Tähtäimessä huippuvuoret 2016

Pyöräretki Jäämerelle tutustutti pohjoisen maisemiin. Syntyi ajatus hiljentämisestä ja paluusta Jäämerelle. Jospa seuraavana kesänä jättäisi pyörän matkasta ja vaihtaisi vaelluskengät jalkaan. Näkymät vaihtuisivat hitaammin ja ehtisi paremmin kiinnittää huomiota kaikkiin näreisiin ja sammaleisiin. Yksin en vieläkään uskalla nukkua teltassa, joten olin jälleen reissuseuraa vaille valmis uuteen seikkailuun.

Melontakaveri vinkkasi Helsingin ja Hyvinkään aikuisopistojen järjestämästä Tähtäimessä huippuvuoret 2016 kurssista. Osallistuminen kurssille ratkaisisi haasteet puuttuvan matkaseuran suhteen. Ilmoittautumispäivänä olin kärppänä klikkaamassa nettihakemusta ja mahduin mukaan kurssille. Vielä kun loma-anomus oli töissä hyväksytty, niin tuttu pieni jännitys ja kihelmöinti valtasivat mielen. Mikä onkaan parempaa kuin haaveilu ja odotus tulevasta retkestä?

Kurssi kokoontuu kerran kuussa kevään ajan. Vietämme viikonlopun yhdessä telttaillen ja käymme läpi esimerkiksi ensiaputaitoja. Heinä-elokuun taitteessa lennämme Huippuvuorille ja teemme siellä viiden päivän vaellusreissun.

Kurssin ensimmäinen kokoontuminen oli heti tammikuun alussa Lohjan Meriturvassa, joka on merenkulun turvallisuuskoulutuskeskus. Huikea paikka, jossa voidaan harjoitella vaikka upoavasta helikopterista pelastautumista ja laivalta evakuoitumista pelastuslauttoihin. Jos tulevalla vaelluksella ilmenee jotain suurempia ongelmia ja joudumme turvautumaan ulkopuolisten apuun, niin evakuoiminen tapahtuu helikopterilla. Meriturvassa harjoittelimme helikopteriin pelastautumista ja meidät vinssattiin vedestä yhdeksän metrin korkeudessa olevaan helikopterisimulaattoriin.

Vaelluksen lopuksi voi myös osallistua melontaretkelle, joten kävimme testaamassa, että miltä tuntuu, jos joutuu veden varaan vähän kylmemmillä keleillä. Hengasimme kuuden asteen kylmävesialtaassa ja harjoittelimme turvakelluntaa yksin ja ryhmässä. Melontaretkelle saamme toki kuivapuvut, muuten ei olisi asiaa pohjoisen merille.

Pahin koettelemus Meriturvassa oli hyppääminen pelastusliiveissä yli neljän metrin korkeudesta. Penskana tuli muutaman kerran hypättyä kolmesta metristä, mutta en siitä koskaan suuremmin nauttinut. Aikuisena olen tullut vielä aremmaksi hyppäämisen suhteen, enkä ole altaan reunaa korkeammalle kiivennyt 15 vuoteen. Mikään pakko ei ollut hypätä, mutta korkeus oli vielä suhteellisen siedettävä ja sain pakotettua jalat irti rappusilta. Itsensä ja pelkojensa voittamisesta seurasi sangen tyytyväinen ja helpottunut olo.

Harjoitusten ja saunomisen jälkeen suunnitelmissa oli leiriytyä koulutuskeskuksen pihalle yöksi, mutta napakan pakkasen takia telttailu ei ollut tarkoituksenmukaista tulevaa vaellusta varten. Lämpötila Huippuvuorilla on kesäisin Golfvirran ansiosta pääosin plussan puolella. Muutama kurssilainen kuitenkin rohkeasti majoittui pihalle. Omat varusteet olisi ehkä riittäneet -10 asteen keliin, mutta nyt lähdin ihan tyytyväisenä kohti omaa kotia.

Seuraava tapaaminen kurssin puitteissa on helmikuussa Nuuksiossa. Jospa paukkupakkaset olisivat silloin hieman hellittäneet ja pääsisi pitkästä aikaa ulos nukkumaan.