raaskinut kuoria sadesuojia päältä. Maasto vaihtui tasaisemmaksi kivierämaaksi ja aurinkokin näyttäytyi jo lounastauolla, joka pidettiin pienen lätäkön vieressä keittoveden saamiseksi.

Lounaan jälkeen matka jatkui rinteissä vuoroin ylös ja alas tarpoen. Muutamat sadekuurot saatiin vielä loppumatkasta niskaan, joten kuorivaatetus oli sittenkin paikallaan vaikka välillä meinasi tulla hiki.







Mittariin kertyi tältä päivältä 7 km matkaa yhteensä 5,5 tunnin ajalta, joka sisältää lounaan lisäksi muutaman lyhyen huilitauon. Nousua matkassa oli 250 m ja laskua 100 m eli aika tasaista kyytiä mentiin.


Yllä olevassa kuvassa näkyvän järven oikealle laidalle parkkeerasimme kolmannen yön telttakylämme. Leirin pystytyksen jälkeen oli aika huoltaa tukkeutuneita bensakeittimiä ja saimme perinpohjaisen selvityksen keittimien sielunelämästä. Suurin osa ryhmämme jäsenistä oli ensimmäisellä reissulla bensakeittimen kanssa, joten kaikki apu tuli tarpeeseen. Kaasulla kun on tottunut keittelemään, niin eipä ole aikaisemmin tarvinut keitintä rassata.




Reissun toinen karhuvahtivuoro osui armeliaaseen aikaan klo 21-23. Keskeytyksettömät yöunet olivat luksusta, vaikka edellisen yön olin karhuvahdista huolimatta saanut hyvin nukuttua. Hiljalleen alkoi tottua leirin öisiin ääniin ja sain muokattua nukkuma-asennon selälle paremmaksi korottamalla hieman jalkoja vaatesäkillä, jonka laitoin polvitaipeiden alle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti