tiistai 9. elokuuta 2016

Tähtäimessä Huippuvuoret 2016: Jääkarhunkierros, 1. päivä

Ilta ennen lähtöä meni sekavissa oloissa. Rinkan pakkaamisesta ei meinannut tulla loppua ja jännitys pätki ajatusta. Yöllä sain kohtalaisesti nukuttua ja aamuyöstä suljin kotioven helpottuneena siitä, että enää ei voinut tehdä millekään mitään vaan pakkaaminen oli ohi ja oli aika nauttia matkasta.

Perille Longyearbyeniin savuimme puolilta päivin. Ohjelmassa oli lounastamista ja ruokakaupassa käyntiä. Kylässä on yksi marketti ja hyllystä tarttui mukaan täysjyvärieskaa ja juustoa rinkan täytteeksi. Aikaa kului rinkan uudelleen pakkaamiseen ja sain reissuseuralaiselta myös teltan kantoon.

 

Iltapäivällä matka asumattomille seuduille Skansbuktaan alkoi venekyydillä. Puolet 20 hengen ryhmästä seilasi RIB-veneellä kuivapuvuissa ja puolet sai vielä nauttia sisätiloista asuntovene Targalla. Valitsin vielä tässä vaiheessa reissua sisätilat ja puolentoista tunnin veneily sujui leppoisasti, vaikka merenkäynnin varoiteltiin olevan kohtalaista.






Perillä Skansenin vuoren juurella ei mennyt montaa hetkeä, kun telttakylä oli pystyssä ja trangioita alettiin viritellä.





Jee, tästä se alkaa! Skansenin rinteeltä avautui hyvät näkymät väijyä jääkarhuja ja seurailla muiden touhuja. 





Iltapalan keittelyssä huomattiin, että ruokaryhmämme bensakeitin tiputteli polttoainetta paineventtiilin välistä. Oppaamme sai keittimen kuitenkin fiksattua ja se pelitti hyvin lopun matkaa. Ensimmäiselle yölle ei osunut karhuvahtivuoroa, mutta sen verran ylikierroksilla kävin, ettei yöunista meinannut tulla mitään.

4 kommenttia:

  1. Kiitos matkakuulumisista,onhan maisemat vähän eksoottisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin on näemmä vaihtunut pyöräily rinkan kantamiseen!

      Poista
  2. Upean näköistä! Jään odottamaan jatkoa!

    VastaaPoista